Jarkko Aronen koki Höljesissä tunneskaalan ääripäät – “Käännekohta koko vuodelle”

3.11.2021 / 10:09
Jarkko Aronen sijoittui RallyX Nordic -sarjan loppupisteissä kuudenneksi (Kuva: RPF).

[ A- ] / [ A+ ]

Crosskart-kuljettaja Jarkko Aronen debytoi tänä vuonna kovatasoisessa Pohjoismaiden mestaruussarjassa RallyX Nordicissa menestyksekkäästi, kun kausi päättyi kahden palkintosijoituksen myötä parhaana suomalaiskuljettajana loppupisteiden kuudenteen sijaan.

RallyX Nordic -kausi avattiin huhtikuun viimeisenä viikonloppuna Tanskan Nysumissa, mistä Jarkko Aronen, 32, kirjautti sijat 8. ja 14. Reilut pari viikkoa myöhemmin Ruotsin Höljesissä, viikonlopun ensimmäisessä kilpailussa, Aronen osoitti heti alkuerien perusteella taistelevansa tosissaan uransa ensimmäisestä finaalipaikasta tässä sarjassa. Aronen kirjautti alkueristä viidenneksi korkeimman pistepotin, mikä toi semifinaaliin eturivin lähtöpaikan.

Koska mukana oli 23 kuljettajaa, ajettiin semifinaalilähtöjä kolme kappaletta ja niistä jokaisesta kaksi parasta eteni finaaliin. Aronen saapuikin toisen lähdön ruutulipulle toisena ja tuo sijoitus olisi siis tiennyt finaalipaikkaa jo uran kolmannessa RallyX Nordic -kilpailussa, mutta virallisista tuloksista Arosen nimi löytyi lopulta viimeiseltä sijalta.

– Startista lähdettiin Patrik Hallbergin kanssa karkuun muilta. Kun kaksi parasta meni jokaisesta semifinaalista jatkoon, oli tilanne hyvä ja turvallinen, ei ollut mitään hätää ja ajo maistui. Sitten kävi se kuljettajan ja radiomiehen pahin painajainen: unohdettiin lisälenkki! Oltiin finaalista ulkona, vaikka nähtiin, että vauhti sinne riitti, Aronen muistelee Höljesin pettymystään UrheiluUutiset Motorsportin haastattelussa.

Aronen oli ennen tätä vuotta kilpaillut ulkomailla aiemmin vain Virossa, missä hän ajoi viime vuonna etelänaapurimme mestaruussarjaa kolme osakilpailua. Höljesin ensimmäisen kilpailun pettymys kolahti Aroseen ja todella kovaa.

– Siinä upottiin käytännössä yhdessä minuutissa niin syviin vesiin, että väitän ettei ihan kauhean paljon syvemmälle enää voi ajatuksissaan upota autourheilun ja harrastuksen kanssa, Aronen kuvaili.

Urheilussa tunnetusti huippuonnistumisen ja äärimmäisen karvaan pettymyksen välinen ero on todella pieni, eikä pettymyksen hetkellä Arosen ajatukset pyörineet ainoastaan siinä omassa tekemisessä.

– Minä kun ponnistan käytännössä tähän hommaan duunarin palkalla ja sen takia joudun tekemään äärettömän kovan työn sen eteen, että tälläistä sarjaa (RallyX Nordic) pystyy ajamaan. Perhe panostaa siihen, kaikki tutut ja sukulaiset panostaa, he auttaa ja tekee kaiken voitavansa. Kaikki tämä purkautui sillä hetkellä, kun ruutulippu heilui ja tajusin, että en ole suorittanut lisälenkkiä ja se elämäni ensimmäinen ison kisan finaalipaikka jäi saamatta.

 

Jarkko Aronen kirjautti kauden aikana RallyX Nordic -sarjassa kaksi palkintosijoitusta (Kuva: RPF).

 

 

“Näytän kaikille, että kuulun sinne palkintopallille”

Crosskart-kilpailuissa nähtiin tänä vuonna mukana ensimmäistä kertaa uusi suomalainen huipputiimi, Team Speedweekend Finland, joka on Suomen Speedcar crosskart -autojen valmistajan maahantuojan oma tiimi. Arosen lisäksi tiimissä tänä vuonna kilpailivat Timo Laapotti, Pasi Penttinen, Tomi Rakkolainen, sekä Riku Huuhka, kun taas tiimipäällikkönä toimi Frasse Alm. Arosen mukaan tiimin merkitys nousi esiin Höljesissä pettymyksen hetkellä.

– Tiimipäällikkö Frasse sanoi minulle puhelimessa, että ei se mitään, annetaan asian olla ja jätetään se hautumaan ja aletaan keskittymään seuraavaan osakilpailuun, joka ajettiin seuraavana päivänä. Juttelin myös radiomieheni kanssa uudestaan asiasta, enkä alkanut missään nimessä syyttämään häntä. Todettiin vain, että yhdessä tehtiin virhe ja yhdessä kaaduttiin, Aronen taustoitti.

Aronen sai tukea Suomesta Almin lisäsi myös Peter Heleniukselta, kun kokenut ja menestynyt autourheilija lähestyi häntä puhelimitse Höljesin viikonlopun ensimmäisen kilpailun jälkeen.

– Peter sanoi minulle, että on katsellut näitä kisoja ja haluaa vähän jutella ja jeesata. Juteltiin siinä sitten ja se puhelu oli sellainen käännekohta valmistautumisessa seuraavaan kilpailuun. Sanoin sitten Frasselle, että se on sellainen homma, että huomenna olen palkintopallilla. Näytän kaikille, että kuulun sinne palkintopallille.

Heti seuraavana päivänä, Höljesin toisen kilpailun ensimmäisessä alkuerässä, Aronen kellotti kolmanneksi nopeimman ajan ja näytti välittömästi, että edellisen päivän pettymys olisi nyt unohdettu ja kaikki keskittyminen oli suunnattu viikonlopun toisessa kilpailussa menestymiseen. Kun kaikki alkuerät oli ajettu, oli Aronen kokonaispisteissä seitsemäs. Semifinaalilähtöjä oli jälleen kolme kappaletta ja niistä jokaisesta kaksi parasta eteni finaaliin.

Aronen lähti hakemaan finaalipaikkaa ensimmäisestä semifinaalilähdöstä ja kolmannesta ruudusta (katso video alapuolelta). Kuten tässä lajissa ja varsinkin tasaisessa ja kovatasoisessa RallyX Nordic -sarjassa, mikään ei tule koskaan helpolla, eikä tullut Arosen finaalipaikkakaan. Ensin Aronen joutui tekemään ohituksen Reinis Nitisistä, rallicrossin MM-sarjan historian nuorimmasta osakilpailuvoittajasta, sekä vielä viimeisellä kierroksella maanmiehestään Laapotista.

Ja nyt kun se lisälenkkikin tuli suoritettua sääntöjen mukaisesti, ei mikään noussut enää uhkaamaan Arosen finaalipaikkaa. Finaaliin Aronen starttasi neljännestä ruudusta ja kun sijoitus maalissa oli kolmas, teki Aronen historiaa nousemalla ensimmäisenä suomalaiskuljettajana RallyX Nordic -sarjassa crosskart-luokassa palkintopallille. Voisi sanoa, että Aronen todellakin koki Höljesissä kahden päivän aikana tunneskaalan ääripäät.

– Viikonloppu Höljesissä oli käännekohta koko tälle vuodelle. Sen jälkeen tajusin ja aloin uskomaan, että oikeasti pystyn ajamaan kärjen mukana. Se viikonloppu ja reissu oli mikä sen todisti ja loi minulle sen tahdon, että ajan myös SM-sarjassa mitalista. Olen sellainen ihminen, että jos jonkun asian päätän ja koen, että se on oikeasti realistinen, niin teen kaikkeni sen eteen, että pääsen siihen tavoitteeseen. Minä en osaa luovuttaa, Aronen naulasi.

RallyX Nordic -sarjan kolmas kilpailuviikonloppu ajettiin Oulussa kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna. Viikkoa aiemmin Aronen kilpaili Joensuussa SM-avauksessa, missä hän kaatoi autonsa ensimmäisen lähdön ensimmäisessä mutkassa ja kaato oli sen verran raju, että edessä oli mittava remontti ennen Oulua. Joensuusta Aronen ajoi Alajärvelle, missä pahoin romuttuneen kilpa-auton vastaanotti Mika-Matias Huttula.

– Hän on erittäin hyvä ja pitkäaikainen ystäväni, sekä kilpakumppani SM-sarjassa. Mika-Matias sitten lyhensi työpäiväänsä normitöissä ja alkoi laittamaan autoani kuntoon, kun itse jäin selän takia sairauslomalle, selkä kun hieman otti osumaa siinä kaadossa. Keskiviikkona tuli sitten Alajärven suunnalta puhelu, että auto olisi valmis. Kun vielä teippifirma hoiti auton teippauksen kisapaikalla Oulussa avauskilpailun aattopäivänä, oli kaikki valmista kilpailuun.

 

Jarkko Aronen kilpaili kovatasoisessa RallyX Nordic -sarjassa nyt ensimmäistä kertaa urallaan (Kuva: RPF).

 

 

“En sitten oikein tiedä mitä mokasin”

Aivan kuten Nysumissa ja Höljesissä, niin myös Oulussa ajettiin saman viikonlopun aikana kaksi kilpailua. Niistä ensimmäinen käynnistyi Arosen osalta pettymyksellä.

– Vapaissa harjoituksissa lähti moottorista öljyproppu irti, öljyt pihalle ja moottori hajosi. No ajettiin sitten viikonloppu läpi varamoottorilla, mitä ei ollut ehditty huoltaa ja tehot oli kateissa, Aronen muisteli yhtä kauden monista pettymyksistä.

Ensimmäinen alkuerä jäi Aroselta kokonaan ajamatta ja toisen, sekä kolmannen alkuerän pisteet eivät riittäneet nostamaan sijoitusta viimeiseltä eli 13. sijalta kokonaispisteissä enää ylöspäin, joten semifinaalit jäivät haaveeksi. Oulun viikonlopun toisessa kilpailussa Aronen oli alkuerissä kahdeksas ja nousi semifinaalissa lähtövoittoon neljännestä ruudusta, voitto, joka näytteli Arosen loppusijoituksen kannalta lopulta todella isoa roolia.

Tämä siksi, että Aronen nousi lopulta palkintopallille kauden toisen kolmannen sijan myötä, vaikka ei ajanut finaalissa yhtään täyttä ratakierrosta!

– Epäonnistuin hieman startissa ja kun moottorissa ei ollut voimaa totuttuun tapaan, niin kakkos- ja kolmosvaihteella en päässyt karkuun. (Isak) Reiersen, joka voitti sarjan, haistoi hienosti paikan suoralla ja haki itsensä sisälinjalle, tuli väkisin ohi, mutta ei ehtinyt enää väistää minun edellä menevää (Jimmie) Österbergiä. He kolaroivat keskenään ja tekivät tulpan minun ajolinjalle, Aronen kertasi finaalin dramaattista ensimmäistä kierrosta.

Lopulta Aronen päätyi myös samaan kasaan Österbergin ja Reiersenin kanssa.

– Yritin kääntää sisäkautta heistä ohi, että pääsen suoraan lisälenkille, mutta en sitten oikein tiedä mitä mokasin. Minun auton eturengas kiipesi Reiersenin auton takanrenkaan yli ja osui takaiskariin, jonka seurauksena minun auto kääntyi kyljelleen. Kaikki kolme jäätiin siihen ensimmäiseen mutkaan. Kilpailunjohtaja päätti, että lähtö keskeytetään ja sitten alkoi show, että päästäänkö me kolme mukaan uusintastarttiin ja jos ei kaikki päästä, niin ketkä pääsee.

Ensin kolaroineet kuljettajat saivat tiedon, että he pääsevät mukaan uusintastarttiin, kunnes tuo tieto kumottiin ja tuloksena olikin pettymys, finaaliin kun ei ollut enää yhdelläkään kolarissa mukana olleella kuljettajalla asiaa.

– Oltiin tietysti kaikki siinä ensin, että helvetin hieno homma. No puoli minuuttia myöhemmin ilmoitettiin, että ei onnistu, kaikki kolme jää pois. Uusintastarttiin jäi mukaan siis kolme autoa, joista (Isac) Egonsson ja (Patrik) Hallberg kolaroivat ensimmäisessä mutkassa. Hallbergin autosta hajosi vetoakseli, Egonsson sai mustan lipun ja Rakkolainen ajoi voittoon, Aronen muisteli äärimmäisen erikoista ja kaikin puolin historiallista finaalia.

Koska vain kaksi kuljettajaa selvisi finaalissa ruutulipulle ja yksi kuljettaja hylättiin, ratkaistiin kolmas ja viimeinen palkintosijoitus juuri ensimmäisessä lähdössä ja ensimmäisessä mutkassa kolaroineiden Arosen, Reiersenin, sekä Östbergin välillä. Ratkaisevaksi tekijäksi nousi siis lopulta semifinaalien sijoitus ja kun kolmikosta Arosella oli paras tulos, nousi hän palkintopallille Rakkolaisen ja Hallbergin seuraksi.

RallyX Nordic -sarjan kuluvan kauden päätösosakilpailu elokuussa Ruotsin Arvikassa toi Aroselle pettymyksen 13. sijan myötä, mutta kauden kokonaispisteissä sijoitus oli parhaana suomalaisena kuudes.

RallyX Nordic ja Crosskart-loppupisteet 2021

1) Isak Reiersen (SWE) 146
2) Patrik Hallberg (SWE) 142
3) Jimmie Österberg (SWE) 141
4) Ronalds Baldins (LAT) 95
5) Isac Egonsson (SWE) 93
6) Jarkko Aronen 73
7) Reinis Nitiss (LAT) 71
8) Pasi Penttinen 60
9) Erik Andersson (SWE) 57
10) Sebastian Enholm (SWE) 55

———-

11) Tomi Rakkolainen 52
12) Timo Laapotti 50
16) Jami Kalliomäki 33
19) Riku Huuhka 30

 

 

Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com

YouTube-video: Jarkko Aronen


Facebook kommentit