Huikea korona-ajan huutokauppa käynnistyi – Avauksessa ainutlaatuisia kohteita

20.9.2021 / 18:54
Juho Hänninen ja vuoden 2020 Ruotsin MM-rallin ajopuku (Kuva: Jari Hotti).

[ A- ] / [ A+ ]

UrheiluUutiset Motorsportin järjestämä huikea korona-ajan huutokauppa käynnistyi tänään maanantaina.

UrheiluUutiset Motorsport on autourheilun uutisointiin erikoistunut suomalainen kaupallinen media, joka aloitti toimintansa nykyisessä muodossaan tammikuussa vuonna 2017. Tänä vuonna sivusto on takonut kävijämääriensä puolesta ennätyslukemia ja viime keväästä lähtien sivustolla käyneiden vierailukertojen määrä on ollut vähintään 400 000 / kuukausi.

Mutta kuten niin monta muutakin yrittäjää tässä maassa on saanut huomata koronan myötä, niin myös UrheiluUutiset Motorsportin toimintaa COVID-19 on vaikeuttanut varsinkin kuluvan vuoden puolella melkoisesti. Viime kuukausina olemmekin rakentaneet syksyyn sijoittuvan varainkeruuhuutokaupan, jossa huutokauppaamme eri tahoilta saatuja lahjoituksia. Huutokauppa jatkuu eri jaksoissa 21. marraskuuta 2021 asti ja nyt ensimmäisessä jaksossa mukana on viisi upeaa kohdetta.

Huutokaupat tullaan toteuttamaan avoimina huutokauppoina Huuto.net palvelun kautta. Kokonaistuotosta puolet ohjataan sivuston toiminnan jatkon turvaamiseen, sekä kehittämiseen ja toinen puolisko tullaan antamaan stipendinä myöhemmin syksyllä valittavalle nuorelle lupaavalle ja tavoitteelliselle autourheilijalle. Valinta tullaan suorittamaan hakemusten perusteella ja lisätietoa siitä kuinka stipendiä haetaan, on luvassa lokakuun aikana.

Sen lisäksi, että tulemme luovuttamaan huutokaupan tuotosta puolet stipendiurheilijalle, niin tarjoamme kyseiselle urheilijalle myös hänen niin halutessaan, tukea vuoden 2022 tiedotukseen liittyvissä asioissa. Huutokaupan ensimmäinen kierros käynnistyi tänään maanantaina ja mukana on viisi ainutlaatuista kohdetta. Kaikissa kohteissa lähtöhinta on 0,00 euroa!

Tällä hetkellä Huuto.net -palvelussa on huudettavissa Juho Hännisen ajopuku Ruotsin MM-rallista 2020, Niclas Grönholmin ajohanskat kuluvan vuoden RallyX Nordic -kilpailuista, Jari-Matti Latvalan Toyota-tiimipaita WRC-kaudelta 2019, Jonne Halttusen pokaali ensimmäisestä kilpailusta yhdessä Kalle Rovanperän kanssa, sekä Mad-Croc lippis Grönholmin ja Juha Rytkösen nimikirjoituksilla varustettuna.

Avoimet kohteet löydät täältä ja alapuolella on suorat linkit kohteisiin.

Juho Hännisen ajopuku Ruotsin MM-rallista 2020
Niclas Grönholmin ajohanskat RallyX Nordic -kilpailuista 2021
Jari-Matti Latvalan Toyota-tiimipaita vuodelta 2019
Jonne Halttusen pokaali Louna-Eesti Rallista 2017
Mad-Croc lippis Grönholmin ja Juha Rytkösen nimmareilla

Arvoisa yrittäjä tai yksityishenkilö, haluaisitko lähteä mukaan tukemaan tätä projektia? Ota yhteyttä, sähköpostiosoite löytyy alapuolella!

Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com


Facebook kommentit