Toista täyttä kauttaan rallin parissa kilpaileva Jesse Kallio osallistuu Suomen MM-ralliin urallaan nyt ensimmäistä kertaa.
Jesse Kallio, 24, ajoi kovia tuloksia rallicrossin puolella, niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla, ennen kuin järvenpääläisen ykköslajiksi vaihtui ralli. Elettiin vuotta 2022, kun Kallio ajoi rallin SM-sarjassa tulokaskaudellaan SM4-luokan loppupisteissä neljänneksi. MM-sarjassa Kallio debytoi Ruotsin osakilpailussa helmikuussa ja nyt edessä on uran ensimmäinen Suomen MM-ralli.
– Aivan huikea fiilis päästä ajamaan Suomen MM-rallissa! Tästä olen haaveillut jo aivan pienestä pojasta saakka ja tätä rallia on tullut penkalla seurattua 20 kertaa, Kallio hehkuttaa tiedotteessaan.
Ruotsin MM-rallissa Kallio ajoi WRC3-luokassa kuudenneksi. Selvää on, että kotirallissa tähtäin on asetettu tuloksissa MM-debyyttikilpailua korkeammalle.
– Pyrimme ajamaan ehjän kisan ja tottakai tähdätään tuloksissa mahdollisimman korkealle. Samat kovat SM-sarjan nimet ovat mukana täälläkin, unohtamatta ulkomaalaisia kuskeja. Virheisiin ja rengasrikkoihin ei ole varaa, jos kärkisijoille aikoo yltää. Varsinkin erikoiskokeiden toisella ajokerralla täytyy ajaa tietyt paikat maltilla, sillä tie kuluu paljon ja kivet kaivautuvat esiin, Kallio kuvailee.
Ennakkotestejä Kallio ajoi viime viikolla reilut sata kilometriä. Torstaina ajetulla testierikoiskokeella vauhti riitti kolmanteen sijaan, joten kaikki on valmista torstai-iltana käynnistyvään kilpailuun. Suomen MM-rallin, Secto Rally Finlandin, avauserikoiskoe ajetaan Jyväskylän Harjulla torstai-iltana kello 19.05. Metsäerikoiskokeille karavaani suuntaa perjantai-aamuna. Kilpailu päättyy sunnuntaina.
– Kiitos tiimi ja yhteistyökumppanit, jotka mahdollistavat kaiken tämän meille. Pyritään tekemään hieno viikonloppu unohtamatta nauttimista tästä huikeasta mahdollisuudesta, Kallio korosti.
Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com
Kommentit: Tiedote
Facebook kommentit