Huttunen ja Linnaketo ovat ansainneet taistelijan maljan – “Missään vaiheessa emme antaneet periksi”

12.3.2018 / 05:52
Jari Huttusen Meksikon MM-rallista tuli tapahtumarikas (Kuva: Hyundai Motorsport).

[ A- ] / [ A+ ]

Hyundain kuljettajien kehitysohjelmaan kuuluvan Jari Huttusen ja kartanlukija Antti Linnakedon tavoitteena oli nousta Meksikon MM-rallissa viikonloppuna WRC2-luokan kärkikaksikkoon, mutta tuo tavoite mureni kaluston tekniikkamurheisiin tuoden keskeytyksen niin perjantaina, kuin lauantainakin.

Kilpailu Meksikossa Jari Huttusen ja Antti Linnakedon osalta käynnistyi torstai-iltana ajetulla lyhyellä kaupunkierikoiskokeella spinnauksen merkeissä, kun tunneliin laskeuduttaessa Hyundai pyörähti ympäri ja aikaa auton keulan takaisin menosuuntaan kääntämisessä kului parisenkymmentä sekuntia.

– Se oli minulta idioottimainen virhe. Tien pinta oli liukkaampi kuin kuvittelin ja sitten mentiin, Huttunen kertaa kilpailun tapahtumia tiedotteessaan.

Perjantaina edessä oli kilpailun pisin ajopäivä ek-kilometrien osalta, eikä startti päivään sujunut onnellisten tähtien alla. Linnaketo tunsi olotilansa kipeäksi ja kaiken lisäksi kartanlukijalle aina niin tärkeä ääni oli kateissa. Tästä huolimatta Hyundai i20 R5 -auto liikahti aamupäivän neljällä erikoiskokeella WRC2-luokassa kolmanneksi nopeimpaan aikaan ja kokonaistilanteessa sijoitus oli myös kolmas.

Heti huoltotauon jälkeen edessä oli kuitenkin viikonlopun ensimmäinen keskeytys.

– Auton keula osui keskellä tietä olleeseen kiveen ja jäähdytin hajosi. Ennen sitä auto oli muun muassa välillä vain kaksivetoinen voimansiirron ongelmien takia ja yksi rengasrikkokin mahtui matkaan, Huttunen harmitteli.

 

Kuva: Hyundai Motorsport

Jari Huttunen kilpaili ensimmäistä kertaa Euroopan ulkopuolella (Kuva: Hyundai Motorsport).

 

“Rallin aikana autossa koko ajan ongelmia”

Lauantaina Huttunen ja Linnaketo lähtivät matkaan Ralli 2 -säännön turvin ja Linnakedon olokin oli tässä kohtaa jo parempi. Jälleen kerran kaksikko nakutti aamupäivälle kolmanneksi nopeimpia aikoja, nyt kahdelle ensimmäiselle erikoiskokeelle ja kolmannelle tuli neljänneksi nopein aika. Päivän neljäs erikoiskoe, koko kilpailun neljästoista, toi sitten toisen keskeytyksen. Hyundai ei vaativissa olosuhteissa tahtonut pysyä kasassa, ei sitten millään.

– Bensatankissa oli vuoto ja turvallisuussyistä meidän oli keskeytettävä huoltoparkkiin. Auto on uusi ja siinä oli tässä vaativien olosuhteiden rallissa erilaisia “lastentauteja”, Huttunen kuvaili.

Huttusen kalustosta kilpailuissa vastaavan Stephane Sarrazin johtaman tiimin huollossa ahkeroitiin jälleen ja auto saatiin kuntoon sunnuntain kolmelle viimeiselle erikoiskokeelle. Toistamiseen saman viikonlopun aikana Huttunen siis kaivoi Ralli 2 -säännön, vai pitäisikö sanoa tässä kohtaa Ralli 3 -säännön, esiin ja kilpailu jatkui rallin päätöspäivänä.

Kolmelle viimeiselle erikoiskokeelle Huttunen kellotti tutun turvalliset kolmanneksi nopeimmat ajat, loppusijoitus WRC2-luokassa oli kahdeksas ja MM-pisteistä ajaneista kuljettajista kuudes.

– Rallin aikana autossa oli koko ajan sen verran ongelmia, että ainoastaan joissakin väliajoissa vauhti oli kohdallaan. Nyt on kuitenkin nämä tiet nuotitettu ja osa ajettu kisavauhtiakin läpi. Pitkä ja vaikea kilpailu, mitään tälläistä en ole vielä aiemmin kokenut. Kuumuus, korkeus ja soratiet kaikki yhdessä tarjosivat erilaisen haasteen mihin olemme ennen tottuneet, Huttunen myönsi.

Auton tekniikkamurheet, kaksi keskeytystä, kartanlukijan sairastuminen ja pari kuljettajan tekemää ajovirhettä. Kaikesta huolimatta Huttunen ja Linnaketo selvisivät maaliin asti. Vähintäänkin taistelijan maljan arvoinen suoritus.

– Missään vaiheessa emme antaneet periksi, Huttunen korostaa.

 

Selivaara logo 2017

 

“Erittäin hyvä askel oikeaan suuntaan”

Huttunen on ajanut tänä vuonna nyt kaksi MM-rallia. Molemmista niistä, Ruotsista ja Meksikosta, on tullut WRC2-luokasta kuudenneksi korkeimmat MM-pisteet.

– Tämä kilpailu oli täysin erilainen kuin mihin Jari ja Antti ovat tottuneet aiemmin, joten nyt he saivat tärkeää oppia viikonlopun aikana. He tekivät kovasti töitä nuottien kanssa nuotitusvaiheessa, sekä testierikoiskokeella, Hyundai Motorsportin manageri Alain Penasse taustoittaa.

Huttunen on WRC2-luokan pisteissä kuudentena. Eroa kärkikuljettaja Pontus Tidemandiin nähden on jo 27 pistettä, mutta toinen ja kolmas sija ovat vain yhdeksän pisteen päässä. Toisaalta pistetilannetta Huttusen kohdalla on turhaa tuijottaa liikaa, kiuruveteläisen tärkein tehtävä tällä kaudella kun on kerätä mahdollisimman paljon kokemusta ja oppia MM-ralleista.

– Jari ja Antti eivät saaneet mahdollisuutta päästä kunnon rytmiin koko viikonlopun aikana, mutta kaiken kaikkiaan kilpailu oli jatkoa ajetellen rohkaiseva. He osoittivat pystyvänsä olemaan lähellä kärjen vauhtia kokeneempia kilpakumppaneita vastaan vaikeissa olosuhteissa ja se on erittäin hyvä askel oikeaan suuntaan, Penasse päätti.

WRC2-luokan ylivoimaiseen voittoon Meksikossa ajoi ja samalla luokan MM-pistejohtoon nousi Tidemand. Toisen sijan nappasi Gus Greensmith ja kolmas oli puolestaan Pedro Heller. Kalle Rovanperän sijoitus oli kuudes.

Huttusen ja Linnakedon seuraava MM-ralli on 18.-20. toukokuuta ajettava Portugalin osakilpailu, eli kahdessa seuraavassa MM-rallissa, Korsikassa ja Argentiinassa, sinivalkoista Hyundai-duoa ei kilpailemassa nähdä.

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit