Jesse Kalliolta sensaatiomainen nousu – “Sateen jumalat vastasivat hänelle”

6.7.2019 / 22:49
Jesse Kallio johtaa RX2-luokkaa Höljesissä kolmen ajetun alkuerän jälkeen (Kuva: RPF).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallicrossin MM-sarjan yhteydessä ajettavan RX2-sarjan kauden viides osakilpailu Ruotsin Höljesissä kulki lauantain osalta Jesse Kallion komennossa, vaikka päivän ensimmäinen alkuerä toikin sarjan pistekakkoselle karmaisevan, suorastaan painajaismaisen alun viikonloppuun.

Jesse Kallio ajautui ensimmäisessä alkuerälähdössä ensimmäisessä mutkassa hieman leveäksi ja sen seurauksena vasen takarengas hajosi. Kallio jäi kokonaistuloksissa 21 kuljettajan joukossa sijalle 19. Kun sunnuntaina ajettaviin semifinaaleihin selviytyy tuttuun tapaan alkuerien 12 parasta kuljettajaa, niin selvää oli tässä kohtaa, että enempää takaiskuja ei Kalliolla ollut enää varaa kokea.

Toisessa alkuerässä sade varasti pääroolin ja tässä kohtaa hyötyjä oli Kallio, joka pääsi ajamaan ensimmäisessä lähdössä ja kuivalla radalla, kun taas muut lähdöt ajettiin sateen kastelemalla radalla. Kallio nappasi toisesta alkuerästä voiton ja 50 pistettä, nousten kokonaistilanteessa peräti 15 sijaa ylöspäin, aina neljänneksi asti.

Kallion tallikaveri, kauden kaikki osakilpailut tähän mennessä voittanut RX2:n hallitseva mestari Oliver Eriksson, ajoi viimeisessä lähdössä ja oli sadesään kuljettajista nopein. Eroa Kallioon kertyi kuitenkin reilut 20 sekuntia.

– Jesse kutsui sateen jumalat paikalle ja he vastasivat hänelle, kolmanneksi nopeimman ajan kirjauttanut Eriksson naurahti toisen alkuerävaiheen viimeisen lähdön jälkeisessä haastattelussa.

Kolmannessa alkuerässä ei enää sade haitannut ja nyt Kallio pääsi toden teolla näyttämään sen, että Erikssonin kukistaminen ja uran ensimmäinen RX2-voitto tänä viikonloppuna Höljesissä ovat täyttä realismia. Kallio starttasi päivän viimeiseen alkuerälähtöön ykkösruudusta, vierellään Jimmie Walfridson, Eriksson, Sami-Matti Trogen, sekä Ben-Philip Gundersen.

 

Sami-Matti Trogen taituroi toisessa alkuerässä vaikeissa olosuhteissa neljänneksi nopeimman ajan (Kuva: RPF).

 

Jami Kalliomäki ajaa nyt kauden ensimmäistä RX2-kilpailuaan, viime vuonna hän sijoittui sarjassa sijalle 10. (Kuva: RPF).

 

“Hieno lopetus tähän päivään”

Voittaakseen Erikssonin, täytyy lähdön onnistua ja päästä ruotsalaisen edelle, koska kärkipaikalla ajaessaan Erikssonia ei ole voitettu tänä vuonna vielä kertaakaan. Kallio onnistuikin nappaamaan kärkipaikan haltuunsa ensimmäisissä mutkissa, vaikka osumaa tuli joka puolelta ja pyörähtäminen ei ollut kaukana. Kalliolle tiukan vastuksen tarjosi Gundersen, kun taas Walfridson ja Erikson menivät heti lisälenkille. Eriksson jäi Walfridsonin taakse ja menetti aikaa, kun samaan aikaan Kallio paahtoi kärjessä kovia kierrosaikoja. Trogen ajoi kolmantena, aivan kärkikaksikon tuntumassa.

Kärkikolmikosta ensimmäisenä lisälenkille meni Gundersen, joka palattuaan radalle otti kolmannen sijan haltuunsa. Viimeisellä kierroksella kärkikaksikko Kallio ja Trogen menivät lisälenkille, Kallio säilytti johtoasemansa, mutta Gundersen täräytti suoraan Trogenin auton kylkeen ja heti perään työnsi suomalaisen autoa sillä seurauksella, että tämä ajautui radan reunaan pudoten neljänneksi. Kun vielä Eriksson ohitti Trogenin, putosi Set Promotion -tallin suomalaiskuljettaja viimeiseksi, vaikka oli hetki sitten ollut vahvasti matkalla kohti lähdön toista sijaa.

Kallio ajoi ylivoimaiseen lähtövoittoon kirjauttaen toiseksi nopeimman ajan. Gundersen oli toinen, Walfridson kolmas, Eriksson neljäs ja Trogen viides, mutta Gundersenille, sekä Erikssonille tuomittiin lähdön jälkeen aikasakko. Trogenia tämä ei kuitenkaan suuremmin lohduttanut, sillä ilman Gundersenin hölmöilyjä Trogenin sijoitus olisi ollut kärkiviisikossa, kun nyt se oli 13. Erikssonin rangaistuksen myötä Kallio nousi kokonaistilanteessa aina ykköseksi asti, eli ensimmäisen alkuerän 19. sija vaihtui Kallion kohdalla toisessa ja kolmannessa alkuerässä sensaatiomaisesti kärkipaikkaan!

– Hieno lopetus tähän päivään. Taistelu oli tiukkaa ensimmäisessä mutkassa, mutta onnistuin pääsemään ehjänä läpi. Toinen sija kokonaistilanteessa todella huonon ensimmäisen alkuerän jälkeen, hieno nousu, Erikssonin saamasta rangaistuksesta tuoreeltaan kolmannen alkuerälähdön jälkeen vielä tietämätön Kallio kommentoi.

MM-sarjan RX2-luokan neljäs ja viimeinen alkuerä, semifinaalit, sekä finaali ajetaan Höljesissä sunnuntaina. Kallio lähtee siis sunnuntaihin pistejohtajana ja Trogen on kahdeksantena, vain viiden pisteen päässä kolmannesta sijasta. Kauden ensimmäistä RX2-sarjan osakilpailuaan tänä vuonna ajava Jami Kalliomäki ei tässä kohtaa vielä mahdu 12 parhaan joukkoon, sijoitus on viidestoista, ja eroa 12. sijaan on viisi pistettä.

MM-sarjan RX2-luokka ja pisteet 3/4 alkuerää

1) Jesse Kallio 120
2) Oliver Eriksson (SWE) 116
3) Fraser McConnell (JAM) 110
4) Vasiliy Gryazin (LAT) 109
5) Martin Enlund (SWE) 107
6) Simon Olofsson (SWE) 106
7) Marcus Höglund (SWE) 105
8) Sami-Matti Trogen 105
9) Ben-Philip Gundersen (NOR) 102
10) Mats Oskarsson (SWE) 101

———-

15) Jami Kalliomäki 96

Lue myös!

Arpaonni ja sade Timmy Hansenin pelastus (6.7.2019)
Mikko Ikonen jatkoi hienoja otteita (6.7.2019)

Teksti: Jari Hotti
toimitus@urheiluuutiset.com


Facebook kommentit