Jari Huttuselle iloisia uutisia Suomesta kesken rallin – “Yöunet jäi aika vähiin”

7.9.2020 / 09:46
Jari Huttunen ajoi Viron MM-rallissa WRC3-luokassa toiseksi (Kuva: Honza Fronek).

[ A- ] / [ A+ ]

Jari Huttusen vahva kausi sai jatkoa Viron MM-rallissa viime viikonloppuna, vaikka puolalaisen 2Brally-tiimin Hyundai i20 R5 -auton tekniikkamurheet matkantekoa hidastivatkin. Kesken kilpailun Huttunen vastaanotti myös iloisia uutisia koti-Suomesta.

Jari Huttusen osalta, 26, kilpailukausi on nyt kesällä ja alkusyksystä ollut kiireinen. Parin viimeisen kuukauden aikana Huttunen ja kartanlukija Mikko Lukka kun ovat osallistuneet viiteen kilpailuun neljässä eri maassa ja niistä viimeisin, Viron MM-ralli viime viikonloppuna, toi kaksikolle WRC3-luokassa toisen sijan. Seuraava kilpailu on edessä jo tulevana viikonloppuna Puolassa, mutta Huttunen toivoi ehtivänsä käydä sitä ennen Suomessa ja hyvästä syystä.

– Toivottavasti tässä ehtii käymään kotona Kiuruvedellä ennen Puolaan lähtöä, sillä esikoispoikani syntyi perjantain ja lauantain välisenä yönä. Vauhtiin se ei vaikuttanut suuntaan tai toiseen, mutta toki sinä yönä jäi yöunet aika vähiin, “uunituore” isä kertoi iloisen perheuutisen tiedotteessaan Viron MM-rallin jälkeen.

Huttunen osallistui urallaan nyt 16. kerran rallin MM-sarjan osakilpailuun ja niistä kuusi on päättynyt palkintosijoitukseen pienemmissä luokissa. Ruotsin MM-rallissa helmikuussa Huttunen ja Lukka olivat WRC3-luokan ykkösiä ja samalla myös kaikista R5-autoista nopein kilpailijapari. Nyt tuli WRC3-luokasta siis toinen sija ja kun tuloksiin huomioidaan kaikki R5-autot, oli sijoitus kolmas.

Huttusen ennen kilpailua asettama tavoite palkintosijoituksesta siis täyttyi, vaikka viikonloppu olikin vahvasti Hyundain tekniikkamurheiden sävyttämä.

– En osaa sanoa olisimmeko ilman ongelmia pystyneet voittamaan täällä, mutta selvää on, että ainakin olisimme olleet lähempänä (Oliver) Solbergia. Lauantaina ajaminen tuntui todella hankalalta, kun ohjaukseen ei voinut luottaa. Sunnuntaina vauhti alkoi olla taas alueella, vaikka turbon pop-off-venttiili ei vieläkään toiminut sataprosenttisesti, Huttunen harmitteli.

Huttusella oli samaisen pop-off-venttiilin kanssa ongelmia jo aiemmin tällä kaudella Puolan rallisarjan osakilpailussa, missä alla oli myös 2Brally-tiimin Hyundai.

 

Viron MM-rallissa palkintoseremoniat vietiin läpi näyttävällä tavalla (Kuva: Jaanus Ree / Red Bull Content Pool).

 

“Loppupätkällä oli varaa hiukan himmata”

Viron MM-rallissa ajettiin perjantaina yksi lyhyt yleisöerikoiskoe ja siellä Huttunen oli WRC3-luokan nopein kuljettaja. Lauantaina mentiin perinteisille metsäerikoiskokeille ja nyt Huttunen joutui välittömästi luopumaan johtopaikastaan, Hyundain ohjaustehostimen ongelmien takia. Matkalle mahtui myös yksi rengasrikko. Ennen sunnuntaina ajettuja viimeisiä erikoiskokeita, Huttunen ja Lukka olivat luokassaan neljäntenä, 14,6 sekuntia kolmannesta sijasta.

– Ohjaustehostimen kanssa oli isoja ongelmia koko päivän. Auto oli vaikea ajettava ja tehostinvika aiheutti välillä melkoisia “oho-tilanteita” hyppyjen alastulossa. Myös turbon pop-off-venttiili temppuili koko päivän ja kolmospätkällä meiltä puhkesi eturengas, joten lauantai oli melkoinen selviytymistaistelu, Huttunen ihmetteli.

Lauantain iltahuollossa Huttusen autoon vaihdettiin ohjaustehostin ja tavoite viimeiseen kilpailupäivään oli selvä: nousu palkintopallille. Sunnuntain ensimmäisellä erikoiskokeella tilanne luokan kärkitaistelussa ei juurikaan muuttunut, mutta toisella erikoiskokeella Huttunen ajoi komean pohja-ajan ja puolalainen rallin kolminkertainen Euroopan mestari Kajetan Kajetanowicz oli kolmannella sijalla iskuetäisyydellä, 9,5 sekunnin päässä.

Kahdella seuraavalla erikoiskokeella Kajetanowicz sai tehtyä lisää eroa Huttuseen nähden, joten palkintosijoitus näytti karkaavan käsistä. Toisena ollut isäntämaan Egon Kaur kärsi kuitenkin rengasrikon ja putosi Huttusen taakse neljänneksi. Ennen viimeistä erikoiskoetta Huttunen oli siis kolmantena, mutta Kajetanowiczin toinen sija kiinnosti – eroa siihen kun oli vajaat kuusi sekuntia. Huttunen lähtikin hyökkäämään, kunnes kesken päätöspätkän hölläsi vauhtia.

– Viimeiselle pätkälle lähtiessä tavoite oli ajaa 5,8 sekunnin ero kakkossijaan kiinni. Erikoiskokeen alussa tulimme tien täydeltä, kunnes näimme edellä lähteneen Kajetanowiczin auton ojassa. Kakkossija ratkesi meille ja loppupätkällä oli varaa hiukan himmata, Huttunen kertasi Viron MM-rallin viimeisen erikoiskokeen tapahtumia.

Huttusen ja Lukan kilpailukausi jatkuu siis tulevana viikonloppuna Puolassa, missä ajetaan maan rallisarjan kauden toinen osakilpailu, Slaska Ralli. Kilpailun keskuspaikka sijaitsee Chorzowin kaupungissa Etelä-Puolassa ja lauantaina asfaltilla ajettavat seitsemän erikoiskoetta ovat yhteispituudeltaan reilut 100 kilometriä. Suomalaiskaksikko vei nimiinsä Puolan rallisarjan kauden avausosakilpailun, Rzeszowski Rallin, elokuun alussa.

Rallin MM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan Turkissa 18.-20. syyskuuta. Huttunen johtaa WRC3-luokkaa neljän ajetun osakilpailun jälkeen, mutta YLE:n MM-rallilähetyksessä sunnuntaina kiuruveteläinen sanoi, että loppukauden ohjelma mahdollisten MM-rallien osalta ei vielä ole tiedossa.

Viron MM-ralli ja WRC3-luokan lopputulokset

1) Oliver Solberg (Volkswagen) 2.07.32,2
2) Jari Huttunen (Hyundai) + 59,0
3) Egon Kaur (Skoda) + 1.47,8
4) Marco Bulacia Wilkinson (Citroen) + 2.36,6
5) Karl Kruuda (Volkswagen) + 4.04,9
6) Nicolas Ciamin (Citroen) + 4.12,7
7) Rainer Aus (Skoda) + 4.44,5
8) Sean Johnston (Citroen) + 4.52,6
9) Yohan Rossel (Citroen) + 5.04,0
10) Priit Koik (Ford) + 6.24,7

———-

16) Eerik Pietarinen (Skoda) + 34.58,4

Solbergin keskinopeus: 109,8 km/h
Pohja-ajat: Solberg 9, Huttunen 4, Kajetanowicz 2, Kaur 2

MM-pistetilanne 4/7 osakilpailua

1) Jari Huttunen 43
2) Marco Bulacia Wilkinson (BOL) 37
3) Oliver Solberg (SWE) 35
4) Nicolas Ciamin (FRA) 26
5) Eric Camilli (FRA) 25
6) Emil Lindholm 18
6) Emilio Fernandez (CHI) 18
8) Egon Kaur (EST) 15
8) Johan Kristoffersson (SWE) 15
8) Ricardo Trivino (MEX) 15
8) Yoann Bonato (FRA) 15

Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com

Jari Huttusen kommentit: Tiedote


Facebook kommentit