Jere Kalliokoski ylsi harvinaiseen triplaan – “Ajele rauhassa maaliin”

12.8.2021 / 19:01
Suvereenia ylivoimaa Pohjanmaan pienen suuren miehen tyyliin (Kuva: Toni Ollikainen).

[ A- ] / [ A+ ]

Kolme osakilpailua, kolme voittoa. Jere Kalliokoski on tehnyt tänä kesänä täydellistä työtä rallicrossin SM-sarjan Supercar-luokassa.

Rallicrossin SM-sarjan kauden kolmas osakilpailu ajettiin viime lauantaina Tykkimäen maineikkaalla radalla Kouvolassa. Kilpailupäivä käynnistyi alkuerien osalta hyvässä loppukesän säässä ja kuivalla radalla, mutta ratkaisuvaiheet vietiinkin sitten läpi sateessa ja märällä radalla. Supercar-luokassa ykkösnimi oli jälleen kerran Jere Kalliokoski, jonka voittoprosentti SM-sarjassa tällä kaudella on täysi sata.

– Kisahan meni taas ihan täydellisesti! Finaalissakin lähtö onnistui todella hyvin ja päästiin siitä heti karkuun. Toisella kierroksella “spotteri” jo sanoi, että ei tarvitse enää puristaa, ajele rauhassa maaliin. Hyvinkäälle lähdetään jatkamaan putkea. SM-mitali alkaa ainakin jo näyttämään ihan hyvältä, Kalliokoski kommentoi tuoreeltaan finaalin jälkeen.

Kouvolassa mukana Supercar-luokassa nähtiin 14 kuljettajaa, kun SM-sarjaan ilmoittautuneiden 12 kuljettajan lisäksi mukaan ilmoittautuivat kaksi konkaria, Atro Määttä ja Kaarle “Kaali-Kalle” Lindström. Määttä selvitti tiensä finaaliin asti, kun taas Lindströmin taival katkesi semifinaalivaiheessa. Kalliokoskelle nyt tullut voitto on uran kuudes SM-sarjan Supercar-luokassa ja ne ovat tulleet kolmelta eri radalta: Honkajoki 2016 ja 2021, Jalasjärvi 2019 ja 2021, sekä Kouvola 2019 ja 2021.

– Ollaan tiimin kanssa ajettu viisi testipäivää, käyty kaikilla tämän kauden radoilla, paitsi Kaanaassa. Ollaan kokeiltu eri iskunvaimentimia, lukkoja, ajokorkeuksia ja lisäksi treenattu erittäin paljon lähtöjä. Näin ollaan saatu auto luotettavaksi ja nopeaksi. Jokaiseen kisaan valmistaudutaan myös huolellisesti. Vaihdelaatikko on huollettu keväällä ja ennen Kouvolaa ja koko auto käydään tarkasti läpi kisojen välissä. Tästä suuri kiitos tiimille, Kalliokoski kuvaili äärimmäisen kovaa työtä kilpailujen välissä yhtenä menestyksen “salaisuuksista”.

Kalliokoski on voittanut kauden kaikki kolme osakilpailua maksimipistein ja pistejohto toisena olevaan Mika Liimataiseen on 24 pistettä. Näin ollen Kalliokoski voi varmistaa mestaruuden jo seuraavassa osakilpailussa Hyvinkäällä. Kalliokoski on myös ollut alkuerien pistekuningas jokaisessa osakilpailussa, kerännyt 450 jaossa olleesta alkueräpisteestä 440 (97,7 %) ja voittanut kolmen finaalin tavoin myös kolme semifinaalilähtöään.

 

Atro Määtän finaali Kouvolassa päättyi Tykkimäen radan ensimmäiseen mutkaan (Kuva: Toni Ollikainen).

 

Supercar-luokan kolme parasta, Jere Kalliokoski, Joni-Pekka Rajala ja Henri Haapamäki (Kuva: Toni Ollikainen).

 

 

“Kaikki onnistui kuten toivottiin”

Supercar-luokka on ollut mukana SM-sarjassa vuodesta 2011 lähtien ja vain kahdesti aiemmin on sama kuljettaja voittanut kolme osakilpailua peräkkäin yhden kauden aikana. Vuonna 2013 Joni-Pekka Rajala vei nimiinsä kolme peräkkäistä osakilpailua. Atro Määttä toisti tempun vuonna 2017, voittamalla kauden kolme viimeistä osakilpailua. Kalliokoskesta tuli nyt siis kolmas kuljettaja Supercar-luokan historiassa, joka yltää peräkkäisten voittojen hattutemppuun.

– Alkuerät menivät hyvin, auto pelasi hienosti ja ajaminen sujui. Semifinaalissa oli vähän tapahtumia taustalla, siellä oli kolarointeja, mutta ne eivät vaikuttaneet minun ajoon. Kaikki onnistui kuten toivottiin. Uran ensimmäinen hattutemppu maistuu. Yritetään jatkaa Hyvinkäällä samalla tavalla, Kalliokoski suunnitteli.

Supercar-luokan finaali Kouvolassa oli muiden sijoitusten osalta ylivoimaiseen voittoon ajaneen Kalliokosken takana äärimmäisen jännittävä ja tapahtumarikas. Kalliokoski starttasi paalupaikalta, sai loistavan startin ja karkasi heti omille teilleen jyräten lopulta voittoon yli kahdeksan sekunnin turvin.

Kakkosruudusta starttasi Joni-Pekka Rajala, toisessa rivissä olivat Henri Haapamäki, sekä Mika Liimatainen ja kolmannessa rivissä Atro Määttä ja Jari Putkinen. Haapamäki ja Liimatainen osuivat toisiinsa startin jälkeen ensimmäisessä mutkassa, Liimatainen pyörähti ja takaa tulleet Putkinen, sekä Määttä joutuivat kiertämään Liimataisen auton hiekka-alueen kautta. Toisen mutkan jälkeen tilanne oli Kalliokoski, Putkinen, Haapamäki, Rajala, Määttä ja Liimatainen.

Toisen kerran urallaan (neljä kilpailua) Supercar-luokan finaaliin SM-sarjassa selviytynyt Haapamäki yritti heti ensimmäisellä kierroksella ohi Putkisesta, mutta ajautui leveäksi ja oli osua kaiteeseen. Rajala nousi kolmanneksi, mutta meni välittömästi suorittamaan lisälenkin, samoin kuin viimeisenä ollut Liimatainen.

Toisen kierroksen aikana tilanne ei muuttunut, mutta heti kolmannen kierroksen käynnistyessä Haapamäki pyyhkäisi Putkisesta ohi, nousten toiseksi. Pari mutkaa myöhemmin oli Määtän vuoro ohittaa Putkinen ja Määttä nousi kolmanneksi. Kolmannesta kierroksesta tuli Putkiselle todellinen painajainen, kun vielä Rajala ja Liimatainenkin ajoivat hänestä ohi, Putkinen putosi viimeiseksi ja meni lisälenkille.

Myös Määttä päätti mennä lisälenkille kolmannella kierroksella. Kun Määttä tuli ulos lisälenkiltä, palasi hän suoraan Rajalan eteen, mutta Rajala sai pääsuoran alkaessa sisälinjan. Kaksikko saapui ensimmäiseen mutkaan rinnakkain, Määttä ajautui hiekalle ja oli suoranainen ihme, että vihreävalkoinen Ford Fiesta ei kaatunut katolleen. Kahdella pyörällä kuitenkin käytiin ja kun auto kärsi sen verran pahoja vaurioita, oli Määtällä edessään keskeytys.

Haapamäki meni lisälenkille neljännellä kierroksella, mutta pyörähti ja sen myötä sastamalainen menetti kakkossijan, jonka nappasi lopulta Rajala. Rajalan ja Haapamäen ero ruutulipulla oli hieman alle kaksi sekuntia. Liimatainen oli neljäs, Putkinen viides ja keskeyttämään joutunut Määttä kuudes.

Rallicrossin SM-sarjan kauden neljäs osakilpailu ajetaan 4. syyskuuta Hyvinkäällä.

Supercar-luokan finaalin tulokset

1) Jere Kalliokoski (Ford Fiesta) 4.10,708
2) Joni-Pekka Rajala (Mitsubishi Mirage) + 8,539
3) Henri Haapamäki (Ford Fiesta) + 10,309
4) Mika Liimatainen (Ford Fiesta) + 11,138
5) Jari Putkinen (Ford Focus) + 21,515
6) Atro Määttä (Ford Fiesta) Keskeytys

Ensimmäinen semifinaalilähtö

1) Jere Kalliokoski (Ford Fiesta) 4.08,097
2) Mika Liimatainen (Ford Fiesta) + 7,349
3) Jari Putkinen (Ford Focus) + 18,993
4) Ari-Pekka Niemi (Ford Fiesta) + 22,586
5) Jukka Pykäläinen (Skoda Fabia) + 31,354
6) Jari Tuuri (Skoda Fabia) Hylkäys

Toinen semifinaalilähtö

1) Joni-Pekka Rajala (Mitsubishi Mirage) 4.13,645
2) Henri Haapamäki (Ford Fiesta) + 4,591
3) Atro Määttä (Ford Fiesta) + 5,870
4) Iivari Niemi (Skoda Fabia) + 14,876
5) Sami Rajala (Mitsubishi Lancer) + 15,682
6) Kaarle Lindström (Volvo C30) + 26,606

Alkuerien pisteet

1) Jere Kalliokoski (1-1-1) 150
2) Henri Haapamäki (2-2-5) 129
3) Jari Tuuri (4-6-2) 123
4) Joni-Pekka Rajala (3-3-6) 122
5) Mika Liimatainen (6-5-3) 119
6) Atro Määttä (5-4-7) 116
7) Ari-Pekka Niemi (9-8-8) 107
8) Iivari Niemi (10-12-4) 106
9) Jari Putkinen (11-7-9) 105
10) Sami Rajala (8-10-10) 104
11) Jukka Pykäläinen (7-14-11) 101
12) Kaarle Lindström (13-9-12) 98

———-

13) Ville Jokela (12-13-13) 94
14) Matti Nisula (14-11-14) 93

Suluissa eräkohtaiset sijoitukset

SM-pistetilanne 3/5 osakilpailun jälkeen

1) Jere Kalliokoski (AL-Härmä) 90
2) Mika Liimatainen (KonnMK/UA) 66
3) Joni-Pekka Rajala (NoorUA/MK) 61
4) Jari Tuuri (ValUA) 55
5) Jukka Pykäläinen (OrSUA) 44
6) Ari-Pekka Niemi (JaMoKe/UA) 39
7) Henri Haapamäki (SAU) 37
8) Sami Rajala (KokeUA) 36
9) Jari Putkinen (MhMK) 36
10) Iivari Niemi (JaMoKe/UA) 33

———-

11) Ville Jokela (NoorUA/MK) 19
12) Matti Nisula (ViiUA) 15

Jere Kalliokosken SM-voitot Supercar-luokassa

09.07.2016 – Honkajoki
25.05.2019 – Jalasjärvi
25.08.2019 – Kouvola
22.05.2021 – Honkajoki
10.07.2021 – Jalasjärvi
07.08.2021 – Kouvola

Lue myös! SM-sarjan kaikki pistetilanteet Kouvolan jälkeen

Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com

Kommentit: SM-sarjan tiedote, tiimin tiedote


Facebook kommentit