Jani Luhtaniemeltä kehuja Tahkorallin reitille: “Hieno ja haastava”

13.3.2017 / 16:18
Jani Luhtaniemi vauhdissa Tahkorallin erikoiskokeella (Kuva: Jari Nurminen).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallin SM-sarjan talvikauden 2017 viimeinen osakilpailu ajettiin erinomaisessa kevätsäässä Nilsiässä. Ensimmäistä kauttaan sarjassa ajava tuusulalainen Jani Luhtaniemi asetti kisaan tavoitteeksi ehjän ja virheettömän suorituksen ja sen hän saavuttikin. Luhtaniemi ja kartturi Juha-Pekka Jauhiainen löytyvät lopputuloksista sijalta 12.

– Tiesin, että tänään täytyy kaiken onnistua nappiin, mikäli 10:n sakkiin on haluja, sen verran kovia kuskeja luokassa on mukana. Ei meidän Fiestalla ihan kärkivauhteihin pääse, mutta tehtiin mitä pystyttiin ja tähän se tällä kertaa riitti, Luhtaniemi kommentoi maalissa.

Ennen viimeistä erikoiskoetta 19-vuotias Luhtaniemi oli ainoastaan pari sekuntia SM3-luokan kokonaistuloksissa edellä olevaa Atte Kiviojaa perässä. Viimeisellä, kisan pisimmällä erikoiskokeella ero oli siis ajettavissa kiinni, mutta:

– Jostain syystä autosta katosi pito ja se meni pitkin penkkoja.

Tiellä kaksikko pysyi, onneksi ja vaikka aikaa tuhlautui, ei loppusijoitus pudonnut. Tahkorallissa ajettiin yhteensä kuusi erikoiskoetta. Sen verran vaativia pohjoissavolaiset äkkiväärät rallitiet olivat, että kaikista SM3-luokkaan startanneista autoista kolmasosa joutui jättämään kisan kesken. Luhtaniemeltä reitti saa kehuja:

– Reitti oli hieno ja haastava. Ykkösellä ja kuutosella oli ehkä meikäläiselle liian nopeaa tietä paikoittain, mutta muuten mahtava reitti, joka oli hyvässä kunnossa. Meidän numerolla (66) oli vähän spooria, mutta sehän kuuluu asiaan.

Lähde: Jani Luhtaniemen tiedote


Facebook kommentit