Järvinen SM3-luokassa haastajan asemassa Mikkeliin

25.2.2016 / 15:11
Tommi Järvinen nähdään Mikkelin SM-rallissa Citroenin ratissa (Kuva: Jani Salonen)

[ A- ] / [ A+ ]

Tommi Järvisen kausi SM-sarjassa alkoi tahmeasti, sillä Arctic Lapland rallissa kilvanajo toisti itseään edellisvuodelta. Matka päättyi tutuksi tulleelle linja-auto pysäkille vaihteiston annettua periksi.

– Kisastrategia oli Tunturiin lähdettäessä selkeä, otetaan varmoja pisteitä kotiin, eikä lähdetä hulluttelemaan. Tekniikkamurheet astuivat kuitenkin peliin heti alkumatkasta ja matka tyssäsi Kaihuavaaran erikoiskokeen jälkeiselle siirtymälle. Siinä sitten ihmeteltiin kilvanajon tosiasioita samalla bussipysäkillä kuin edellisenä vuonna. Se oli sellainen dejavuu reissu tällä kertaa, Järvinen kommentoi ironisesti kauden aloituksesta.

Testimielessä ajetussa Pohjanmaa-rallissa mies sai kuitenkin luoton tekemiseen takaisin. Tuloksena oli luokkavoitto ja autoon tehdyt muutokset osoittivat suunnan olevan oikea. Citroen C2 R2-auton alusta päätyi uuteen asetelmaan ja auton painopistettä säätämällä ajaminen osoittautui luontevammaksi. Asetelma Mikkelin SM-Vaakuna-ralliin lähdettäessä on näin ollen hieman rennompi. Kauden toisesta osakilpailusta mies hakee sijoitusta kärkijoukossa asettaen itsensä haastajan asemaan.

– Peli on melko auki, kun katsoo luokan sisäistä taistoa. Lähdetään hyökkäämään alusta saakka ja jätetään tällä kertaa kauden jatkoasetelmien pohtiminen toiseen kertaan. Haastetaan muita ja ennen kaikkea itsemme. Uskoisin, että sillä päästään tuloslistalla korkealle. Nyt on tullut uhottua aika useasti, joten tällä kertaa koetetaan siirtää sanat myös tekoihin, Järvinen päättää.

Lähde: Rallybaron


Facebook kommentit