Jimi Kalliomäki RX Academyn ykkönen kauden avauksessa Ruotsissa – “Aivan loistavaa”

7.5.2018 / 19:20
Jimi Kalliomäki johdatti joukkoja RX Academyn avauksessa Höljesissä (Kuva: RX Academy).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallicrossin RX Academyn historian toinen kilpailukausi polkaistiin käyntiin viime viikonloppuna Höljesissä, Ruotsissa. Viisi osakilpailua käsittävän sarjan kauden avausosakilpailun ykkönen oli Jimi Kalliomäki.

Viime kaudella crosskartin SM-pronssia saavuttanut ja talvella RX Academy On Ice -talvisarjan loppupisteissä kahdeksanneksi sijoittunut Jimi Kalliomäki oli Höljesin avausosakilpailussa huikeassa iskussa. Kolmesta alkuerävaiheesta Kalliomäki oli koko porukan nopein kolmannessa ja alkuerien kokonaispisteissä Kalliomäki oli ykkönen. Ensimmäiseen semifinaaliin Kalliomäki starttasi paalupaikalta, voitti sen, ja sama oli tulos myös finaalissa: paalupaikalta voittoon.

– Olen todella onnellinen. Sain finaalissa hyvän startin ja ajoin puhtaan kilpailun. Kilpailu oli kovaa, mutta yritin parhaani ja onnistuin voittamaan. Tämä on aivan loistavaa ja nyt odotan innolla seuraavaa kilpailua. Tottakai olisi hienoa voittaa myös se, Kalliomäki hymyili kilpailun jälkeen.

“Kalliot” tuntuvat olevan RX Academyssa kovia tekijöitä, ajoihan viime vuonna sarjan mestariksi Jesse Kallio ja Jimin vanhempi veli Jami Kalliomäki sijoittui puolestaan loppupisteissä kolmanneksi. Höljesin finaalissa suomalaiskuljettajat nappasivat komean kaksoisvoiton, kun Sami-Matti Trogen ajoi toiseksi ja uusiseelantilainen Sloan Cox oli kolmas.

RX Academyn kauden avausosakilpailu ajettiin RallyX Nordic -sarjan yhteydessä. Seuraava osakilpailu ajetaan rallicrossin SM-sarjan Honkajoen osakilpailun yhteydessä 16. kesäkuuta.

Höljesin finaalin lopputulokset

1) Jimi Kalliomäki
2) Sami-Matti Trogen
3) Sloan Cox (NZL)
4) Oskar Leitgeber (POL)
5) Troy Dowel (AUS)
6) Marat Knyazev (RUS)

RX Academyn pistetilanne 1/5 osakilpailua

1) Jimi Kalliomäki 30
2) Oskar Leitgeber (POL) 22
3) Sloan Cox (NZL) 21
4) Sami-Matti Trogen 20
5) Troy Dowel (AUS) 18
6) Isak Reiersen (SWE) 17
7) Marko Muru (EST) 16
8) Marat Knyazev (RUS) 15

Lue myös! Kahdessa maassa ajettavan uudistuneen RX Academyn kausi käynnistyy – ”Runsaasti lahjakkuutta” (5.5.2018)

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit