Jere Pensas luottavaisin mielin uuteen kauteen – “Vähintään samanlaisia vetoja kuin ennen”

10.2.2018 / 15:59
Jere Pensas kilpailee rallisprintin SM-sarjassa Renaultilla (Kuva: JiiVee Korpela).

[ A- ] / [ A+ ]

Jere Pensas, rallisprintin SM-sarjan nuorten luokan tuplamestari, aloittaa uuden jahdin sunnuntaina rallisprintin SM-kauden avauksessa Laukaalla.

Viime syksynä ajokortti-iän saavuttanut Jere Pensas, 18, kilpailee edellisiltä kausilta tutulla Renault Megane Coupe -autollaan junioreiden ja yleisen luokan kuljettajien luokassa, jossa kisataan kaksivetoisilla V1600-luokan kisapirsseillä. Viime syksynä, nuorten luokan mestaruuden jo varmistuttua, Pensas kilpaili kauden viimeisessä SM-rallisprintissä yleisessä luokassa päästellen V1600-luokan toiseksi, kun mukana oli 17 kilpailijaa.

Luokassa voi siis olla vastassa kuljettajia, joilla parhaassa tapauksessa saattaa olla jopa kymmenien vuosien kokemus kilvanajosta. Pensas tietää, että vastus kovenee, mutta nuorukaisen tavoitteet ovat silti selkeät Laukaalla kurvailtavalle Suomen MM-rallista tutulle Ruuhimäen vauhtipätkälle.

– Ei sitä varmaan kilpailutilanteessa tiedosta ketä vastaan ja missä luokassa kilpailee. Yritän tietenkin vähintään samanlaisia vetoja kuin ennen. Viime vuonna kun vertasin omia aikojani yleisen luokan puolelle, olisin niillä ajoilla ollut kärkipaikoilla myös yleisessä luokassa, Pensas sanoo.

– Lisäksi auton tekniikka on talven aikana laitettu niin kilpailukykyiseksi kuin sen vain V1600-luokan puitteissa voi laittaa. Rengastesteissä on monien mahdollisuuksien joukosta haettu sei oikea vaihtoehto kauden avaukseen. Luotan siihen, että pystyn Riihimäen vauhdikkaalla tiellä ajamaan luokkavoitosta, Pensas päättää.

Rallisprintin SM-avaus Laukaassa käynnistyy sunnuntaina kello 12.00.

Lue myös! Pistäkää nimi mieleen: Jere Pensas takoi neljän kauden aikana hurjaa menestystä nuorten luokissa (6.11.2017)

Teksti: Pensas Racingin tiedote


Facebook kommentit