Jesse Kallio debytoi kuninkuusluokassa Saabilla – “Lähdetään pitämään hauskaa”

7.7.2021 / 16:17
Mikko Ikonen Saabin ratissa Kouvolassa syksyllä 2017 (Kuva: Jari Hotti).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallicrossin SM-sarjan kauden toinen osakilpailu ajetaan tulevana lauantaina Jalasjärvellä. Supercar-luokassa nähdään yksi mielenkiintoinen debytantti, kun Jesse Kallio hyppää Betomik Racingin Saabin rattiin.

Vaikka Jesse Kalliolta löytyykin kilpailukokemusta myös rallicrossin SM-sarjasta, on kellokoskelainen tullut viime vuosina tutummaksi kansainvälisistä sarjoista. Kallio, rallicrossin MM-sarjan RX2-luokan pistekolmonen vuodelta 2019 ja EM-sarjan Super1600-luokan pistekutonen vuodelta 2018, ei ole aiemmin urallaan Supercar-luokan autolla kilpaillut. Lauantaina tähän saadaan muutos, kun Kallio kilpailee SM-sarjan kuninkuusluokassa Jalasjärven osakilpailussa.

– Hieno juttu, että pääsee taas kilpailemaan ja takaisin SM-sarjan ympyröihin. Alla vielä Supercar-luokan auto ensimmäistä kertaa, niin mikäs sen hienompaa, edellisen rallicross-kilpailunsa viime syksynä Tanskan Nysumissa ajanut Kallio hehkutti UrheiluUutiset Motorsportin haastattelussa.

Kallion osalta kilpailukalenteri vuoden 2021 osalta pitää sisällään ainakin MM-sarjan kaksi ensimmäistä osakilpailua uudessa RX2e-luokassa. Vaikka Jalasjärven kilpailu nyt sopivasti MM-sarjan kauden avausosakilpailun alle tuleekin, niin suunnitelmallista tämä ei ollut kilpailutuntuman hakemisen kannalta.

– Tämä Jalasjärven kilpailu oli lyöty lukkoon jo aiemmin ennen kuin MM-sarjan kuviot varmistuivat. Ei ole vielä tiedossa ajetaanko muita kilpailuja (SM-sarjassa), nyt on sovittuna vain tämä. Mikolle kiitokset tästä. Mikko on ollut vahvasti mukana meidän touhuissa useamman vuoden ajan ja ollut todella iso apu, Kallio lähetti kiitosterveisensä Mikko Ikosen suuntaan.

Auto jolla Kallio Jalasjärvellä kilpailee, on Ikosen Betomik Racing -tiimin Saab 9-3, jolla Ikonen itse kilpaili SM-sarjassa vuonna 2017 yhden osakilpailun ja vuonna 2018 täyden SM-sarjan, sijoittuen loppupisteissä toiseksi.

– Auto tuli Ruotsista Eklund Motorsportilta. Aiemmin sillä ovat kilpailleet muun muassa Henning Solberg, Joni-Pekka Rajala, sekä Toni Lukander. Luotettava auto ja toimii hyvin, kokonaisuutena järkevä paketti. Auto on valmiiksi säädetty ja kaikki “lasten taudit” on hiottu pois, Ikonen kommentoi tuoretta hankintaansa Kouvolassa syyskuussa 2017, kun oli ajanut ensimmäisen kilpailunsa kyseisellä Saabilla, sijoituksen ollessa SM-sarjan osakilpailussa neljäs.

Se mikä Ikosen Saab-debyyttiä neljän vuoden takaa ja Kallion nyt edessä olevaa Saab-debyyttiä yhdistää, niin kumpikaan ei ollut ajanut metriäkään kilpaa Supercar-luokassa aiemmin. Aivan täysin kylmiltään ei Kallio Jalasjärvelle lähde, sillä alla on hyvä määrä testikierroksia.

– Osui kyllä heti hyvin käteen, on helppo ajettava! Kyllähän se on edelleen ihan kilpailukykyinen auto. Ei laiteta mitään tulostavoitetta tähän kilpailuun. Lähdetään pitämään hauskaa ja koitetaan saada kaikki irti mitä on saatavissa. Uskon, että pystytään taistelemaan kärkisijoituksista. En epäile sitä hetkeäkään, Kallio ennakoi.

 

Jere Kalliokoski kilpaili kesäkuussa RallyX Nordic -sarjan osakilpailuissa Oulussa (Kuva: RPF).

 

Henri Haapamäki hakee Jalasjärveltä hyvitystä Honkajoen SM-avauksen pettymykselle (Kuva: Toni Ollikainen).

 

 

“Positiiviset tunnelmat ennen kilpailua”

Suurin voittajasuosikki Jalasjärven kilpailuun Supercar-luokassa on ilman muuta Jere Kalliokoski, joka avasi SM-sarjan Honkajoella toukokuussa maksimipistein. Kesäkuussa Kalliokoski, Supercar-luokan vuoden 2016 Suomen mestari, ajoi Oulussa kaksi viidettä sijaa RallyX Nordic -sarjan osakilpailuissa.

– Kaiken pitää onnistua, lähdössä pitää olla refleksit kunnossa, eikä ajamisessa saa tehdä typeriä virheitä. Auton pitää tietenkin toimia moitteettomasti, mutta siitä meidän tiimi kyllä pitää huolen. Taso on Jalasjärvellä kovempi kuin ensimmäisessä osakilpailussa. Mukana on monta hyvää kuskia ja kilpailukykyistä autoa, joten tavoitteeseen pääsy vaatii sataprosenttisen keskittymisen aamusta iltaan, Kalliokoski korostaa tiedotteessaan.

Oulun ja Jalasjärven kilpailuviikonloppujen väliin jäi taukoa kuukauden verran ja se on ainakin Kalliokosken tiimissä vietetty tiiviisti tallin puolella.

– Auto meni aika huonoon happeen Oulussa. Vaihdettiin tukivarret, uniball-nivelet, pohjan suojat, kaikki kuituosat ja lisäksi pakosarjan hukkaportti oli katkennut, se vaihdettiin uuteen. Eli remonttia on tehty. Auto on säädetty ja kaikki on kunnossa. Ihan luottavaisena voin lähteä perjantain harjoituksiin. Jalasjärven rata on yksi Suomen parhaista. Toivotaan, että tällä kertaa keli pysyy kuivana ja katsojia saapuu paikalle paljon, Kalliokoski toivoo.

Supercar-luokassa mukana Jalasjärvellä nähdään 15 kuljettajaa. Heistä vähintään yksi suuntaa SM-sarjan kauden toiseen osakilpailuun revanssihengessä, päättyihän rallicrossin SRC-luokan kaksinkertaisen Suomen mestarin Henri Haapamäen urakka kauden avauksessa Honkajoella moottoririkkoon jo ensimmäisessä alkuerässä. Nyt auto on saatu korjattua ja Haapamäki ehti käydä sitä jo testaamassakin Jalasjärvellä.

– Auto tuntuu mielestäni hyvältä ja lähdötkin sujuivat hienosti. Saatiin vielä toiselle testipäivälle mukaan ammattiapua AJL Engineeringiltä, joten kyllä tässä on positiiviset tunnelmat ennen kilpailua, Haapamäki hehkuttaa.

Tiedotteessaan Haapamäki nostaa vastustajistaan esiin kolme nimeä: Kalliokoski, Kallio, sekä Joni-Pekka Rajala.

– Kova on porukka Jalasjärvellä! Koitetaan lyödä kiilaa kärjen väliin, ottaa hyvät startit ja sitä kautta päästä hyville sijoituksille. Tottakai tässä on hiukan pidettävä järkikin mukana, kun meillä on jo se yksi nollakisa otettu tälle kaudelle ja pitkässä sarjassa pisteitä on saatava, Haapamäki muistutti.

Ensimmäisen kerran lähes kahteen vuoteen pääsee myös yleisö paikan päälle seuraamaan rallicrossin SM-sarjan osakilpailun tapahtumia. Lisätietoja pääsylipuista löydät rallicrossin SM-sarjan kotisivuilta. Jalasjärven kilpailusta on luvassa lisäksi suora nettilähetys Moottoriurheilu.tv:n YouTube-kanavalla.

Jalasjärven aikataulu

09.30 – Warm-up
10.30 – Alkuerät
15.00 – Semifinaalit
16.00 – Finaalit
16.30 – Palkintojenjako

Supercar-luokan kuljettajat Jalasjärvellä

2 Joni-Pekka Rajala (NoorUA/MK) Mitsubishi Mirage
3 Jere Kalliokoski (AL-Härmä) Ford Fiesta
7 Jari Putkinen (MhMK) Ford Focus WRC
10 Jukka Pykäläinen (OrSUA) Skoda Fabia
11 Iivari Niemi (JaMoKe/UA) Skoda Fabia
37 Mika Liimatainen (KonnMK/UA) Ford Fiesta
42 Henri Haapamäki (SAU) Ford Fiesta
47 Jesse Kallio (HyUA) Saab 9-3
51 Ville Jokela (NoorUA/MK) Ford Focus
65 Matti Nisula (ViiUA) Mitsubishi Lancer E8
69 Antti Väre (HyUA) Volkswagen Polo R WRC
74 Ari-Pekka Niemi (JaMoKe/UA) Ford Fiesta
77 Jari Tuuri (ValUA) Skoda Fabia
85 Timo Hörman (HyUA) Volvo S40
91 Sami Rajala (KokeUA) Mitsubishi Lancer E6

SM-pistetilanne 1/5 osakilpailua

1) Jere Kalliokoski (AL-Härmä) 30
2) Mika Liimatainen (KonnMK/UA) 23
3) Joni-Pekka Rajala (NoorUA/MK) 23
4) Jukka Pykäläinen (OrSUA) 20
5) Jari Tuuri (ValUA) 20
6) Ari-Pekka Niemi (JaMoKe/UA) 18
7) Sami Rajala (KokeUA) 13
8) Iivari Niemi (JaMoKe/UA) 10
9) Jari Putkinen (MhMK) 9
10) Matti Nisula (ViiUA) 8

———-

11) Ville Jokela (NoorUA/MK) 6
12) Henri Haapamäki (SAU) 5

Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com

Kalliokosken ja Haapamäen kommentit: Tiedotteet

 

Jesse Kallio tekee paluun MM-sarjaan – “Saatiin sovittua järkevä paketti”


Facebook kommentit