Huttusella Espanjassa paljon uutta, tavoite silti korkealla – “Täysillä heti alusta asti”

25.10.2018 / 17:02
Jari Huttunen Saksan MM-rallissa elokuussa (Kuva: Hyundai Motorsport).

[ A- ] / [ A+ ]

Jari Huttusen ja kartanlukija Antti Linnakedon ensimmäinen täysi kausi Hyundain kehitysohjelmassa päättyy tänä viikonloppuna ajettavaan Espanjan MM-ralliin. Vaikka Huttunen kilpaileekin nyt Espanjassa ensimmäistä kertaa ja taustalla on uusi tiimi, niin siitä huolimatta tavoite on sijoittua kolmen parhaan joukkoon.

Jari Huttunen on tänä vuonna ajanut Hyundain i20 R5 -autolla kuudessa MM-rallissa, yhdessä EM-rallissa, kovatasoisessa Estonia Rallissa Virossa viime kesänä, sekä Ranskan rallicupissa yhden osakilpailun. Kauden ehdottomat kohokohdat ennen Espanjan MM-rallia ovat olleet Suomen MM-rallin WRC2-luokan kakkossija, Puolan EM-rallin yleiskilpailun kakkossija, sekä Walesin MM-rallista tullut WRC2-luokan neljäs sija.

– Walesin kilpailu oli todennäköisesti rohkaisevin WRC2-viikonloppu mitä olemme tänä vuonna kokeneet. Olimme toki luottavaisia ja nopeita Suomessa, mutta Walesissa pistimme kaiken sen kehityksen ja tehdyn kovan työn testiin, mitä 12 menneen kuukauden aikana on kertynyt. Kehitysaskeleet ovat olleet hyviä, mutta tiedämme, että meillä on vielä paljon opittavaa, Huttunen muistuttaa.

Aiemmin Huttusen kaluston huollosta on vastanut ranskalainen Sarrazin Motorsport -tiimi, mutta Espanjassa tuota tehtävää hoitaa italialainen BRC Racing Team. Kyseinen tiimi on tänä vuonna hoitanut muun muassa ranskalaisen Pierre-Louis Loubet’n kaluston MM-ralleissa. Huttunen ajoi testiä ennen edessä olevaa kauden huipennusta 100 kilometrin verran.

– Ajoimme testit maanantaina ja auto toimi hyvin sekä soralla, että asfaltilla. Odotan erityisesti asfalttipätkiä, sillä ne näyttävät hienoilta, niillä pääsee ajamaan ratamaisilla ajolinjoilla. Myös sorapätkät vaikuttavat ajettavilta, joten odottavaisilla mielin lähdemme kisaan. Toivottavasti keli on kuiva, sillä se helpottaa hommaa, Huttunen toivoo.

Vaikka Huttunen osallistuukin nyt ensimmäistä kertaa urallaan Espanjan MM-ralliin ja taustalla on uusi tiimi, niin tavoitteen suhteen kiuruveteläinen ei tingi tippaakaan. Kausi Hyundain kehitysohjelmassa olisi tarkoitus päättää sijoitukseen kolmen joukossa.

– Luokan taso on nyt erittäin kova, kun myös Volkswagenit ovat ensimmäistä kertaa viivalla, joten täysiä pitää ajaa heti alusta asti. Palkintokorokepaikka on iso tavoite, mutta siihen olisin tyytyväinen. Helppoa se ei tietenkään ensikertalaiselle ole, Huttunen korostaa.

Huttunen ja kartanlukija Antti Linnaketo saavat Hyundain tallipäällikkö Michel Nandanilta kehuja suorituksistaan kuluvan vuoden aikana.

– Jari ja Antti ovat edistyneet merkittävällä tavalla kuluvan vuoden aikana, kun heillä on ollut haasteena niin tuttuja, kuin täysin uusiakin kilpailuja. Olemme nähneet sen kuinka hyvin he ovat suoriutuneet kilpailuissa joista heillä on ollut aiempaa kokemusta, erityisesti Suomessa ja Walesissa, mutta on tottakai ollut tärkeää myös saada kokemusta uusista kilpailuista. Uskon, että he saavat itsestään parhaan mahdollisen irti myös Espanjassa, Nandan vakuuttaa.

Espanjan MM-ralli käynnistyy Barcelonan kaupunkierikoiskokeella tänään torstaina illalla ja maaliin saavutaan sunnuntaina.

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit