Joonas Lindroos tuli, näki ja voitti – “Ensi vuonna saatetaan ajaa koko sarja”

22.5.2018 / 14:27
Joonas Lindroos jyräsi Kouvolassa SM3-luokan ylivoimaiseen voittoon (Kuva: RPF).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallin SM-sarjan SM3-luokkaan saatiin tälle kaudelle uusi voittaja, kun viime kaudella SM4-luokan Suomen mestaruuden voittanut Joonas Lindroos avasi kilpailukautensa viime lauantaina Kouvolassa ja tuloksena oli heti ylivoimainen luokkavoitto.

Oli täysin selvää, että kotimaassa menneinä vuosina runsaasti menestystä saavuttanut Joonas Lindroos, 33, olisi kuljettaja, joka uudesta luokasta ja pitkähköstä kilpailutauosta huolimatta piti etukäteen laskea Kouvolassa mukaan SM3-luokan kärkitaisteluun. Myös Lindroos itse sanoi kilpailun jälkeen, että osasi odottaa menestystä, jos vain talvella rakennettu uusi auto toimisi moitteitta, varsinkin kun testikilometrit olivat jääneet vähiin.

– Tiesin, että kyllä aika lailla kärkikahinoissa pitäisi olla. Kävin autoa testaamassa 40 kilometriä ennen kilpailua, helatorstaina päästiin ensimmäisen kerran sillä ajamaan. Sen verran hyvältä se tuntui käteen, että ajattelin jos kaikki pelaa, niin aika lähellä kärkeä pitäisi kyllä olla. Pettymys se olisi ollut jos jossain viidennen sijan paikkeilla olisi “hilluttu”, Lindroos myöntää UrheiluUutiset.comille.

Heti avauspätkälle Lindroos yhdessä kartanlukijansa Pasi Kilpeläisen kanssa täräytti pohja-ajan ja sama tahti jatkui myös kahdella seuraavalla erikoiskokeella. Ensimmäiselle huoltotauolle saavuttaessa johtomarginaali oli 8,5 sekuntia ja eroa takana tuleviin olisi voinut olla enemmänkin, mikäli Peugeot 208 R2 -auton jarrujen tasapaino olisi ollut kohdillaan.

– Ensimmäiset pätkät menivät oikeaa jarrubalanssia hakiessa. Kun en päässyt täydestä vauhdista jarrutuksia tekemään ennen kilpailua, niin ne meinasi tuottaa ongelmia. Aina joka jarrutukseen, kun veti rajumman jarrutuksen, niin etupyörät menivät lukkoon, vehkeet sammui ja vauhdista sitten käyntiin, Lindroos kuvailee.

 

Hae Lainaa

 

“Seinäjoelle me ei startata”

Huoltotauon jälkeen Lindroos ajoi vielä yhden pohja-ajan, ennen kuin Samuli Vuorisalo onnistui viidennellä erikoiskokeella katkaisemaan Lindroosin neljän peräkkäisen pohja-ajan putken. Kolmelle viimeiselle erikoiskokeelle Lindroos ajoi vielä yhden pohja-ajan lisää ja maalissa voittomarginaali oli reilut puoli minuuttia. Vakuuttava esitys pitkän kilpailutauon jälkeen ja uudella autolla.

– Meni ihan mallikkaasti ja kaikki pelasi hienosti. Ei oikeastaan minkäänlaisia läheltäpiti tilanteita mahtunut mukaan. Talvi kun rakennettiin autoa, niin sanoin ennen kilpailua, että nyt se täytyy yrittää pitää ehjänä. Ettei heti tarvitse alkaa uudestaan rakentamaan, saadaan hetki huilata ja keskittyä oikeisiinkin töihin tässä välissä, Lindroos naurahti.

Lindroos jyräsi viime vuonna SM4-luokassa Suomen mestariksi oltuaan luokkaykkönen viidessä osakilpailussa seitsemästä. Nyt ajettu Kouvolan SM-ralli oli Lindroosille vasta kauden ensimmäinen SM-sarjan osalta, sillä talvikausi meni uutta autoa rakentaessa.

– Kouvolaan halusin lähteä siksi, kun siellä on aina ollut hienot tiet ja siellä on aina hienosti pärjätty. Mutta nyt oli reitti vähän pettymys. Pari pätkää oli ihan ralliteitä, mutta viime vuoden reitistä tykkäsin paljon enemmän. Oli hienompia ylityksiä ja ralliteitä. Tänä vuonna se ei oikein ollut sellainen mitä odotin, Lindroos harmitteli.

Rallin SM-sarjasta on vielä ajamatta kuluvan kauden osalta Seinäjoen, Sastamala-Huittisten, sekä Turun osakilpailut.

– Seinäjoelle me ei startata. Sastamala ja Turku akseli kiinnostaa. Sastamalassahan on kanssa hienot tiet ollut viime vuosina. Sastamala tai Turku, eiköhän me jommassa kummassa niistä olla mukana, Lindroos pohtii.

Kuluva vuosi menee Lindroosin tiimillä enemmän ja vähemmän fiilistellessä hienon lajin parissa, mutta ensi vuonna tilanne saattaa olla täysin toinen. Kouvolassa nähdyn perusteella rallin SM-sarjan SM3-luokan kauden 2019 suurin mestarisuosikki saattaa kantaa nimeä Joonas Lindroos.

– Tänä vuonna menee uuteen autoon totutellessa ja ei oteta hommaa liian vakavasti. Ensi vuonna saatetaankin sitten ajaa koko sarja. Se on tässä vähän ollut hahmotelmissa, Lindroos päätti.

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit