Jatkuuko Huttusen voittoputki Zlinin asfaltilla? – Tshekin EM-rallissa komea osallistujalista

24.8.2017 / 12:03
Jari Huttunen ja Antti Linnaketo juhlivat luokkavoittoa Puolassa (Kuva: Gregory Lenormand / DPPI).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallin EM-sarjan kauden kuudes osakilpailu ajetaan viikonloppuna Zlin ympäristössä, Tshekissä. Suomalaisväriä kisaan tuo Jari Huttunen yhdessä kartanlukijansa Antti Linnakedon kanssa. Huttunen nousi edellisen, Puolassa ajetun osakilpailun luokkavoiton myötä mukaan taistelemaan toden teolla Juniorit U27 -luokan Euroopan mestaruudesta.

Kahdeksan osakilpailua käsittävän rallin EM-sarjan kauden kuudes osakilpailu kantaa nimeä Barum Czech Rally Zlin ja se ajetaan asfalttiteillä Zlinin ympäristössä. Ralli käynnistyy perjantaina, jolloin illalla ajetaan yksi erikoiskoe. Lauantaina ja sunnuntaina ohjelma pitää sisällään yhteensä 14 erikoiskoetta ja koko viikonlopun urakka käsittää ek-kilometrejä yhteensä reilut 214.

Tshekin EM-rallin osallistujalista on hienoa luettavaa. Mukana on koko EM-sarjan parhaimmisto ja yhteensä kilpailijapareja mukaan kilpailuun lähtee 149 kappaletta 23 eri maasta. R5-ralliautoja kilpailussa on mukana peräti 36 kappaletta.

– Osallistujalista Tshekin EM-rallissa on todella upea ja yksi kohokohdista on tietenkin tämän kauden ennätysmäärä R5-autoja. Tämä voimakas kiinnostus osoittaa rallin EM-sarjan vetovoimaisuuden, erityisesti nuorten kuljettajien kohdalla, jotka haluavat kehittää tietämystään ja osaamistaan kovatasoisessa ja vaativassa sarjassa, jotta voisivat jonain päivänä siirtyä MM-sarjaan, rallin EM-sarjan koordinaattori Jean-Baptiste Ley sanoo.

– Ja huolimatta siitä, että kausi on jo sen jälkimmäisellä puoliskolla, jolloin budjettiin liittyvät huolenaiheet voivat olla kuljettajille ajankohtaista, niin silti EM-sarjalle on yhä enemmän ja enemmän kysyntää. Ja myös fanien ja median kiinnostus EM-sarjaa on kasvamaan päin, Ley lisää.

Yleiskilpailun voittajan veikkaaminen ei ole helppo tehtävä. Ykkössuosikiksi nostamme viime viikonloppuna Saksan asfaltilla WRC2-luokassa toiseksi ajaneen Jan Kopeckyn, joka on juhlinut Zlinissa kotirallinsa voittoa peräti kuusi kertaa. Kopecky valloitti rallin EM-sarjan mestaruuden vuonna 2013, mutta on sen jälkeen ajanut EM-tasolla ainoastaan juuri tämän Tshekin osakilpailun. Zlinissa Kopecky on juhlinut voittoa vuosina 2004, 2009, 2011, 2013, 2015, sekä 2016.

Kopeckyn ykköshaastajiksi voidaan nimetä EM-sarjaa johtava, rallin kaksinkertainen Euroopan mestari Kajetan Kajetanowicz, Puolassa voittoa juhlinut Bryan Bouffier, venäläiset Alexey Lukyanuk ja Nikolay Gryazin, sekä Ranskan viime vuoden asfalttimestari Sylvain Michel, joka Puolan EM-rallissa oli viides.

“Tarvitsemme ehdottomasti lisää voittoja”

Jari Huttusen ja kartanlukija Antti Linnakedon kuluvan kesän hurjasta voittoputkesta on puhuttu paljon, eikä mikään ihme. Suomen ja Saksan MM-ralleista tulleiden luokkavoittojen lisäksi kaksikko oli ykkönen Puolan EM-rallissa Juniorit U27 -luokassa ja kun pistejohtaja Chris Ingram jäi kahdeksanneksi, niin piste-ero kärkikaksikon osalta kaventui kahdeksaan pisteeseen.

– Edellisen EM-rallin junioriluokan voitto, sekä luokkavoitto Saksan MM-rallissa viime viikonloppuna antaa entisestään lisää motivaatiota kohdata kovat kilpakumppanimme jälleen EM-tasolla. Asfalttipätkät Saksassa, erityisesti viimeisen päivän osalta, vaikuttivat olosuhteiltaan varsin samanlaisilta kuin mitä odotamme olevan Zlinissa joten toivon, että saamme valmistautua tähän haastavaan kilpailuun hyvin, jota odotan todella innolla, Huttunen kommentoi.

Ingram siis johtaa U27-luokkaa 83 pisteellään ja Huttunen on toisena, kahdeksan pistettä brittiä perässä. Kolmantena on Alexander Zawada, jolla kasassa on 62 pistettä.

– Tarvitsemme ehdottomasti lisää voittoja, jotta pystyisimme taistella mestaruudesta. Se on myös tavoitteemme Zlinissa, Huttunen korostaa.

Puolassa Huttunen ja Ingram kävivät hienoa taistelua luokkavoitosta aina siihen asti, kun Ingramin Opeliin iskivät tekniikkamurheet. Mikään kovin suuri ihme ei olisi, jos Huttunen ja Ingram ajaisivat kärkikaksikkona voitosta taistellen myös Tshekin EM-rallissa tulevana viikonloppuna.

– Olen niin iloinen saadessani palata tähän ralliin, joka on yksi suosikeistani. Viime vuonna ajoin täällä ensimmäisen kansainvälisen voittoni Opelin ratissa ja samalla se oli myös ensimmäinen voitto kartanlukijalleni Elliottille (Edmondson). Vaikea uskoa, että siitä on jo vuosi ehtinyt kulua, tuntuu kuin se olisi tapahtunut eilen, Ingram muistelee.

Siinä missä Huttunen kävi kahden EM-rallin välissä ajamassa Saksan MM-rallin, niin Ingram on pitänyt kilpailutaukoa sitten edellisen, Puolassa ajetun EM-osakilpailun.

– Suuri kiitos Opel Rallye Junior Teamille siitä, että saimme yhden testipäivän ennen tätä rallia. Se todella auttoi meitä valmistautumaan paremmin tätä kisaa varten, jotta voisimme voittaa täällä ja vahvistaa asemiamme sarjan kärjessä, Ingram muistuttaa.

Tshekin EM-ralli käynnistyy perjantai-iltana kello 22.30 Suomen aikaa ja päättyy sunnuntaina iltapäivällä.

EM-sarjan pistetilanteet 5/8 osakilpailua

ERC3

1) Bugra Banaz 91
2) Christopher Ingram 81
3) Jari Huttunen 73
4) Umitcan Ozdemir 67
5) Aleksander Zawada 60
6) Filip Mares 55

Juniorit U27

1) Chris Ingram 83
2) Jari Huttunen 75
3) Aleksander Zawada 62
4) Filip Mares 57
5) Bugra Banaz 44
6) Karel Kupec 42

Barum Czech Rally Zlin 2017 aikataulu

Perjantai 25.8.

EK 1 klo 22.30 (9,51 km)

Lauantai 26.8.

EK 2 klo 10.46 (8,85 km)
EK 3 klo 11.54 (11,55 km)
EK 4 klo 12.27 (22,87 km)
EK 5 klo 15.35 (11,74 km)
EK 6 klo 16.33 (8,85 km)
EK 7 klo 17.41 (11,55 km)
EK 8 klo 18.14 (22,87 km)
EK 9 klo 21.12 (11,74 km)

Ek:t 1-9 yhteensä: 119,53 km

Sunnuntai 27.8.

EK 10 klo 09.38 (8,15 km)
EK 11 klo 10.11 (17,32 km)
EK 12 klo 11.24 (22,09 km)
EK 13 klo 13.47 (8,15 km)
EK 14 klo 14.20 (17,32 km)
EK 15 klo 15.33 (22,09 km)

Ek:t 10-15 yhteensä: 95,12 km
Ek:t 1-15 yhteensä: 214,65 km

Lue myös! Rallin EM-sarjan kaikkien luokkien pistetilanteet

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit