Huttunen Suomen seuratuimman Fordin ratissa tällä viikolla – “Siinä on tavoitteet”

3.8.2022 / 16:07
Jari Huttunen on urallaan startannut 29 MM-ralliin (Kuva: M-Sport Ford).

[ A- ] / [ A+ ]

M-Sport Ford -tallin ehdottomasti seuratuin kuljettaja ja sitä kautta Suomen seuratuin Ford Suomen MM-rallissa suomalaisvinkkelistä katsottuna tänä viikonloppuna on MM-sarjan pääluokassa debytoiva Jari Huttunen.

29 MM-rallia, yhdeksän EM-rallia, WRC3-luokan mestaruus vuonna 2020 ja viisi starttia Suomen MM-rallissa Jyväskylässä ehti Jari Huttunen, 28, kirjauttaa ralli-CV:hensä ennen kuin odotettu debyytti MM-sarjan pääluokassa tapahtuu. Huttunen nähdään tänä viikonloppuna Jyväskylän seudulla ajettavassa rallin MM-sarjan kauden kahdeksannessa osakilpailussa M-Sport-tallin Ford Puma Rally1 -auton ratissa.

– Vielä ei jännitä, mutta varmaan lähempänä starttia alkaa jännittämään enemmän, Huttunen myönsi UrheiluUutiset Motorsportille vajaa viikko ennen Suomen MM-rallin starttia.

Vaikka Huttuselle onkin kokemusta rallin parista ehtinyt kertyä jo melkoinen määrä, erilaisista sarjoista ja erilaisilla autoilla, niin selvää on, että nyt edessä on uran kovin haaste tähän mennessä. Kilpailuun valmistatumiseen ja siihen liittyviin aiemmin hyviksi havaittuihin rutiineihin debyytti rallin MM-sarjan pääluokassa ei kuitenkaan muutoksia tuo.

– Eipä se ralliin valmistautumista millään tavalla muuta, mutta onhan se aika iso asia lähteä tuollaisella autolla ensimmäistä kertaa kilpailemaan. Kyllähän se kieltämättä päivittäin pyörii mielessä, mutta kuitenkin yrittänyt olla ettei liikaa miettisi. Toki ihmehän olisi jos ei sitä miettisi, iso juttu kuitenkin, Huttunen naurahti hetken asiaa pyöriteltyään.

Kun Huttunen mietti asiaa tarkemmin, niin yhteen asiaan kilpailuun valmistautumisessa Rally1-debyytti on jo tuonut muutoksen.

– Enemmän on tullut videoita katsottua kuin normaalisti, että muistaisi teitä paremmin. Jännittää kuitenkin se, että kun tuo auto ottaa niin paljon vauhtia enemmän, että ei tulisi tyhmiä ulosajoja sen takia, että ei esimerkiksi ehdi jarruttamaan. Rally1-autolla vauhti kun kasvaa niin eri tavalla, Huttunen kuvailee.

Huttunen korostaa, että mahdollisuus kilpailla pääluokan autolla koti-MM-rallissa ei tullut niin kuin hän olisi halunnut, nyt kun tästä mahdollisuudesta piti maksaa, eikä niin, että Huttunen olisi saanut näyttöpaikan jostain MM-sarjan tallista niillä näytöillä, joita kiuruveteläinen on tähän mennessä jo ison määrän antanut.

– Eihän se tietysti ole se optimi juttu, että jouduttiin ostamaan tämä mahdollisuus. Mutta tottakai kiitollinen pitää olla kaikille yhteistyökumppaneille, että tämä oli mahdollista. Taustajoukot on tottakai isossa roolissa tälläisessä projektissa. Hienoa, että saatiin asiat menemään niin, että päästään ajamaan, Huttunen korostaa ja paljastaa samalla, että projekti lähti käyntiin jo vuodenvaihteen tienoilla.

 

Jari Huttusen kilpailukalusto Suomen MM-rallissa tällä viikolla (Kuva: M-Sport Ford).

 

 

“Sen tunsi heti ensimmäisessä kiihdytyksessä”

Huttunen pääsi testaamaan tulevaa kilpailukalustoa heinäkuussa Englannissa testiradalla ja sen jälkeen vielä 170 kilometrin verran virolaisella soratiellä. Englannissa autossa oli paljon tekniikkamurheita, ajot jäivät kuuteen kilometriin, mutta Virossa ajettuun testipäivään Huttunen oli tyytyväinen. Silti, kysymykseen “oletko nyt täysin valmis torstaina käynnistyvään Suomen MM-ralliin”, Huttuselta tulee varsin tyhjentävä vastaus.

– En todellakaan ole, vaikka onhan tietysti 170 kilometriä hyvä määrä. Jotta pääsee kunnolla tuollaiseen autoon sisälle, niin se vaatisi useampia testipäiviä ja erilaisilla teillä, että oppisi kaikki asiat kunnolla. Koitetaan “shakedownissa” ajaa niin paljon kuin ehditään, Huttunen käänsi katseensa torstai-aamuna ajettavalle testierikoiskokeelle.

Seitsemän vuotta sitten urallaan ensimmäistä kertaa Suomen MM-ralliin Jyväskylässä osallistunut Huttunen on vuosien saatossa ajanut hienoja tuloksia pienempen luokkien kalustolla. Huttuselta löytyy kokemusta niin Hyundain Rally2- ja R5-autosta, kuin myös Skodan R5-autosta. Selvää on, että erot näiden autojen kohdalla vertailussa nykyaikaiseen Rally1-autoon ovat isot.

– Voimaa tietysti on Rally1-autossa todella paljon enemmän, sen tunsi heti ensimmäisessä kiihdytyksessä, mutta se tietysti oli etukäteen jo tiedossa. Toinen merkittävä ero oli pidossa, varsinkin kovemmissa vauhdeissa. Siinä se isoin juttu onkin, että ymmärtää ja oppii kuinka kovaa hyvän pidon puolesta mutkiin voi ajaa, Huttunen sanoo.

Huttunen testasi kolme vuotta sitten Hyundain WRC-autoa ja ajoi sillä myös kaksi SM-rallia. Kun vertailuun laitetaan WRC-aikakauden viimeinen menopeli ja nykyinen, uuden sukupolven Rally1-auto, niin Huttusen mukaan nämä autot eroavat ajamisen osalta todella paljon toisistaan.

– Oli pienimuotoinen helpotus, että millainen auto tämä Rally1-auto oli ajaa, kun muisteli millaista sitä Hyundaita oli aikoinaan ajaa. Tuntui, että Fordin Rally1-auto sopii omaan ajotyyliin paremmin. Mutta sen näkee sitten kilpailussa miten homma sujuu, testitiellä kun voi kaikki tuntua hyvältä ja sitten kilpailussa ei ollenkaan, Huttunen muistuttaa.

 

 

 

“Kasvattavia vuosiahan nämä kaikki on ollut”

Huttusen tavoitteena Rally1-debyytissään on ennen kaikkea saada aikaan nousujohteinen kilpailu. Mistään tulostavoitteista Huttunen ei halua puhua ja taas toisaalta, eipä ole tallikaan nuoren suomalaisen harteille asettanut minkäänlaisia menestyspaineita. Työrauha on ainakin virallisten tiedotteiden perusteella siis heitetty Huttusen ympärille.

– Kilpailu läpi ilman ongelmia ja isompia virheitä, ja että joka päivänä vauhti olisi lähempänä kärkeä. Siinä on tavoitteet. Mitään tulostavoitteita en halua asettaa, koska turha tässä on lähteä mitään uhoamaan. Onko kukaan ensimmäisessä pääluokan kilpailussaan ollut siellä pallilla? Tottakai kivahan se on jos oltaisiin lähellä kärkeä, mutta täytyy ymmärtää faktat, että onko se mahdollista, Huttunen pohti.

Median ja rallifanien toimesta sana “vihdoinkin” on toistunut moneen kertaan sen jälkeen, kun Huttusen tuleva debyytti rallin MM-sarjan pääluokassa oli varmistunut. Vaikka yleisesti onkin sanottu moneen kertaan, että Huttusen olisi pitänyt saada tämä mahdollisuus jo paljon aiemmin, niin Huttunen itse ei tätä täysin allekirjoita.

– En nyt tiedä onko tätä joutunut liian kauan odottaa. Kasvattavia vuosiahan nämä kaikki on ollut. Välillä on mennyt huonommin, mutta kaikki se on kasvattanut. On oppinut omista virheistä. Toivottavasti näiden vuosien kautta sitä olisi nyt valmiimpi edessä olevaan isoon haasteeseen. Olisiko se sitten ollut parempi, jos olisi tämä mahdollisuus tullut liian aikaisin, olisi epäonnistunut ja olisi loppunut heti nämä hommat, Huttunen spekuloi.

Tänä vuonna Suomen MM-rallissa pääluokassa nähdään Huttusen lisäksi myös Toyota-kaksikko Kalle Rovanperä ja Esapekka Lappi. Vertailun vuoksi tässä kohtaa, Rovanperä starttasi MM-sarjassa ennen pääluokan debyyttiään 20 MM-ralliin, kun taas Lapin lukema on 21. Huttuselle nyt edessä oleva kilpailu on rallin MM-sarjassa siis uran 30.

Suomen MM-ralli, Secto Rally Finland, käynnistyy torstai-iltana ja päättyy sunnuntaina.

Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com


Facebook kommentit