Jaro Kinnunen haluaa jatkaa voittojen tiellä myös Mikkelissä – “Hankeen ei saisi ajaa”

14.2.2018 / 06:16
Jaro Kinnunen nappasi Tunturirallista tammikuussa täydet SM-pisteet (Kuva: Timka Seppänen).

[ A- ] / [ A+ ]

Voitokkaasti Rallin SM-sarjan tämän kauden osalta avannut Jaro Kinnunen yrittää pitää asemastaan kiinni, kun sarjan toinen SM-osakilpailu ajetaan Mikkelissä tänä viikonloppuna.

Nopeimman kaksivetoisen tittelin, sekä SM3-luokan voiton myötä Jarospeed-tiimin värit keikkuvat myös pistetaulukon kärkipaikalla. Espoolainen Peugeot 208 R2 -kuljettaja on päässyt ajamaan kahtena päivänä testiä. Treenipäivien aikana hiottiin auton kilpailukykyä paremmaksi.

– Ekana päivänä haettiin ratkaisuja Rovaniemen avauskisassa kiikastaneeseen ongelmaan. Siihen löydettiin hyvät ratkaisut ja auto muuttui ajollisesti paremmaksi. Vauhtia löytyi lisää erityisesti pienemmälle tieosuudelle, jollaista ei tosin Mikkelissä ole pahemmin odotettavissa. Toisena päivänä ajettiin kisanomainen treeni. Silloin pistettiin heti alusta lähtien kaasu pohjaan, Jaro Kinnunen sanoo tiedotteessaan.

Kinnunen ja kartanlukija Tuukka Shemeikka lähtevät siis tavoittelemaan luokkavoittoa, mutta he tiedostavat, että vastus on kovalla tasolla. Mikkelin osakilpailussa viivalle asettuu 22 autokuntaa SM3-luokkaan, joka on uusi ennätys.

– Kaikki pelasi hyvin testeissä, joten fiilikset Mikkeliin lähtiessä ovat kohdallaan. Uskon, että vauhti on kärkitasoa, mutta myös pisteet ovat sarjan kannalta tärkeitä, joten hankeen ei saisi ajaa. Muutama entinen Suomen mestari lähtee kirittämään luokan kärkeä, mutta ei meidän tarvitse nöyristellä heille ollenkaan, Kinnunen päättää.

Mikkelin SM-ralli käynnistyy suositulla yleisöerikoiskokeella perjantai-iltana. Lauantai on pitkä ja vaativa kisapäivä kuuden erikoiskokeen myötä.

Teksti: Jarno Saari, Jaro Kinnusen tiedotus


Facebook kommentit