Henri Hokkala debytoi rallin SM-sarjassa – “Niin kovaa yritetään mennä kuin päästään”

29.9.2017 / 12:04

[ A- ] / [ A+ ]

Jyväskyläläinen Henri Hokkala starttaa tänään uransa ensimmäiseen SM-ralliin, kun Lempäälässä käynnistyy rallin SM-sarjan päätösosakilpailu.

SM4-luokkaan osallistuva Henri Hokkala, 23, ohjastaa Lempäälässä Honda Civic Type-R -autoa, jolla hän ajoi kuluneella kaudella junioreiden SM-sarjassa kolme osakilpailuvoittoa. Viime viikonloppuna Muuramessa ajettu sarjan päätösosakilpailu päättyi kilpailun ja sarjan johtoasemasta keskeytykseen ja kauden tulokseksi tuli kolmas sija sarjassa.

Pettymykset on nyt unohdettu ja AKK Driver Academyn valmennusryhmään kuuluva Hokkala onkin valmiina mittaamaan vauhtinsa rallin SM-sarjassa. Kartanlukijaksi vierelle istuu aikaisemmista nuottiralleista tuttu kartanlukija, Kimmo Pahkala.

– Tällä hetkellä on hyvä ja odottavainen fiilis, mukavaa päästä taas ajamaan nuotista ja vähän vertailemaan omaa vauhtia sarjan vakiokiertäjiin. Tottakai viime viikonlopun kilpailusta jäi paljon hampaankoloon. Kävimme vähän ulkona toisella erikoiskokeella ja syyläri otti sen verran kipeää, että kilpailu jäi seuraavalla siirtymällä kesken, Hokkala muistelee Riihivuori Rallia.

– Auto on nyt taas iskussa, tänään tehdään hyvä nuotti ja illalla päästäänkin jo ajamaan muutama erikoiskoe, Hokkala lisää.

Hokkala ei ole asettanut SM-debyyttiinsä mitään tulostavoitteita.

– Erityisempiä tulostavoitteita ei ole asetettu, kyseessä on kumminkin vasta kolmas nuottiralli minkä ajan. Mutta tottakai niin kovaa yritetään mennä kuin päästään. Mielenkiintoista nähdä, mihin se näin kovassa seurassa riittää.

Junioreista yleiseen nousevalla Hokkalalla tavoitteet ensi kaudelle ovat jo selvänä ja niitä varten on tehty töitä määrätietoisesti koko kulunut vuosi.

– Ensi vuonna lähdetään ajamaan R2-luokan autolla rallin SM-sarjan SM3-luokkaan. Hieman olen jo päässyt kokeilemaan, minkälaista sellaisella on ajaa. Nuottitreeniä on tänä vuonna tehty useampi tuhat kilometriä, jotta emme antaisi siinä niin paljoa tasoitusta kokeneemmille kilpakumppaneille. Nyt keskittyminen on kuitenkin vain tässä viikonlopussa, yritetään mennä sen mitä päästään ja kerätä lisää kokemusta nuottiralleista, Hokkala päättää.

Teksti: Hokkala Racingin tiedote
Kuva: Ville Karjalainen


Facebook kommentit