Jari Huttusen ralliviikonlopun panoksena Opelin tallisopimus EM-sarjaan

21.10.2016 / 10:16
Jari Huttunen on jo varmistanut sarjan mestaruuden, mutta Opel voi palkita hänet vielä EM-sarjan sopimuksella. (kuva: ADAC Motorsport)

[ A- ] / [ A+ ]

Seitsemän osakilpailun mittainen, Opelin Adam-malleilla kisattava ADAC Opel Rallye Cup asfalttisarja päättyy viikonloppuna Etelä-Saksassa, Kirchhamin kaupungin ympäristössä ajettavalla 3-Städte-Rallyen osakilpailulla.

Vaikka suomalaiskuljettaja Jari Huttunen varmisti sarjan mestaruuden jo viidennessä osakilpailussa elokuussa, lähtee hän myös viimeiseen osakilpailuun ajamaan osakilpailuvoitosta.

Osakilpailuvoittoakin tärkeämpää on kuitenkin palkinto, jonka voittaja julkaistaan kilpailun jälkeen. Sarjan viidestä parhaasta kuljettajasta yksi valitaan Opel Motorsportin tallikuljettajaksi rallin EM-sarjaan 2017.

– Opelin palkinto on tietysti tämän viikonlopun tärkein tavoite. Sen saajalle on tarjolla R2-luokan Opel Adam EM-sarjaan ja alustavien tietojen mukaan myös Saksan MM-ralliin sekä joihinkin muihin Saksassa ajettaviin kilpailuihin. Ralliurani tulevaisuuden kannalta se olisi huippujuttu, Huttunen kertoo.

Viikonlopun osakilpailussa ajetaan kahden päivän aikana 11 erikoiskoetta ja 120 erikoiskoekilometriä. Ralli alkaa perjantaina kello 15.50 ja päättyy lauantaina kello 16.30. Huttunen on valmistautunut kilpailuun AKK Driver Academyn nuottitreenien ja kuntotestien avulla. Kisa-autollaan hän ajoi viimeksi edellisessä osakilpailussa kaksi kuukautta sitten.

– Kisaan voi lähteä ilman voittopainetta, mutta silti tarkoitus on mennä omaa tuttua vauhtia ja ajaa voitosta. Ruotsalaiskuljettajat Pontus Åhmann ja Tom Kristensson taistelevat sarjan kakkossijasta, joten heillä on varmasti täysi hyökkäys päällä, Huttunen sanoo.

Lähde: Jari Huttunen Racingin tiedote


Facebook kommentit