Jari-Matti Latvala: ”Vauhti ei ole ongelma, viime vuonna oli”

19.5.2016 / 10:04
Jari-Matti Latvala ja Miikka Anttila juhlivat viime vuonna Portugalin MM-rallin voittoa. Toistuuko sama tänä vuonna? (kuva: Volkswagen Motorsport)

[ A- ] / [ A+ ]

Jari-Matti Latvalan nimi löytyy MM-pistetaulukon sijalta kuusi. Kauden 2016 alkupuolisko on ollut maailmanmestaruutta tavoittelevalle suomalaiselle ohdakkeinen. Volkswagen-tallikaveri Sebastian Ogier on karannut jo 96-27 -pistejohtoon.

Latvala ajoi törmäili Monte Carlossa, Ruotsissa petti auto, Meksikossa tuli voitto, ja Argentiinassa johtopaikka vauhtui voltteihin, mutta jousitus petti. Vaiherikkaan, rikkonaisen alkukauden jälkeen MM-sirkus palaa Eurooppaan, ja tulevan viikonlopun Portugalin osakilpailusta Latvala odottaa käännettä kaudelleen.

– Se tässä harmittaa, että vauhdin puolesta kausi olisi mennyt tosi hyvin. Vauhti ei ole ollut ongelma, mutta viime vuonna se oli. Ja kun vauhtia ei ollut, oli viime vuosi paljon vaikeampi. Vauhti alkoi löytyä vasta Portugalissa. Totta kai tämäkin alkukausi harmittaa, kun ollut on tällaista huonoakin tuuria. Tekniikkajuttuja vaan tulee välillä eteen, eikä sillä voi mitään. Se on osa motosportia, Latvala sanoo.

Viime vuonna Latvala voitti Portugalissa. Hän pitää pohjoisemmas Portoon siirtyneen osakilpailun tiestöstä.

– Fiilis on tosi hyvä. Erikoiskokeet ovat 95-prosenttisesti samoja kuin viime vuonna. Tiet ovat hyvässä kunnossa. Tykkäsin heti viime vuonna näistä jo. Ne ovat jouhevia ja nopeita, ja ajorytmi pysyy hyvänä. Ne voivat kyllä paikoin pettää ja tulla uraisiksi etenkin toisella ajokerralla. Suhteellisen puhdasta siellä kuitenkin on. Vain muutama sellainen isompi reikä ja kivi, joita pitää kiertää, Latvala arvioi nuotituksen jälkeen.

MM-sarjassa ajetaan pisteiden mukaisessa järjestyksessä kaksi ensimmäistä päivää. Tämä tarkoitaa, että Ogier auraa ja Latvala tulee jo irtosorasta lakaistulle tielle kuudentena autona. Tällöin pito on parempi.

– Lähtöpaikasta saan hyötyä, mutta takaa tulevat Thierry Neuville ja Kris Meeke saavat vielä enemmän. Tulee varmasti mielenkiintoinen ralli. Nyt on paljon kilpailijoita, jotka voivat voittaa, Latvala puntaroi.

Kilpailu alkaa torstai-iltana lyhyellä erikoiskokeella Lousadan rallicross-radalla. Perinteisten sorateiden makuun päästään perjantaina. Latvala ei lupaa hyökkäystä vielä perjantaiaamuun.

– Kärppänä pitää olla. Mutta ensimmäinen erikoiskoe (perjantaina) on heti yksi kisan vaikeimmista. Ihan ei voi siellä vielä urku auki vetää.

Miiro Koivula, twitter: @MiiroKoivula

Lue myös: Portugalin MM-rallin ennakkopaketti ja Teemu Sunisen arvio kilpailutaktiikastaan


Facebook kommentit