Jesse Kallio tekee paluun MM-sarjaan – “Saatiin sovittua järkevä paketti”

7.7.2021 / 13:58
Jesse Kallio on saavuttanut jo nyt paljon kansainvälistä menestystä rallicrossissa (Kuva: RPF).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallicrossin huippulupaus Jesse Kallio tekee paluun rallicrossin MM-sarjaan, kun kellokoskelainen osallistuu vähintään kahteen osakilpailuun uudessa RX2e-luokassa.

Jesse Kallio, 22, on ehdottomasti rallicross-kuljettaja, jolta on odotettu jo pitkään uutisia kilpailukauden 2021 kuvioista. Äärimmäisen lahjakas ja jo kansainvälistä menestystä saavuttanut kuljettaja kun on pitänyt hiljaiseloa käytännössä jo lähes vuoden ajan. Nyt Kallion kuviot ovat kuitenkin selvillä ainakin alkukauden osalta, sillä kellokoskelainen osallistuu rallicrossin MM-sarjan kahteen ensimmäiseen osakilpailuun uudessa RX2e-luokassa.

– Tänä vuonna on ollut tosi vaikeaa saada mitään järkevää pakettia kasaan. Ollaan tutkittu eri vaihtoehtoja ja oltu yhteydessä koko ajan Ruotsiin ja Andreakseen (Eriksson, Olsbergs MSE -tiimin omistaja). Andreas sitten soitti hieman ennen ilmoittautumisajan päättymistä, että löytyisikö kiinnostusta lähteä uuteen sarjaan mukaan ja sen kahteen ensimmäiseen osakilpailuun. Saatiin sitten sovittua siihen järkevä paketti, Kallio taustoittaa UrheiluUutiset Motorsportille.

RX2e-luokka korvaa aiemmin rallicrossin MM-sarjan “kakkosluokkana” toimineen RX2:n ja e-kirjain nimen perässä kertoo sen olennaisen, eli tässä luokassa kilpaillaan täyssähköautoilla. Uudet RX2e-autot muistuttavat ulkonäöltään vanhoja RX2-autoja, mutta putkirungon sisällä oleva tekniikka onkin sitten täysin erilaista, kun muun muassa polttomoottori on vaihtunut QEV Technologies -yrityksen kehittämään sähkötekniikkaan.

– On kyllä todella mielenkiintoinen juttu lähteä uuteen sarjaan mukaan ja kun kyseessä on vielä itselleni ihan uusi sähköauto. On tottakai myös tärkeää, että nimi pysyy maailmalla näkyvillä ja nyt kun pääsee taas MM-sarjaan mukaan, niin mikäs sen hienompaa. Koko kauteen ei ole tällä hetkellä budjettia. Ajetaan nyt nämä kaksi kilpailua ja koitetaan tehdä mahdollisimman hyvä tulos niissä. Katsotaan sen jälkeen sitten jatkoa, Kallio kertoo suunnitelmistaan.

RX2e-luokka kilpailee rallicrossin MM-sarjan yhteydessä tänä vuonna viidessä osakilpailussa ja niistä ensimmäinen, Barcelona ja Espanja 23.-24. heinäkuuta, on samalla myös koko MM-sarjan kauden avausosakilpailu. Viikko Espanjan jälkeen karavaani siirtyy Saksan puolelle ja täysin uudelle Nurburgringin rallicross-radalle. Lisäksi RX2e:n pisteitä on jaossa tänä vuonna Ruotsin Höljesissä, Ranskan Loheacissa, sekä Belgian Spassa.

Siinä missä Nurburgringin rata tulee olemaan kaikille kuljettajille uusi, niin Barcelona toki on jo aiemmilta vuosilta tuttu monille kuljettajille ja niin myös Kalliolle, jolla edessään on jo viides kilpailu kyseisellä radalla.

– Kansainvälisistä radoista Barcelona on kyllä minulle tutuin. Alan olla jo konkari sillä radalla, Kallio pohti.

Hyvinkään Urheiluautoilijoita edustava Kallio voitti heti ensimmäisellä kaudellaan (2014) rallicrossissa kansallisen rallicrossin KRC1-luokan mestaruuden. Vuonna 2016 Kallio osallistui Rallycross Challenge Europe -sarjan kahteen osakilpailuun Belgiassa ja Alankomaissa, joista Alankomaiden kilpailu päättyi komeaan voittoon. EM-debyyttinsä Kallio suoritti Barcelonassa samaisena vuonna, sijoittuen Super1600-luokassa neljänneksi.

 

Jesse Kallio Tanskan Nysumissa viime vuonna, RX2- ja RallyX Nordic -sarjojen “finaalissa” (Kuva: RPF).

 

 

“Korona sitten päätti toisin”

Vuonna 2017 Kallio voitti rallicrossin RX Academy -sarjan mestaruuden ja siitä palkinnoksi tuli Set Promotion -tiimin tarjoama täysi kilpailupaketti EM-sarjan Super1600-luokkaan seuraavalle vuodelle. Ennen ensimmäistä täyttä kauttaan EM-sarjassa, Kallio vei nimiinsä talvella 2018 ajetun RX Academyn talvisarjan mestaruuden. EM-sarjasta irtosi Super1600-luokan loppupisteissä kuudes sija ja kauden ehdoton kohokohta oli Norjan Hellissä ajettu osakilpailuvoitto.

Kahden menestyksekkään etuvetoautolla ajetun kauden jälkeen oli edessä hyppäys nelivetoauton rattiin, kun Kallio debytoi vuonna 2019 MM-sarjan RX2-luokassa. Jälleen kerran Kallio osoitti huikean kykynsä sopeutua nopeasti uusiin tilanteisiin, kun kausi päättyi pronssimitaliin ja valintaan vuoden parhaana tulokaskuljettajana. Seitsemästä osakilpailusta Kallio saavutti kaksi kakkossijaa ja kolme kolmossijaa.

Viime vuonna korona sotki monen eri sarjan kuviot ja sitä kautta usean autourheilijan suunnitelmat ja yksi kärsijöistä ilman muuta oli juuri Kallio, jonka tarkoituksena oli lähteä jahtaamaan toden teolla RX2-sarjan mestaruutta.

– Meillä oli kaksivuotinen sopimus, mutta korona sitten päätti toisin. Aika lailla välivuosihan siitä viime vuodesta sitten tuli. Onneksi kuitenkin päästiin kilpailemaan edes Tanskassa ja menestystäkin tuli, vaikka oli vastoinkäymisiä niin auton tekniikkapuolella, kuin myös omassa fysiikassakin, kun ranne murtui. Silloin tuntui siltä, että ikään kuin kaikki vastusti, Kallio muisteli viime vuotta.

Tanskan Nysumissa jaossa oli viime vuonna niin RX2-luokan kuin myös RallyX Nordic -sarjan Supercar Lites -luokan (näissä luokissa ajetaan samoilla autoilla) mestaruudet, sekä himmeämmät mitalit, jotka ratkaistiin samana viikonloppuna kahden osakilpailun yhteistuloksella. Kallio ajoi ranne murtuneena RX2-luokassa kolmanneksi ja Supercar Lites -luokassa toiseksi.

– Ei se mitään herkkua todellakaan ollut, kipeää teki! Haluttiin ajaa kuitenkin se viimeinen kilpailu, kun oli mitali tulossa. Vaikeuttihan se paljon tekemistä, mutta se on nyt taakse jäänyttä elämää. Nyt keskitytään täysillä tähän uuteen juttuun. Ranne on hyvin kuntoutunut. Toki se vaati alkuun treeniä, että sai sen toimimaan kunnolla. Mutta nyt mitä olen muun muassa rallia käynyt ajamassa, niin hyvin se toimii kilvanajossakin, Kallio kertoi.

Vaikka Kallio ei ole vielä uutta RX2e-autoa ajanut metriäkään, ei nuorukainen ujostele tavoitteensa kanssa yhtään, kuten ei ole tehnyt aiemminkaan urallaan.

– Ainahan sitä lähdetään voittamaan, kun kilpaa lähdetään ajamaan. Tietysti uusi juttu on aina uusi juttu. Siinä on haastetta ja kun vastaan tulee nopeita kuljettajia, niin täysillä saa taas ajaa kilpaa. Todennäköisesti kisaviikolla pääsen ajamaan testiä, että saa hyvän fiiliksen ja kaikki asiat toimimaan, Kallio ennakoi.

Uutta autoa on testattu ja kehitetty huolella jo pitkään ja sen ratissa on nähty sellaisia nimiä kuten muun muassa Johan Kristoffersson, Marcus Grönholm, sekä Oliver Eriksson. Se mitä Kallion korviin on autosta kantautunut, on viesti ollut pelkästään positiivista.

– Kuulemma kyseessä on todella helppo auto ajaa. Toki kun miettii, että siinä on kaasu ja jarru, eikä vaihteita tarvitse vaihtaa, niin kahdella kädellä vain ratista kiinni ja antaa mennä, Kallio naurahti.

RX2e kilpailukalenteri 2021

23.07.-24.07. Barcelona, Espanja
31.07.-01.08. Nurburgring, Saksa
20.08.-22.08. Höljes, Ruotsi
03.09.-05.09. Loheac, Ranska
09.10.-10.10. Spa-Francorchamps, Belgia

 

 

Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com

YouTube-video: Rallicrossin MM-sarja


Facebook kommentit