Ikoselle huipputulos alkueristä – Kalliokoski MM-debyytissään semifinaaliin

7.7.2019 / 13:58
Mikko Ikonen ajoi Höljesissä erinomaiset alkuerät (Kuva: RPF).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallicrossin MM-sarjan kauden kuudes osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Ruotsin Höljesissä. EM-sarjan Supercar-luokalle Höljes on puolestaan kauden kolmas osakilpailu.

MM-sarjan Supercar-luokassa ajettiin sunnuntaina kolmas ja neljäs alkuerä. Tapahtumia riitti jälleen kerran todella paljon, eikä dramatiikkaa puuttunut oikeastaan yhdestäkään lähdöstä. Sunnuntain ehdottomasti suurin pettymys oli GRX Taneco -tallin Timur Timerzyanov, joka hylättiin kolmannessa alkuerässä venäläisen osuttua rataa reunustaviin tolppiin liian monta kertaa. Neljäs alkuerä päättyi Timerzyanovilta keskeytykseen vannerikon seurauksena.

Timerzyanovin jääminen ulos semifinaaleista oli ilman muuta iso pettymys Marcus Grönholmin johtamalle GRX Taneco -tallille, joka käy kovaa taistelua maailmanmestaruudesta Team Hansen MJP -tallia vastaan. Hansenin tallin kuljettajat, Kevin ja Timmy Hansen, sijoittuivat alkuerissä sijoille kolme ja viisi. GRX Taneco -tallin ainoa kuljettaja semifinaaleissa puolestaan on Niclas Grönholm, jonka pisteet riittivät kuudenteen sijaan.

Andreas Bakkerud säilytti lauantaisen johtoasemansa myös sunnuntaina ajettujen alkuerien jälkeen. Bakkerud on rallicrossin MM-sarjan historian ainoa kuljettaja, joka on yltänyt Höljesissä palkintopallille jokaisessa MM-osakilpailussa vuosina 2014-2018. Olsbergs MSE -tallin Fordilla kauden ensimmäistä MM-osakilpailuaan ajava Sebastian Eriksson on ajanut aiemmin urallaan vain kolme MM-osakilpailua Supercar-luokassa, edellisen kerran Saksassa 2017, ja nyt ruotsalainen oli parhaana isäntämaan edustajana alkuerissä sensaatiomaisesti toinen.

GRX Taneco -kuljettajista paras alkuerissä oli kauden toista MM-osakilpailuaan ajava Reinis Nitiss, joka lauantaina kaatoi autonsa rajusti ensimmäisessä alkuerässä, mutta nousi kolmessa seuraavassa alkuerässä komean tulosrivin 1-5-4 myötä kokonaispisteissä aina neljänneksi asti. Hurjan nousun sunnuntaina teki myös uransa ensimmäistä MM-osakilpailuaan ajava Jere Kalliokoski, joka lauantain jälkeen oli pisteissä sijalla 17. Hienot otteet sunnuntaina nostivat Kalliokosken kuitenkin viisi sijaa ylöspäin ja viimeisenä kuljettajana mukaan semifinaaleihin.

EM-sarjan Supercar-luokassa lauantaina hyvässä vauhdissa ollut Mikko Ikonen jatkoi erinomaisia esityksiä myös sunnuntaina. Ikonen voitti neljännessä alkuerässä oman lähtönsä ja 24 kuljettajan joukossa aika riitti seitsemänteen sijaan. Lauantain jälkeinen kärkinelikko säilyi neljännen alkuerän jälkeen muuttumattomana, mutta Ikonen sen sijaan nousi kaksi sijaa ylöspäin viidenneksi ja se tarkoittaa semifinaalilähtöön toisen rivin starttipaikkaa. Edellisessä osakilpailussa Norjassa Ikonen nousi finaaliin semifinaalilähdön kuudennesta ruudusta.

MM-sarjan Supercar-luokka ja kuljettajat semifinaaliin

1) Andreas Bakkerud (NOR) 167
2) Sebastian Eriksson (SWE) 154
3) Kevin Hansen (SWE) 151
4) Reinis Nitiss (LAT) 147
5) Timmy Hansen (SWE) 147
6) Niclas Grönholm 146
7) Kevin Abbring (NED) 144
8) Rokas Baciuska (LTU) 137
9) Anton Marklund (SWE) 134
10) Janis Baumanis (LAT) 130
11) Kevin Eriksson (SWE) 129
12) Jere Kalliokoski 125

Mukana 24 kuljettajaa

EM-sarjan Supercar-luokka ja kuljettajat semifinaaliin

1) Robin Larsson (SWE) 195
2) Thomas Bryntesson (NOR) 174
3) Rene Munnich (GER) 162
4) Lukas Walfridson (SWE) 159
5) Mikko Ikonen 144
6) Andrea Dubourg (FRA) 144
7) Jean-Baptiste Dubourg (FRA) 143
8) Pontus Tidemand (SWE) 141
9) Peter Hedström (SWE) 141
10) Tamas Karai (HUN) 139
11) Sondre Evjen (NOR) 126
12) Hans-Göran Östreng (NOR) 125

Mukana 24 kuljettajaa

Teksti: Jari Hotti
toimitus@urheiluuutiset.com


Facebook kommentit