Jaro Kinnunen SM3-luokan kuningas rallin SM-sarjassa – “Tosi positiivinen talvikausi”

4.3.2018 / 08:47
Jaro Kinnuselle talvikausi toi kolme SM3-luokan ykkössijaa (Kuva: Jarno Saari).

[ A- ] / [ A+ ]

Kaikki rallin SM-sarjan luokat huomioiden, talvikauden ylivoimaisin kuljettaja oli SM3-luokassa kaikki alkuvuoden kolme osakilpailua voittanut Jaro Kinnunen.

Joskus numerot kulkevat urheilussa kuin elokuvan käsikirjoituksessa, vai mitä sanotte tästä: Jaro Kinnusen lähtönumero Joensuun SM-rallissa oli 33, Joensuusta tullut SM3-luokan ykkössija oli kauden kolmannessa SM-rallissa kolmas ja avauserikoiskokeella Kinnusen ajama pohja-aika luokassaan oli 3,3 sekuntia toiseksi nopeimman ajan tehneeseen Samuli Vuorisaloon nähden. Vuorisalon sijoitus oli myös maalissa toinen.

– Onnistuimme aivan suunnitelmien mukaan. Ei tullut sellaisia virheitä, jotka olisivat näkyneet kellossa. Vain eka pätkä oli sellainen, johon jäi ajollisesti parannettavaa pikkuvirheiden myötä, Kinnunen kommentoi tiedotteessaan.

Aivan kuten Eerik Pietarinen yleiskilpailun ja SM1-luokan puolella, niin myös Kinnunen SM3-luokassa ajoi nopeimman ajan neljälle ensimmäiselle erikoiskokeelle. Neljännen, Oskolan erikoiskokeen jälkeen, eroa toisena olleeseen Niko Mäkiseen nähden oli 15,9 sekuntia ja kun matkaa maaliin oli enää alle 30 ek-kilometriä, pystyi espoolainen jo lopussa hieman varmistelemaan. Maalissa voittomarginaali oli 8,9 sekuntia. Vuorisalo oli siis toinen ja Mäkinen kolmas.

– Kolmen pätkän jälkeen oli vielä tiukkaa, kun johtomme oli 6,2 sekuntia. Olin koko rallin ajan luottavainen, että oma iskukyky riittää. Näytti siltä, että oma perussuoritus riitti aina kärkeen, eikä tarvinnut riskin päälle ajaa. Tosi positiivinen tunne jäi talvikaudesta, joten kevättauolle on nyt kiva jäädä näiden voittojen jälkeen. Kiitos kaikille tukijoille ja meitä kannustaneille tahoille, Kinnunen päätti.

84 pisteen potin talvikaudelta keränneen Kinnusen johto SM3-luokan pisteissä on 29 pistettä ennen Mäkistä (55). Vuorisalo ei osallistunut kauden avanneeseen Tunturiralliin tammikuussa, mutta Mikkelin ja Joensuun kakkossijat oikeuttavat tässä vaiheessa kautta pisteissä kolmanteen sijaan (36). Jussi Lindbergin pistesaalis on myös 36 pistettä.

Rallin SM-sarjan kesäkauden avaus ajetaan Kouvolassa toukokuussa.

Lue myös! Jaro Kinnusella mahdollisuus talvikauden hattutemppuun – ”Järki on pidettävä päässä” (2.3.2018)

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit