Jari Huttuselle hyviä uutisia – “Emme olisi ikinä uskoneet, että alle kuukaudessa”

1.2.2023 / 21:13
Jari Huttunen vauhdissa Tunturirallissa tammikuussa (Kuva: Jari Hotti).

[ A- ] / [ A+ ]

Jari Huttusen osallistuminen Ruotsin MM-ralliin on saanut lopullisen sinettinsä. Huttunen vahvisti asian keskiviikko-iltana Facebook-sivullaan.

Tammikuussa rallin SM-sarjan kauden avauksessa Rovaniemellä hyvässä vauhdissa ollut, mutta kahteen ulosajoon tulosmahdollisuutensa menettänyt Jari Huttunen oli merkitty Ruotsin MM-rallin osallistujalistalle, mutta kuten aiemmin uutisoimme, Huttusen osallistuminen kilpailuun oli kuitenkin epävarmaa.

– Tiesin, että jos Tunturiralli menee hyvin, niin meillä on sinne (Ruotsin MM-ralli) mahdollisuus päästä. Nyt kun tämä kilpailu meni huonosti, niin en yhtään tiedä. Osallistuminen varmistuu siinä kohtaa, kun rahat on kasassa, Huttunen kommentoi UrheiluUutiset Motorsportille Tunturirallin yhteydessä.

Kun Ruotsin MM-rallin starttiin on aikaa vielä viikon verran, pääsi Huttunen vihdoin kertomaan Facebook-sivullaan ilouutisen: rahoitus on järjestetty ja Huttunen nähdään mukana rallin MM-sarjan kauden toisessa osakilpailussa.

– Kiitos! Uskomatonta! Yli 40 yhteistyökumppania. Satoja tapahtumien kautta tukeneita ihmisiä. Emme olisi ikinä uskoneet, että tämä kaikki on mahdollista alle kuukaudessa. Perjantaina kerromme lisää tulevasta ohjelmasta, mutta Ruotsi on nyt varmaa ja päästään sieltä takaisinkin, Huttunen kommentoi Facebook-sivullaan.

Kuten Huttusen kommenteista huomata saattaa, on tälle viikolle siis vielä luvassa lisää tiedotettavaa Huttusen tämän kauden ohjelmasta, joten hyviä uutisia lienee luvassa siis vielä lisää. Lauantai-aamuna Huttunen yhdessä kartanlukijansa Antti Haapalan kanssa starttaavat Kuopiossa kauden toiseen SM-ralliin ja kaksikko on mukana Tunturirallin tavoin Tuomas Skantzin Skoda Fabia R5 -autolla.

Samaan aikaan, kun Huttunen kilpailee viikonloppuna Kuopiossa, kerätään reilun 120 kilometrin päässä Kiuruvedellä, Huttusen kotikunnassa, rahaa “oman pojan” ralliuran jatkon turvaamiseksi.

– Oman kylän rallikuskin tukemiseksi perjantaina ja lauantaina keilavuorojen myyntitulot kokonaisuudessaan Jarin sponsorointiin. Jari Huttunen ja Kiuruveden Keilahalli kutsuvat sinut mukaan talkoisiin. Jatkobileet perjantaina Peltohovissa. Hovi Club ja Stagella esiintymässä Tuomas Skantz ja Harha Askel Band. Tapahtuman lipputulot menevät Jarin ralliuran tukemiseen, keräyksen mainoksessa kuvaillaan upeaa kampanjaa.

Keilavuoron ja/tai perjantain keikalle lipun ostaneiden kesken arvonnassa on muun muassa rallikyydityksiä Skoda Fabia R5 -autolla. Lisätietoja löydät Jari Huttusen Facebook-sivulta.

 

 

Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com

Kommentit: Facebook


Facebook kommentit