Huhuilta siivet pois, Jämsässä ajetaan – “Rallipiireissä kulkee monenlaista juttua”

9.1.2020 / 19:29
JMK Ralli avaa F-Rallisarjan kauden 2020 (Kuva: JMK Rallin tiedote).

[ A- ] / [ A+ ]

Leuto talvi kiusaa kilpailunjärjestäjiä Suomessa ja harrastajien keskuudessa pelko kilpailujen peruuntumisesta elää voimakkaana koko ajan.

Yksi peruutushuhujen kohteeksi joutuneista kilpailuista on ollut Jämsässä parin viikon päästä ajettava F-Rallisarjan kauden avausosakilpailu, JMK Ralli. Kilpailun järjestäjä, AUK Jämsän Äijät, kuitenkin julkaisi torstaina tiedotteen, jonka mukaan kilpailu tullaan ajamaan, eikä uhkaa peruutukselle ole.

– Rallipiireissä kulkee monenlaista juttua Jämsän keleistä. Tosiasiassa ei kukaan tällaisia olosuhteita ole toivonut. Olemme kuitenkin jo nyt panostaneet ralliimme niin paljon, että peruuttaminen ei ole vaihtoehto. Tänäänkin ajaessani päätöserikoiskoetta tie oli jäässä. Toivotaan, että pakkasherra on suopea ja pitää noin 40-senttisen roudan vahvana. Kun lumiraja on vasta Tampereelta tullessa Längelmäen kohdalla ja etelästä Kuhmoisten korkeudella, kukaan ei helpolla usko, että meillä on talvi. Tosin parempikin voisi olla, kilpailunjohtaja Jussi Pummila sanoo.

Jämsän suunnalla ajettiin testejä viime viikonloppuna.

– Tiet olivat kestäneet todella hyvin. Samaa toivomme myös reilun kahden viikon päässä ajettavassa rallissa, Pummila korostaa.

Tunturiralliin parhaillaan valmistautuva Juha Salo, rallin kymmenkertainen Suomen mestari, testasi viime viikonloppuna Jukojärven suunnalla Keuruulla kahden muun kuljettajan kanssa. Salo antoi Keski-Suomen teiden tilanteesta oman näkemyksensä JMK Rallin tiedotukselle.

– Tahkosimme pätkää kolmistaan, eikä siihen juurikaan jälkiä jäänyt. Tie oli aivan erinomaisessa kunnossa ennen ja jälkeen treenien. Tuon perusteella uskon vakaasti, ettei kelin suhteen ole Jämsässäkään ongelmia, Salo kommentoi.

Tähän mennessä Suomessa on tammikuussa peruttu kaksi kilpailua: 19. tammikuuta Paltasen autourheilukeskuksessa ajettavaksi suunniteltu rallisprint-kilpailu, sekä tulevana lauantaina ohjelmassa ollut Historic Rally Trophy -sarjan kauden avausosakilpailu, Kiuruvesi Ralli. Kiuruvedellä peruutuksen aiheutti liian pieni osallistujamäärä.

– Hallituksen päätöksellä kisaa ei järjestetä. Kilpailuun ajoissa ilmoittautui 94 osanottajaa, joka jäi 30 osanottajan päähän tavoitteesta, jotta kisa olisi taloudellisesti järkevää järjestää, kilpailun tiedotteessa sanotaan.

JMK Rallin ilmoittautumisaika päättyy tiistaina 14. tammikuuta kello 21.00 ja kilpailupäivä on lauantai 25. tammikuuta.

F-Rallisarjan kilpailukalenteri 2020

25.01. Jämsä
15.02. Kangasniemi
06.06. Orimattila
22.08. Tuusniemi
03.10. Naantali

Teksti: Jari Hotti
toimitus@urheiluuutiset.com


Facebook kommentit