Joko voidaan puhua juhlakilpailun kirouksesta? – “Jotain todella outoa tapahtui”

19.6.2019 / 08:00
Kun kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, pettynyt Ott Tänak (Kuva: Toyota Gazoo Racing).

[ A- ] / [ A+ ]

Vaikka Ott Tänak nousikin Italian MM-rallin lopputuloksella rallin MM-sarjassa kuljettajien pisteissä johtoon, oli kilpailu virolaiselle yksi uran suurimmista pettymyksistä.

Ennen Italian MM-rallin viimeistä, vain reilut seitsemän kilometriä pitkää erikoiskoetta, Ott Tänak johti kilpailua 26,7 sekunnilla toisena olleeseen Dani Sordoon nähden. Mestaruustaistelun kannalta tilanne näytti Tänakin kannalta erinomaisen hyvältä ja tulossa olikin todellinen jackpot, olihan Sebastien Ogierin pisteet Power Stagen varassa ja Thierry Neuville puolestaan oli saamassa kuudennen sijan pisteet.

Viimeisenä ajovuorossa viimeisellä erikoiskokeella ollut Tänak kuitenkin ajautui ongelmiin Toyotan ohjauksen kanssa ja ei pelkästään voitto, vaan myös paikka kolmen joukossa haihtui pölyn ja kuumuuden sekaan virolaisen madellessa hidasta vauhtia kohti erikoiskokeen maalia. Lopulta Tänak ja kartanlukija Martin Järveoja putosivat lopputuloksissa viidenneksi.

– Heti viimeisen erikoiskokeen alkuvaiheessa jotain todella outoa tapahtui ohjauksessa, se yksinkertaisesti lukittui. Olimme paikoillaan jonkun aikaa ja taisteltiin, että saisimme ohjauksen toimimaan. Jotenkin onnistuttiin pääsemään taas liikkeelle, mutta aikaa oli kulunut paljon ja voitto oli mennyttä. Turhauttavaa, mutta olen myös erittäin pahoillani koko tallin puolesta. Kaikki tekivät niin kovasti töitä tämän kilpailun eteen, Tänak kommentoi.

Tänakille nyt ajettu kilpailu oli rallin MM-sarjassa uran 100. Aiemmin MM-sarjan historiassa vain Tommi Mäkinen, Portugalissa vuonna 2001, on pystynyt voittamaan juhlakilpailun eli 100. MM-rallin, joten jonkinlaisesta juhlakilpailun kirouksesta uskaltaa jo tässä kohtaa varmaan puhua. Tänak oli kuitenkin jo MM-sarjan historian 29. kuljettaja, joka saavuttaa kyseisen rajapyykin. MM-sarjan nykykuljettajista seuraava “satasen kerhon jäsenyyden” haltuunsa ottava on Kris Meeke, jolle Suomen MM-ralli elokuussa on uran 100. MM-ralli.

Ja jos oikein halutaan “leikitellä” historian tilastoilla, niin vain kerran aiemmin on ennen Tänakia kuljettaja sijoittunut uransa 100. MM-rallissa viidenneksi. Tämä tapahtui 20 vuotta sitten, kaudella 1999, kun Didier Auriol ajoi omassa juhlakilpailussaan Korsikassa Toyotalla viidenneksi.

 

Dani Sordo sai palkintopallille seuraksi muun muassa Teemu Sunisen ja Andreas Mikkelsenin (Kuva: Hyundai Motorsport).

 

“Tämä tulos on vaikeaa hyväksyä”

Tänakin auton tekniikkamurheiden seurauksena Italian MM-rallin voittoon nousi Hyundain Dani Sordo, jolle voitto MM-sarjassa oli vasta uran toinen. Se ensimmäinen tuli Citroenin ratissa Saksan MM-rallista vuonna 2013.

– Tämä on aivan uskomatonta! Minulla ei ole sanoja kuvaamaan tätä, olen todellakin sokissa! Uskomaton voitto, mutta samalla olen myös pahoillani Otin puolesta, Sordo kommentoi tuoreeltaan kilpailun päättymisen jälkeen.

Aiemmin tällä kaudella Neuville nousi Korsikan MM-rallissa voittoon viimeisellä erikoiskokeella Elfyn Evansin kärsittyä rengasrikon, joten näitä “viime metrien” voittoja Hyundai-talli on napannut tänä vuonna jo kahdesti.

– Olen sitä mieltä, että tämä tulos on vaikeaa hyväksyä. Ensinnäkin, tunnemme suurta empatiaa jokaista kohtaan Toyota Gazoo Racing -tallissa, erityisesti Tommin (Mäkinen), Ottin ja Martinin kohdalla, siitä julmasta tavasta millä he menettivät voittonsa. Toisen kerran tällä kaudella saimme voiton, jota emme ansainneet. Meidän ei pitäisi luottaa siihen, että kilpailijoiden epäluotettavuus toisi tälläisiä tuloksia, Hyundain tallipäällikkö Andrea Adamo sanaili.

Tänakin voiton myötä Toyota-talli olisi saavuttanut Hyundaita autonvalmistajien MM-sarjassa ja mestaruustaistelussa, mutta nyt tilanne kääntyi toisinpäin. Hyundain johto kahdeksan ajetun osakilpailun jälkeen on 44 pistettä.

– Olen iloinen Danin ja Carloksen puolesta, jotka tekivät ammattimaista työtä koko viikonlopun ajan, samoin kuin kaikki meidän kolme autokuntaa, jotka olivat sellaisissa asemissa, että pystyimme hyödyntämään tämän päivän tapahtumat, Adamo korosti.

Erinomaisen kilpailun ajanut Teemu Suninen nousi toiseksi ja kyseessä on Sunisen uran toinen palkintosijoitus ja samalla myös uran paras sijoitus MM-sarjassa tähän mennessä. Viime vuonna jokelalainen ajoi Portugalissa kolmanneksi. Sunisen kartanlukijaksi tähän kilpailuun tullut Jarmo Lehtinen oli edellisen kerran juhlinut MM-sarjassa yleiskilpailun palkintosijoitusta Walesissa vuonna 2014, kun hän yhdessä Mikko Hirvosen kanssa sijoittui toiseksi.

Andreas Mikkelsen nappasi kolmannen sijan norjalaisen oltua nopein kuljettaja sunnuntain jokaisella neljällä erikoiskokeella. Maalissa Mikkelsenin ja Elfyn Evansin ero oli vain 0,9 sekuntia, joten Mikkelsen teki viimeisenä ajopäivänä erittäinkin tarkkaa työtä. Kuljettajien MM-sarjassa Tänakin johto Ogieriin on neljä ja Neuvilleen seitsemän pistettä. Käynnissä on siis ehdottomasti yksi kaikkien aikojen parhaista mestaruustaisteluista rallin MM-sarjassa.

– Olen varma siitä, että talli tulee tekemään kovasti töitä, jotta nyt koettu ongelma saadaan selvitettyä. Kausi on ollut vaikea, mutta tilanne mestaruustaistelussa on parempi kuin samaan aikaan vuosi sitten. Nyt on aika ottaa hieman huilia rallista ja levätä, ennen kuin taas palataan takaisin asiaan, Tänak päätti.

WRC2 Pro -luokassa Kalle Rovanperä taituroi kauden kolmannen voittonsa ja vahvisti näin ollen pistejohtajan asemaansa. Tallikaveri Jan Kopecky hävisi 24,6 sekuntia. WRC2-luokassa ykkönen oli Portugalin MM-rallin tavoin Pierre-Louis Loubet. Kajetan Kajetanowicz oli toinen ja Simone Tempestini kolmas. Junioreiden ykkönen oli Jan Solans, ennen kahta ruotsalaiskuljettajaa, Dennis Rådströmiä, sekä Tom Kristenssonia.

Rallin MM-sarjassa on nyt edessä puolentoista kuukauden mittainen kilpailutauko. Seuraavan kerran MM-pisteitä on jaossa Jyväskylässä ja Suomessa elokuun ensimmäisenä viikonloppuna.

Yleiskilpailun lopputulokset

1) Dani Sordo (Hyundai) 3.32.27,2
2) Teemu Suninen (Ford) + 13,7
3) Andreas Mikkelsen (Hyundai) + 32,6
4) Elfyn Evans (Ford) + 33,5
5) Ott Tänak (Toyota) + 1.30,1
6) Thierry Neuville (Hyundai) + 2.16,7
7) Esapekka Lappi (Citroen) + 2.59,6
8) Kris Meeke (Toyota) + 4.40,1
9) Kalle Rovanperä (Skoda) + 8.24,6 WRC2 Pro
10) Jan Kopecky (Skoda) + 8.49,2 WRC2 Pro

———-

11) Pierre-Louis Loubet (Skoda) + 11.13,0 WRC2
19) Jari-Matti Latvala (Toyota) + 20.36,0

Sordon keskinopeus: 87,7 km/h
Pohja-ajat: Tänak 7, Mikkelsen 5, Suninen 3, Ogier 1, Lappi 1, Neuville 1, Sordo 1

MM-pistetilanteet 8/14 osakilpailua

Kuljettajat

1) Ott Tänak (EST) 150
2) Sebastien Ogier (FRA) 146
3) Thierry Neuville (BEL) 143
4) Elfyn Evans (GBR) 78
5) Teemu Suninen 62
6) Kris Meeke (GBR) 60
7) Andreas Mikkelsen (NOR) 56
8) Dani Sordo (ESP) 52
9) Esapekka Lappi 40
10) Jari-Matti Latvala 40

Autonvalmistajat

1) Hyundai 242
2) Toyota 198
3) Citroen 170
4) M-Sport Ford 152

 

 

Teksti: Jari Hotti
toimitus@urheiluuutiset.com

YouTube-video: Rallin MM-sarja


Facebook kommentit