Jesse Kallio, peltoautoista rallicrossin EM-sarjaan – “Eihän sitä ajatellut, että niin nopeasti pääsisi ulkomaille”

20.3.2018 / 09:19
Jesse Kallio ja Niclas Grönholm Saksan MM-rallicrossissa syksyllä 2017 (Kuva: RX Academy).

[ A- ] / [ A+ ]

Nopeus, hyvä paineensietokyky ja taito osata voittaa jo nuorena. Siinä ne kolme isoa ja merkittävää ominaisuutta, jotka yhdistämällä saadaan aikaan todella hyvä autourheilija. Ja juuri näillä ominaisuuksilla voidaan kuvailla rallicrossin tämän hetken yhtä suurinta tulevaisuuden lupausta, 18-vuotiasta Jesse Kalliota.

Jesse Kallion nimi ei vielä autourheilua seuraavalle suurelle yleisölle varmastikaan ole niin tuttu nimi, mutta rallicrossissa nimi on tiedetty jo muutaman vuoden ajan. Kallion nousu autourheilussa harrastajatasolta aina ammattilaisuuteen tähtääväksi tulevaisuuden lupaukseksi on tapahtunut varsin nopeasti. Ja siinä missä moni nuori on aloittanut harrastamisen kartingista, niin Kallion ensimmäiset vuodet meni peltoautoilla kurvailun merkeissä.

– Kuusivuotiaana ajoin ensimmäistä kertaa autoa pellolla. Sitä tuli rullailtua varmaan 12-vuotiaaksi asti. Sitten ostettiin treeniauto, millä treenasin Hyvinkään radalla siihen asti, kunnes pääsin mukaan kisoihin. Heti kun ikä riitti rallicrossiin, niin ensimmäisessä kisassa olin mukana 14-vuotiaana. Ajoin silloin KRC-sarjan (Kansallinen Rallicross) kokonaan ja voitin mestaruuden, Kallio muistelee.

Vuosi oli 2014 ja samana vuonna Kallio piipahti myös rallicrossin SM-sarjassa kahdessa osakilpailussa. Kaudella 2015 Kallio ajoi SM-sarjaa Autokrossi-luokassa ollen luokan nuorimpia kuljettajia. Lisäksi Kallio ajoi vuonna 2015 runsaasti myös jokkiskisoja. Autokrossin SM-sarjassa Kallio nähtiin myös kaudella 2016, mutta vuoteen mahtui myös uran ensimmäiset ulkomaan kisareissut.

– Rallicross Challenge Europe -sarjassa ajoin kaksi kilpailua Super1600-luokassa, joista voitin Hollannin osakilpailun. Sitten ajoin yhden EM-sarjan kisan Barcelonassa, myös Super1600-luokassa, ja siellä olin neljäs. Eihän sitä silloin pari vuotta sitten vielä ajatellut, että niin nopeasti pääsisi ulkomaille ajamaan, Kallio myöntää.

Kallion uran alkuvaiheessa isossa roolissa on tottakai ollut perhe ja erityisesti isä, jonka kanssa autojen parissa tallissa vietytyt tunnit eivät yhteen ruutuvihkoon mahtuisi. Tiimitoiminta nuoren kuljettajan ympärillä on toki myös laajentunut sen myötä, mitä suuremmaksi kilpailuympyrät ovat kasvaneet.

– Alkuun lähdettiin ihan isän kanssa, jonka kanssa rakennettiin autoa. Lisäksi siinä on ollut pari tuttua mukana. Sitten on vuosien varrella tullut porukkaa lisää mukaan, tuttuja jotka ovat auttaneet, Kallio taustoittaa.

“Paljon taitoa ja potentiaalia tässä lajissa”

Loppuvuodesta 2016 kotimaisen autourheilun sarjatoimintaan tuotiin mukaan uusi tulokas, kun Set Promotionin kehittämä ja rakentama RX Academy näki päivänvalon. Sarjaa olisi tarkoitus ajaa rallicrossin SM-sarjan yhteydessä kesällä 2017 ja Kallion liittymisestä mukaan tiedotettiin helmikuussa 2017.

– Jessellä on paljon taitoa ja potentiaalia tässä lajissa. Hän osoitti huikeat kykynsä viime vuoden syksyllä Barcelonan Euro RX –debyytissä ja voitto myös Rallycross Challenge Europe –sarjassa kertoo paljon nuoren miehen osaamisesta, RX Academyn vetäjä Jussi Pinomäki kuvaili tiedotteessa reilu vuosi sitten.

Kallion mukaan pöydällä oli ollut ennen tehtyä päätöstä erilaisia vaihtoehtoja, mutta RX Academy osoittautui niistä järkevimmäksi, eikä vähiten huikean palkintonsa ansiosta. Sarjan voittajalle kun oli luvassa kalusto ja tiimi rallicrossin EM-sarjaan kaudelle 2018. Pari viikkoa ennen ensimmäistä osakilpailua Hyvinkään radalla pidetyssä mediatilaisuudessa Kallio ilmoitti, että ainoa tavoite on voittaa sarjan mestaruus.

Samaiselta Hyvinkään radalta sarja myös toukokuussa 2017 käynnistyi ja heti alkuerissä saatiin huomata, että Kallion mestaruustavoite oli täyttä realismia, nappasihan kotiradallaan ajanut nuorukainen alkueristä maksimipisteet. Kun vielä semifinaalilähdöstä tuli ylivoimainen voitto, niin finaaliin oli vain yksi suosikki: Kallio. Autourheilussa kuitenkin aina kaikki on mahdollista ja sen myös Kallio sai huomata. Finaalissa sijoitus oli lopulta vasta viides, kun matkantekoa olivat hidastaneet kolari, sekä rengasrikko.

Hyvinkään jälkeen Kallio oli kokonaispisteissä toisena, mutta koska pistejohtaja ja Hyvinkäällä voittoa juhlinut Samuli Vuorisalo ei muihin sarjan osakilpailuihin osallistunut, niin Kallion voidaan sanoa lähteneen pistejohtajana seuraavaan, Honkajoella ajettuun osakilpailuun. Ja tuon Honkajoen kilpailun jälkeen se pistejohto oli sitten totta myös tilastoissa, kun finaalissa Kallio ajoi kolmanneksi.

Kaanaassa Kallio nousi ensimmäistä kertaa finaalin voittoon. Alkueristä oli tullut kolmanneksi korkeimmat pisteet ja oman semifinaalilähtönsä Kallio voitti. Kun kaikki päivän pisteet laskettiin yhteen, niin Kallion pistepotti oli koko porukan suurin ja näin ollen pistejohto sarjan kokonaistilanteessa kasvoi. Jo tässä kohtaa kautta oli myös käynyt varsin selväksi se, että tiukimmin mestaruudesta Kallion lisäksi tulisi taistelemaan Kalle Markkanen.

Vaikka Markkanen sijoittui Jalasjärven kilpailussa Kallion edelle, kaksikon sijoitukset olivat toinen ja kolmas, niin Kallion pistejohto sarjassa kasvoi siitä huolimatta. Ennen Kouvolassa ajettua kauden viimeistä osakilpailua pistejohto oli yhdeksän pistettä.

 

Kuva: Jari Hotti

RX Academyn historian ensimmäinen mestari finaalikilpailun  jälkeen Kouvolassa syyskuussa 2017 (Kuva: Jari Hotti).

 

“Tästä se matka maailmalle käynnistyy”

Yhdeksän pisteen johto takasi hyvät lähtökohdat Kalliolle Kouvolaan mestaruutta ajatellen, mutta kuten niin usein autourheilussa on nähty, ei mikään ole varmaa ennen kuin viimeinenkin lähtö on ajettu. Toisaalta Kalliolle riitti se, että hän tarkkaili mitä Markkanen tekee ja pyrkii olemaan aina lähituntumassa keräten tasaisesti pisteitä. Ja juuri näin Kallio myös onnistuneesti teki.

Markkanen onnistui heti alkueristä keräämään täydet pisteet, mutta Kallio puolestaan oli kaikissa alkuerissä toinen, joten yhdeksän pisteen ero kaventui tässä kohtaa vain yhdellä. Semifinaaleissa sekä Markkanen, että Kallio voittivat omat eränsä, joten finaaliin lähdettäessä piste-eroa oli edelleen se kahdeksan pistettä. Tämä tarkoitti sitä, että vaikka Markkanen voittaisi finaaliin, niin pelkkä maaliinajo riittäisi Kalliolle mestaruuteen.

Eikä finaalikilpailun ylivoimainen kärkikaksikko antanut finaalissakin muille mahdollisuuksia, vaan Markkanen ajoi ruutulipulle ykkösenä ajaen täydellisen kilpailun, voitot alkueristä, semifinaalista ja finaalista, mutta Kallio oli toinen ja vei näin mestaruuden lopulta viiden pisteen erolla Markkaseen nähden. UrheiluUutiset.com oli varikolla vastaanottamassa ainoana mediana historian ensimmäistä RX Academy -mestaria heti tuoreeltaan finaalin jälkeen.

– Ihan mahtava fiilis! Upeaa saada päättää kausi tällä tavalla. On ollut tiukkoja kisoja näillä identtisillä autoilla ja joka kisassa on saanut taistella ihan täysillä, yhtään ei ole saanut löysäillä missään vaiheessa. Kilpailu oli todella tiukkaa tänään, mutta onnistuin hyvin alkuerissä ja semifinaalissa, joten käytännössä se ratkaisi mestaruuden, Kallio kommentoi saaden samalla mestaruuslippiksen päähänsä.

Kallio osoitti Kouvolan osakilpailussa kylmähermoisuutensa kilpailijana, koska aina kuitenkin se sarjan pistekärki kantaa ratkaisun hetkillä ne suurimmat paineet, takaa-ajajallahan kun tunnetusti ei ole mitään hävittävää.

– Aika hyvin pystyin keskittymään tähän yhtenä kisana. Semifinaalin ja finaalin aikana sitä mestaruutta alkoi hieman miettimään, mutta hyvin kyllä pystyi keskittymään omaan tekemiseen koko ajan.

RX Academy sai mestarilta viimeisen kilpailun jälkeen vain ja ainoastaan hyvää palautetta.

– Tosi hienoa on ollut olla mukana, kaikki on toiminut hienosti. Hienoja kilpakumppaneita, hyvä yhteishenki. Ei voi kuin kiittää mekaanikkoja, koutseja ja kaikkia jotka ovat olleet tässä mukana. Iso kiitos heille. Ja ehdottomasti suosittelen tätä vaihtoehtoa jokaiselle nuorelle kuljettajalle, jotka ovat rallicrossista kiinnostuneita. Tämä on paras paikka mistä voit ponnistaa maailmalle ja konsepti on todella hieno.

Ja kun se sarjan voittajan palkinto tiedettiin, niin mestarin viimeisiä sanoja mestaruushaastattelussa ei ollut vaikeaa arvata.

– Tästä se matka maailmalle käynnistyy, Kallio hymyili syyskuussa 2017.

“Oli uskomatonta vierailla Saksassa RX Academy -mestarina”

Viime syksynä Kallio sai mahdollisuuden vierailla rallicrossin MM-sarjan osakilpailussa Saksassa, missä hän tapasi varikolla RX Academyn mentoreista ja MM-sarjan kilpailijoista Reinis Nitisin, Andreas Bakkerudin, Toomas Heikkisen ja Niclas Grönholmin, rallicrossin maailmanmestarit Johan Kristofferssonin ja Mattias Ekströmin, sekä rallin kaksinkertaisen maailmanmestarin ja GRX-tiimiä vetävän Marcus Grönholmin.

Kallio myös seurasi varikolla Set Promotion -tallin toimintaa keräten samalla oppia tulevaa kilpailukautta 2018 silmällä pitäen.

– Oli uskomatonta vierailla Saksan kilpailussa RX Academy -mestarina ja nähdä sitä kilpailumaailmaa jossa olen mukana ensi vuonna kilpailijana. Oli hienoa päästä tapaamaan RX Academyn mentoreita, vaikka heillä olikin kilpailukiireensä ja lisäksi pääsin tutustumaan tallien toimintaan, mistä ilman muuta oli paljon hyötyä jatkoa ajatellen, erityisesti Set Promotion -tallissa, jonka kanssa tulen työskentelemään 2018.

Kallio myöntää, että autourheilu on aina ollut iso osa hänen elämäänsä ja ei pelkästään harrastajan ominaisuudessa. Tapahtumia on seurattu katsojan roolissa niin paikan päällä, tv:stä, kuin netistäkin.

– Pienestä asti olen kyllä käynyt kisoja katsomassa ja onhan se ollut aina mielessä, että jos sitä joskus itsekin ajaisi kilpaa. Kyllä on tullut aina kaikki rallit ja rallicrossit seurattua, käytännössä kaikki moottoriurheilu kiinnostaa.

Kovakuntoinen Kallio tykkää kyllä urheilla ja liikkua, mutta varsinaisia harrastuksia ei moottoriurheilun lisäksi juurikaan ole nuoruusvuosina ollut.

– Ei ole sellaista varsinaista harrastusta ollut muuta. Salibandya tuli vähän joskus pelattua. Moottorikelkalla on tullut myös paljon ajettua harjoittelumielessä.

Joulukuussa 2017 Autourheilun Kansallinen Keskusliitto AKK-Motorsport ilmoitti, että jatkossa myös rallicross kuuluu AKK Driver Academy -valmennustoimintaan ja yksi rallicross-kuljettajista tässä valmennusryhmässä on Kallio.

 

Kuva: RX Academy

Rallicrossin vuoden 2017 maailmanmestari Johan Kristoffersson Saksassa syksyllä 2017 (Kuva: RX Academy).

 

“En tiennyt olinko mestari vai en”

Kallion kilpailukausi kuluvan vuoden osalta käynnistyi jo helmi-maaliskuussa, kun hän osallistui RX Academyn uuteen talvisarjaan. Kaksi ensimmäistä osakilpailua ajettiin Ruotsissa ja kaksi viimeistä Norjassa. Oli selvää, että RX Academy -sarjan hallitseva mestari lähtisi taistelemaan mestaruudesta yhtenä ennakkosuosikeista ja heti ensimmäinen osakilpailu Östersundissa näyttikin, että Kallio taitaa myös lumella ja jäällä ajamisen niksit. Avaus toi kolmannen sijan.

Kaksi seuraavaa osakilpailua Höljesissä ja Ålissa Kallio voitti ja ennen viimeistä, Norjan Golissa ajettua finaalikilpailua, Kallion pistejohto Joni Wimaniin nähden oli kaksi pistettä. Luvassa oli siis huikean jännittävä mestaruustaistelu ja toistamiseen pienen ajan sisään Kallio oli mukana taistelemassa sarjan mestaruudesta pistejohtajana. Aivan kuten Kouvolassa edellisenä syksynä, niin myös nyt Kallio pyrki valmistautumaan finaaliin aivan kuten muihinkin kilpailuihin.

– Yritti vain pitää mielessä, että se on vain yksi kilpailu ja sen jälkeen sitten katsotaan mikä on pistetilanne. Keskityin siihen vain yhtenä kilpailuna ja hyvin myös onnistuin siinä, pidin pistetilanteet taka-alalla, enkä alkanut niitä liikaa miettimään.

Alkueristä Wiman keräsi kaksi pistettä enemmän kuin Kallio, joten pistetilanne tässä kohtaa oli tasan.

– Vähän oli edelleen hankaluuksia starttien kanssa. Viimeisessä erässä oli sitten jo vähän parempi, Kallio kertasi finaalipäivän kulkua.

Semifinaaleissa Kallio ja Wiman olivat samassa lähdössä ja kun Kallio ehti edelle ollen toinen ja Wiman kolmas, niin jälleen kerran piste-ero Kallion hyväksi oli kaksi pistettä. Finaalista tulikin sitten huikea näytelmä, missä kumpikaan mestaruuden tavoittelijoista ei lopulta yltänyt kärkikolmikkoon.

– Sain ihan hyvän startin. Ekassa mutkassa tuli sitten vähän rytinää, kun kaikki halusi ensimmäiseen mutkaan ensimmäisenä. Itselläni tuli ohjaukseen jotain vikaa, vähän tuntui siltä. Mutta toisaalta ei se vauhtiin juurikaan vaikuttanut.

Kallio onnistui yhdessä vaiheessa finaalilähtöä ohittamaan Wimanin ja tämä tilanne olisi automaattisesti tiennyt mestaruutta Kalliolle, mutta sitten toinen ohitusyritys toikin niitä kuuluisia ylimääräisiä sydämenlyöntejä.

– Ohitusyrityksessä Syversenistä jäin lähtösuoralla sisäpenkkaan, kun ei mahtunutkaan ohi. Siinä tipuin pari sijoitusta. Kyllä siinä ehti mielessä käymään, että menikö se nyt tähän. Kun ylitin maaliviivan, niin en tiennyt olinko mestari vai en. Vasta sitten, kun haastateltiin, niin siinä tajusin tilanteen, että olen mestari, Kallio naurahtaa.

“Ruokkii itseluottamusta, kun saa niitä onnistumisia”

Wimanin sijoitus finaalissa oli neljäs ja Kallion kuudes ja näiden sijoitusten myötä kaksikko päätyi tasapisteisiin 121-121. Koska Kallio voitti kaksi osakilpailua ja Wiman jäi voitoitta, niin Kalliosta kruunattiin RX Academy On Ice -sarjan mestari vuosimallia 2018. Kallio luonnollisesti oli erittäin iloinen siitä, että pystyi voittamaan pienen ajan sisään jo toisen mestaruutensa, mutta voitontahtoinen nuorukainen hieman harmitteli finaalipäivän tapahtumia.

– Tottakai sitä olisi halunnut voitolla varmistaa mestaruuden, mutta tällä kertaa se meni nyt näin. En täysin tyytyväinen ollut omaan ajooni.

Kahta viimeisintä mestaruutta vertaillessa se viime vuoden saavutus menee vielä edelle, mutta talvisarjan mestaruutta Kallio myös arvostaa erittäin suuresti.

– Kyllä kesäsarja menee edelle, siinä oli kuitenkin niin iso se palkinto. Mutta tottakai myös tämä mestaruus on hieno asia ja se on aina hienoa, kun pystyy kääntämään tälläiset taistelut edukseen.

Ja niistä taisteluista puhuttaessa Kallio myös korostaa sitä, että läpi koko sarjan ajan taistelu oli kovaa, mutta reilua ja juuri tälläiset kilpailut kehittävät nuorta kuljettajaa kaikkein eniten. Samalla kun Kallio voitti jo toisen mestaruutensa RX Academyssa, niin talvisarjasta tuli napattua myös varsin kovia “päänahkoja”.

– Tässä sarjassa oli mukana todella lahjakkaita kuljettajia, erityisesti Joni, joka on jo voittanut rallicrossista niin paljon. Joten oli hienoa pystyä kukistamaan hänet. Kyllä se ruokkii itseluottamusta, kun saa niitä onnistumisia. Tietää, että tekee jotain oikein.

Seuraavaksi Kallio kilpailee huhtikuussa Espanjan Barcelonassa, josta käynnistyy Super-luokan osalta kuuden osakilpailun mittainen rallicrossin EM-sarja.

– Maaliskuun lopussa ajetaan vielä testiä Ranskassa ja pääsee testaamaan uutta autoa. Se on hyvä, että sen jälkeen ei ole kauhean pitkä väli ennen ensimmäistä kilpailua, pysyy tuntuma hyvänä.

Kalliolla on Barcelonasta hyvät muistot, toihan uran toistaiseksi ainoa EM-osakilpailu syyskuussa 2016 Super1600-luokasta neljännen sijan. Finaalissa kolmas sija jäi tuolloin vain reilun puolen sekunnin päähän.

– Ei tarvitse juurikaan rataa harjoitella etukäteen, Kallio naurahtaa.

Jesse Kallio, 18

Syntynyt 7. kesäkuuta 1999
Kotoisin Kellokoskelta, Tuusulasta
KRC:n mestari 2014
Rallycross Challenge Europe -sarjan osakilpailuvoitto 2016
Rallicrossin EM-sarjan Barcelonan osakilpailussa neljäs 2016
RX Academyn mestari 2017
RX Academy On Ice -sarjan mestari 2018
Aloitti rallicrossissa kilpailemisen 2014
Edustaa Hyvinkään Urheiluautoilijoita

Kotisivut Facebook

Kallion kilpailukausi 2018 EM-sarjassa

13.04.-15.04. Barcelona, Espanja
27.04.-29.04. Montalegre, Portugali
07.06.-10.06. Hell, Norja
30.08.-02.09. Loheac, Ranska
14.09.-16.09. Riika, Latvia
12.10.-14.10. Buxtehude, Saksa

Kallio kilpailee Super1600-luokassa Set Promotionin Renault Twingolla

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit