Juha Rytkönen kilpailee rallicrossin MM-sarjan Espanjan osakilpailuissa lokakuussa Ferratum Teamin Ford Fiesta Supercar -autolla.
Juha Rytkönen, 29, nousi kertaheitolla koko rallicross-maailman tietoisuuteen, kun suonenjokelainen debytoi MM-sarjassa Kouvolan kilpailuviikonloppuna ja debytoikin loistavasti. Heti lauantaina ajetussa MM-sarjan kauden kolmannessa osakilpailussa ja Rytkösen MM-debyytissä Marcus Grönholmin johtaman GRX-tiimin Hyundailla kilpaillut Supercar-luokan viime vuoden Suomen mestari meni ja ajoi toiseksi.
Rytkösen hyvät otteet saivat jatkoa myös sunnuntaina, mutta tällä kertaa menestyksen tielle nousi tuomariston erikoiset näkemykset semifinaalilähdössä. Rytkönen selvitti tiensä finaaliin ollen omassa semifinaalilähdössään kolmas, mutta sai myöhemmin viiden sekunnin aikarangaistuksen, pudoten sen myötä ulos finaalikuusikosta.
Oli sanomattakin selvää, että nähdyn kaltaisilla suorituksilla Rytkönen kirjautti nimensä välittömästi MM-sarjan tiimipäälliköiden muistiinpanoihin isoin kirjaimin. Eikä uutta mahdollisuutta MM-sarjassa kilpailemisen osalta tarvinnutkaan kauan odottaa, kun Jani Paasosen tälle kaudelle perustama Ferratum Team ilmoitti, että Rytkönen ajaisi tiimin Ford Fiesta Supercar -autolla Espanjan Barcelonassa lokakuussa.
– Rallicross vaatii paljon resursseja, niin rahaa, kuin kumppaneitakin. Arvostan todella paljon mahdollisuutta tehdä yhteistyötä Ferratumin kanssa. Minulle se osoittaa sen, että olemme tehneet oikeita asioita tiimimme kanssa ja nyt se tehty kova työ palkitaan. Haluan kiittää Ferratumia ja osoittaa heille luottamusta ajamalla niin hyvin kuin vain pystyn, Rytkönen sanoo Ferratum Teamin tiedotteessa.
Ferratum Team operoi yhdellä autolla, eikä se tuo Espanjaan toista autoa, vaan Rytkönen kilpailee samalla autolla millä Paasonen on tänä vuonna osallistunut MM-sarjan osakilpailuihin Ruotsissa, sekä Suomessa. Tiedotteen mukaan Rytkönen on jo ajanut testiä tiimin autolla.
– Juha teki loistavaa työtä hänen MM-debyytissään. On ilo saada hänet meidän tiimiin mukaan, Paasonen hehkuttaa.
Rallicrossin MM-sarja jatkuu tulevana viikonloppuna Riiassa, Latviassa, missä ajetaan kauden viides ja kuudes osakilpailu. Sen jälkeen karavaani siirtyy Espanjaan ja Barcelonaan, missä 17.-18. lokakuuta ohjelmassa on Portugalin osakilpailun peruutuksen myötä kauden seitsemäs ja kahdeksas osakilpailu. Alunperin Espanjassa piti ajaa vain yksi osakilpailu.
– Olen aina ajatellut, että tämä on juuri sitä mitä haluan tehdä ja haluan tehdä sitä huipulla. En odottanut, että alku olisi näin hyvä. Tulevaisuudessa haluan vahvistaa asemaani lajin parissa ja erityisesti MM-sarjassa, Rytkönen päätti.
Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com
Rytkösen huikea lauantai hetki hetkeltä – “En todellakaan olisi uskonut tähän”
Juha Rytkönen teki MM-debyytissään suomalaista rallicross-historiaa
Juha Rytkösen uran kannalta merkittävin päätös syntyi jouluaattona – “Päähänpisto”
Facebook kommentit