Hokkalan nopea nousu SM-voittajaksi ja Tulevaisuuden Tähdeksi – “Ei kauhean paljon varmisteltu”

26.6.2018 / 10:51
Henri Hokkala vauhdissa Pohjanmaa Rallissa (Kuva: RPF).

[ A- ] / [ A+ ]

Henri Hokkalan nousu rallin SM-sarjan kovatasoisessa SM3-luokassa osakilpailuvoittajaksi tapahtui varsin nopeasti, Seinäjoen ympäristössä ajettu Pohjanmaa Ralli kun oli Hokkalalle vasta uran kuudes kilpailu SM-sarjassa.

Henri Hokkala, 23, kartanlukijansa Kimmo Pahkalan kanssa debytoi rallin SM-sarjassa viime syksynä, kun kaksikko osallistui kauden päättäneeseen Lempäälän SM-ralliin Honda Civic Type-R -autolla. Tuloksena oli tuolloin SM4-luokassa viides sija. Tälle kaudelle Hokkala vaihtoi SM3-luokkaan ja kilpailukalustoksi tuli Ford Fiesta R2.

Rovaniemeltä, Mikkelistä ja Kouvolasta tuli neljäs sija, kun taas SM-sarjan talvikauden päätös Joensuussa maaliskuussa päättyi ulosajon myötä keskeytykseen. Ennen Seinäjoen SM-rallia plakkarissa oli siis kolme neljättä sijaa, eikä yhtään palkintosijoitusta, mutta siitä huolimatta tavoite Seinäjoelle, SM-sarjan kauden viidenteen osakilpailuun, oli kovin mahdollinen.

– Oltiin päätetty ennen tätä rallia, että tämä on tulos ja sitä me lähdettiin kovasti hakemaan, Seinäjoen SM-rallin jälkeen luokkavoittajana ensimmäistä kertaa urallaan esiintynyt Hokkala kertoi UrheiluUutiset.comille.

Talvikauden SM-rallit Hokkala ajoi siis Fordilla, mutta kesäkaudelle kalusto vaihtui Peugeot 208 R2 -autoon.

– Vakio Fiesta on hyvä auto, mutta vanha jo tähän luokkaan. Peugeot oli tarjolla ja kokeiltiin sitä, Hokkala taustoitti vaihdon syitä.

Kouvolasta tuli siis neljäs sija, kun taas Seinäjoella kaikki natsasi ja tuloksena oli viiden ek-pohja-ajan myötä SM3-luokan ylivoimainen voitto, yli puolen minuutin erolla ennen toiseksi sijoittunutta pistejohtajaa Jaro Kinnusta. Samalla Peugeot vahvisti asemiaan SM3-luokan ykkösmerkkinä, onhan sillä voitettu tänä vuonna kaikki SM-rallit: Rovaniemellä, Mikkelissä ja Joensuussa Kinnunen, Kouvolassa Joonas Lindroos ja nyt Seinäjoella Hokkala.

– Kouvolassa oli vielä vähän hakemista ja siellä aika lailla väkisin puristettiin menemään. Liikaa oli vielä sellaisia pikkujuttuja mitä ei vielä osannut. Nyt osasi ja pystyi hyödyntämään ne. Ei me kauhean paljon varmisteltu. Viimeisellä pätkällä alkoi auton keula täristämään aivan älyttömästi, en tiedä mistä se johtui, Hokkala kuvaili starttaamista selkeässä johtoasemassa Pohjanmaa Rallin viimeiselle erikoiskokeelle.

Komean voittonsa jälkeen Hokkala suuntasi kulkunsa Kuortaneen suuntaan, missä edessä olivat Tulevaisuuden Tähti -kilpailun kaksipäiväiset valintatestit viiden finalistin kesken.

– Kaikkemme tehdään sen eteen, että se voitettaisiin. Se on ollut meille päätavoite koko kauden ajan, Hokkala totesi lopuksi ja pari päivää myöhemmin kuuli Kuortaneella tulleensa myös valituksi.

Hokkala on kautta aikojen viides Tulevaisuuden Tähti -valinta. Ennen Hokkalaa tämän kunnian ovat saaneet osakseen Teemu Suninen (2014), Jari Huttunen (2015), Juuso Nordgren (2016), sekä Emil Lindholm viime vuonna. Nelikosta Suninen kilpailee toista kauttaan MM-sarjassa M-Sport Fordin tehdastallissa, Jari Huttunen puolestaan edustaa Hyundain tehdastallia WRC2-luokassa, Nordgren ajaa Skodan tehdastallissa ja Emil Lindholm debytoi tällä kaudella rallin SM-sarjan kuninkuusluokassa ollen pisteissä viiden osakilpailun jälkeen kolmantena.

Suomen MM-ralli Jyväskylän ympäristössä käynnistyy torstaina 26. heinäkuuta.

SM3-luokan pistetilanne 5/7 osakilpailua

1) Jaro Kinnunen (EMSC) 106
2) Samuli Vuorisalo (TMS) 69
3) Henri Hokkala (ALTI) 65
4) Niko Mäkinen (LaihUA) 63
5) Jussi Lindberg (SiAk) 56
6) Lauri Joona (SAU) 40

 

Selivaara logo 2017

 

Lue myös!

Henri Hokkala on Tulevaisuuden Tähti 2018 (18.6.2018)
Hokkalan ikimuistoiset kolme päivää (19.6.2018)

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit