Heikkilä tuplasi voittojen määrän komealla esityksellä – “Meni paremmin kuin ajateltiin”

30.5.2021 / 09:12
Mikko Heikkilä nousi voiton myötä SM1-luokan pisteissä toiseksi (Kuva: RPF).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallin SM-sarjan kesäkausi polkaistiin käyntiin Länsirannikon SM-rallilla Turun seudulla perjantaina ja lauantaina. SM1-luokassa jännittävä voittotaistelu päättyi lopulta Mikko Heikkilän eduksi.

Länsirannikon SM-rallin keskuspaikka sijaitsi Liedossa ja kaksipäiväinen kilpailu piti sisällään 12 erikoiskoetta yhteispituudeltaan 99,68 kilometriä, kun lauantain viimeinen erikoiskoe peruttiin. Yleiskilpailun ja SM1-luokan voittoon ajoi Mikko Heikkilä yhdessä kartanlukijansa Topi Luhtisen kanssa. Voitto oli Heikkilälle uran toinen SM-sarjassa ja toinen peräkkäinen, se ensimmäinen kun tuli SM-sarjan edellisestä osakilpailusta Kouvolasta helmikuussa.

– Mahtava fiilis! Toiseksi viimeiellä pätkällä tultiin se mitä päästiin ja vasta viimeisellä vähän hengähdettiin. Meni paremmin kuin osattiin ajatella, kun valmistautuminenkin keskeytyi, Heikkilä kommentoi kilpailun jälkeen.

Valmistautuminen todellakin keskeytyi, kun Heikkilä ajoi rajusti ulos kaksi viikkoa sitten Salon seudulla ajetussa Rengas Turku Rallissa. TGS Worldwide -tiimin Skoda Fabia Rally2 Evo -auto meni lopulta sen verran huonoon kuntoon, että apua piti hakea muualta ja UrheiluUutiset Motorsportin saamien tietojen mukaan se apu löytyi Pohjanmaan suunnalta, Kalliokoski Motorsport -tiimistä, josta Heikkilä taustavoimineen vuokrasi Skodan nyt ajettuun kilpailuun.

Perjantaina ajettujen kolmen asfalttipätkän jälkeen kilpailun johdossa oli Emil Lindholm ja toisena Heikkilä, 3,7 sekunnin päässä kärjestä. Teemu Asunmaa, SM1-luokan hallitseva Suomen mestari, oli kolmantena, mutta ero kärkeen venähti jo 16,6 sekuntiin. Sen verran suuntaa antava perjantai kuitenkin oli, että nämä kolme kuljettajaa saapuivat lopulta myös rallin maaliin kärkikolmikkona, tosin järjestys pistettiin lauantaina uusiksi.

Kun lauantaina siirryttiin sorateille, nousi Heikkilä heti aamun avauksessa puolen sekunnin päähän Lindholmista. Asunmaa puolestaan aloitti oman kirinsä kohti kärkeä ajamalla pohja-ajan ja nousten sen myötä 11,2 sekunnin päähän Lindholmista. Kilpailun viides erikoiskoe toi sitten muutoksen kärjen järjestykseen, kun Heikkilä kiilasi ohi Lindholmista, ottaen johtopaikan haltuunsa 3,7 sekunnin turvin.

 

Talvikauden jälkeen yksinkertainen, mutta nyt kesäkauden avauksen jälkeen kaksinkertainen voittaja (Kuva: RPF).

 

 

“Ei paras päivä, muttei toisaalta huonokaan”

Kuudennella erikoiskokeella oli Asunmaan vuoro nousta Lindholmin ohi ja tässä kohtaa alavutelaisella oli eroa kärjessä paahtaneeseen Heikkilään 9,3 sekuntia. Asunmaa heittikin seitsemännellä erikoiskokeella ensimmäisen haasteen Heikkilän suuntaan, nousemalla 8,2 sekunnin päähän. Kun Lindholm hävisi Asunmaalle 3,1 sekuntia, alkoi kärkikaksikko ottaa eroa takana tuleviin.

Asunmaan hyökkäys herätti Heikkilän, joka kahdeksannella erikoiskokeella ajoi kilpailun ensimmäisen pohja-aikansa ja sama tahti jatkui myös yhdeksännellä erikoiskokeella. Oli selvää, että Heikkilän johto tässä kohtaa oli jo sen verran kova, että vain ajovirhe tai auton tekniikkamurheet jäljellä olevilla erikoiskokeilla voisivat enää viedä toista peräkkäistä SM-rallin voittoa nurmijärveläiseltä.

Kilpailun viimeisellä erikoiskokeella Asunmaa onnistui kaventamaan eroa vielä 3,1 sekunnilla, mutta se ei riittänyt, vaan Heikkilä ja Luhtinen pääsivät juhlimaan voittoa 6,6 sekunnin turvin. Lindholm oli kolmas, lyöden äärimmäisen niukalla 0,6 sekunnin erolla Aleksi Röyhkiön, joka ajoi ehdottomasti uransa parhaan kilpailun tähän mennessä. SM1-luokan pistejohtajana Länsirannikon SM-ralliin startannut Juha Salo jätettiin viidenneksi.

– Tänään ei ollut paras päivä, muttei toisaalta huonokaan. Hyvät pisteet saatiin ja SM-sarjan pistejohto on hyvä palkinto. Kiitokset kaikille yhteistyökumppaneille. Koitetaan kolmen viikon päästä voittaa kotikisa, Asunmaa käänsi katseensa jo SM-sarjan seuraavaan osakilpailuun, Pohjanmaa Ralliin.

SM2-luokassa Jaro Kinnunen kukisti Ville Hautamäen tiukan sekuntitaistelun päätteeksi 4,1 sekunnilla. Kolmas oli Anssi Rytkönen, jääden kärjestä 46,2 sekuntia. SM3-luokassa Lauri Joona oli täysin omaa luokkaansa. Joonan voittomarginaali toiseksi sijoittuneeseen Roope Korhoseen nähden oli 38,2 sekuntia ja kolmas oli Toni Herranen, häviten voittajalle 39 sekuntia. Herranen ohitti SM3-luokan pistejohtajan Tuukka Hallian ajamalla viimeiselle erikoiskokeelle pohja-ajan.

Päivän ylivoimaisin voittaja löytyi SM4-luokasta, missä Juho Koski-Lammi ajoi 11 pohja-aikaa ja nappasi uransa ensimmäisen SM-sarjan luokkavoittonsa reilun minuutin erolla toiseksi ajaneeseen Oskari Heikkiseen nähden. Heikkinen oli voittanut talvikaudella SM4-luokan sekä Rovaniemellä, että Kouvolassa. Kolmas oli Jere Pensas, jääden kärjestä minuutin ja 40,8 sekuntia.

Rallin SM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan Seinäjoella 18.-19. kesäkuuta.

Länsirannikon SM-ralli 2021 ja SM1-luokan lopputulokset

1) Mikko Heikkilä-Topi Luhtinen (Skoda) 49.12,4
2) Teemu Asunmaa-Marko Salminen (Skoda) + 6,6
3) Emil Lindholm-Reeta Hämäläinen (Skoda) + 24,8
4) Aleksi Röyhkiö-Ville Mannisenmäki (Skoda) + 25,4
5) Juha Salo-Mikko Markkula (Skoda) + 33,1
6) Riku Tahko-Markus Soininen (Hyundai) + 1.36,0
7) Jari Liiten-Jim Hjerpe (Skoda) + 2.30,2
8) Ari-Pekka Koivisto-Eljas Niska (Skoda) + 2.38,9
9) Christoffer Haglund-Niclas Edvardsson (Skoda) + 2.40,3
10) Kari Hämäläinen-Risto Pietiläinen (Volkswagen) + 3.19,2

Heikkilän keskinopeus: 121,54 km/h
Pohja-ajat: Asunmaa 3, Heikkilä 3, Lindholm 3, Röyhkiö 2, Salo 1

SM1-luokan SM-pisteet 3/6 osakilpailua

1) Teemu Asunmaa (AlavUA) 59
2) Mikko Heikkilä (MäntsMK) 54
3) Juha Salo (KaUA) 53
4) Emil Lindholm (NHD) 47
5) Riku Tahko (PoSUA) 36
6) Aleksi Röyhkiö (PR-Rac) 31
7) Juuso Metsälä (KeurUA) 24
8) Niclas Grönholm (EMSC) 11
9) Ari-Pekka Koivisto (YUA) 10
10) Tuomas Skantz (PihtUA) 9

 

 

Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com

Kommentit: Tiedotteet


Facebook kommentit