Hyundai lähellä kauden avausvoittoa – Lappi ja Rovanperä kiinni palkintosijoissa

3.6.2023 / 22:12
Thierry Neuville johtaa selkeällä erolla Italian MM-rallia lauantain jälkeen (Kuva: Hyundai Motorsport).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallin MM-sarjan kauden kuudes osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Sardinian saarella Italiassa. Kun ajamatta on enää neljä erikoiskoetta, on Hyundai vahvasti matkalla kauden ensimmäiseen voittoon.

Historia näyttäisi toistavan itseään. Viime vuonna Hyundai juhli kauden avausvoittoaan Sardinian saarella Italiassa ja sama näyttäisi toistuvan myös tänä vuonna. Vielä ennen lauantain kahta viimeistä erikoiskoetta taistelu voitosta näytti olevan kolmen kuljettajan välinen kapina, kunnes Toyotan Sebastien Ogier ajoi päivän toiseksi viimeisellä erikoiskokeella ulos ja näin Hyundai-duo Thierry Neuville ja Esapekka Lappi nappasivat haltuunsa kaksoisjohdon.

Kato Rally1-autojen osalta tämänvuotisessa Italian MM-rallissa on ollut kova, sillä yhdeksästä matkaan lähteneestä tehdastiimin autokunnasta lauantain jälkeen kilpailun kärkitaistelussa on mukana enää viisi. Ja kun näiden viiden väliset erot kokonaistilanteen kärkiviisikossa ovat suuria, merkittävin mielenkiinto sunnuntaina kohdistuukin kilpailun päättävään Power Stage -erikoiskokeeseen, missä taistellaan tuttuun tapaan ylimääräisistä MM-pisteistä.

Siinä missä kokonaistilanteen kärkiviisikosta neljä ensimmäistä, Neuville, Lappi, Rovanperä ja Evans, kantavat harteillaan kovia tulos- ja pistepaineita viimeisen erikoiskokeen maaliin asti, voivat Ralli 2 -säännön turvin sunnuntaina mukaan tulevat Ogier, Ott Tänak, sekä Takamoto Katsuta lähteä hakemaan Power Stage MM-pisteitä kovallakin riskillä.

Myös WRC2-luokassa kärjessä erot ovat ennen sunnuntaita suuria. Adrien Fourmauxin johtopaikkaa Fordilla voidaan pitää yllätyksenä. Ranskalaisen johtomarginaali toisena olevaan Andreas Mikkelseniin nähden on 25,7 sekuntia, kun taas kolmantena oleva Teemu Suninen on jäänyt kärjestä reilut kaksi ja puoli minuuttia. Emil Lindholm löytyy sijalta neljä ja Lauri Joona on yhdeksäntenä, kun taas Sami Pajari joutui keskeyttämään. Lindholm ei aja WRC2-pisteistä.

WRC3-luokassa Roope Korhonen oli ennen lauantain kolmea viimeistä erikoiskoetta toisena, mutta kolmella viimeisellä erikoiskokeella Rautio Motorsport -tiimin kuljettaja nousi takaisin luokkakärkeen ohi William Creightonin. Kaksikon välinen aikaero ennen sunnuntaita on 17,8 sekuntia.

Italian MM-rallin päätöspäivänä sunnuntaina ajetaan vielä neljä erikoiskoetta yhteispituudeltaan reilut 46 kilometriä. Niistä ensimmäinen käynnistyy Suomen aikaa kello 8.05.

Yleiskilpailun tilanne 15/19 ek:n jälkeen

1) Thierry Neuville-Martin Wydaeghe BEL/BEL (Hyundai) 3.10.36,9
2) Esapekka LappiJanne Ferm (Hyundai) + 36,4
3) Kalle RovanperäJonne Halttunen (Toyota) + 1.50,7
4) Elfyn Evans-Scott Martin GBR/GBR (Toyota) + 5.36,5
5) Dani Sordo-Candido Carrera ESP/ESP (Hyundai) + 6.27,9
6) Adrien Fourmaux-Alexandre Coria FRA/FRA (Ford) + 8.11,7 WRC2
7) Andreas Mikkelsen-Torstein Eriksen NOR/NOR (Skoda) + 8.37,4 WRC2
8) Teemu SuninenMikko Markkula (Hyundai) + 10.46,4 WRC2
9) Emil LindholmReeta Hämäläinen (Skoda) + 11.08,3 WRC2
10) Kajetan Kajetanowicz-Maciej Szczepaniak POL/POL (Skoda) + 11.40,5 WRC2

———

15) Lauri JoonaTuukka Shemeikka (Skoda) + 16.47,2 WRC2
21) Roope KorhonenAnssi Viinikka (Ford) + 32.10,0 WRC3

Neuvillen keskinopeus: 86,5 km/h
Pohja-ajat: Neuville 6, Lappi 3, Ogier 3, Katsuta 1, Rovanperä 1, Sordo 1

 

pitkävetovihjeet

 

 

Sunnuntain aikataulu

08.05 – EK16 Arzachena – Braniatogghiu 1 (15,22 km)
09.05 – EK17 Sardegna 1 (7,79 km)
11.09 – EK18 Arzachena – Braniatogghiu 2 (15,22 km)
13.15 – EK19 Sardegna 2 (7,79 km) Power Stage

Kaikki ajat ovat Suomen aikoja!

Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com

 

Draamaa Sardiniassa, Ogier ajoi ulos – Kaksi suomalaista kärkikolmikossa

Video! Dani Sordon kaato erittäin hitaasta vauhdista taltioitui katsojan kameraan


Facebook kommentit