Oulun RallyX Nordic -viikonlopun yksi mielenkiintoisimmista seurattavista on ehdottomasti SweepBank-tiimin täyssähköautolla kilpaileva Henri Haapamäki.
Rallicrossin Pohjoismaiden mestaruussarja RallyX Nordic teki rohkean päätöksen Tanskan Nysumissa ajetun kauden avauksen jälkeen ilmoittamalla, että loppukauden kilpailuissa Höljesistä, Ruotsista eteenpäin Supercar-luokassa voi kilpailla myös täyssähköautolla. Höljesissä sähköautoja nähtiin mukana kaksi ja niitä ohjastivat Andreas Bakkerud, sekä Henri Haapamäki, joka nähdään sähköauton ratissa myös Oulussa tänä viikonloppuna.
– Onhan tämä todella suuri kunnia päästä ajamaan toinenkin kisaviikonloppu SweepBank-tiimin autolla. Alkuun oli kuitenkin puhetta, että ajetaan vain Höljesissä, mutta otteet olivat kuitenkin sellaisia, että saadaan nyt toinen mahdollisuus. Iso kiitos Jani Paasoselle ja SweepBankille, Haapamäki sanoo tiedotteessaan.
Höljesissä Haapamäki selvitti viikon molemmissa kilpailuissa tiensä semifinaaliin, mutta finaalipaikka jäi vielä haaveeksi. Siinä onkin se tähtäin, minkä Sastamalan rattitaituri on Oulun viikonloppuun asettanut.
– Oulussa rata on iso ja enemmän moottoriratamainen asfalttirata. Uskon, että se sopii paremmin autolle ja saadaan tiukemmin pysyttyä polttomoottoriautojen kyydissä. Katsotaan mihin rahkeet riittää. Tavoitteeksi ollaan asetettu finaalipaikka ja jos se toteutuu edes viikonlopun toisessa osakilpailussa, niin se on jo kova suoritus, Haapamäki korostaa.
Jos sujui Höljesin kilpailuviikko Haapamäeltä hyvin, niin tälle kaudelle päätavoitteeksi asetetun Supercar-luokan Suomen mestaruuden metsästäminen saikin sitten sen huonoimman mahdollisen alun. Avausosakilpailussa Honkajoella kun Haapamäen Fordista kampiakseli katkesi heti ensimmäisessä alkuerässä ja sen viikonlopun lähdöt oli ajettu. Päivät ja viikot tulevatkin olemaan kiireisiä Haapamäen tallilla ennen 10. heinäkuuta ajettavaa seuraavaa SM-sarjan osakilpailua.
– Huoltomiehet alkavat asennushommiin heti, kun moottori valmistuu ja uskoisin, että ensi viikolla aletaan jo testaamaan seuraavaa SM-osakilpailua varten, Haapamäki taustoittaa.
SM-sarjassa SRC-luokan Suomen mestaruuden kaksi kertaa urallaan voittanut Haapamäki on äärimmäisen iloinen siitä, että kotimaisen arvosarjan kilpailujen lisäksi kilpailukalenteriin on nyt tullut mukaan myös kansainvälisiä kilpailuja, joita Haapamäki ei ennen Höljesiä rallicrossin puolella ollut aiemmin kilpailijana kokenut.
– Erittäin nöyrä kiitos tukijoille, että ollaan päästy uralla tähän pisteeseen. Nämä kansainväliset kisat sopivat mainiosti tähän väliaikaan, kun seuraavaan SM-osakilpailuun on kuitenkin vielä tovi aikaa, Haapamäki arvostaa.
Rallicrossin RallyX Nordic -sarjan kaksi osakilpailua ajetaan tänä viikonloppuna OuluZonen radalla. Lauantaina ohjelmassa on kauden viides ja sunnuntaina kuudes osakilpailu.
Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com
Kommentit: Tiedote
Facebook kommentit