Keravalla lauantaina ajetun pienoisrallin, TerraWise-rallin, yleiskilpailun voittoon kaasutteli rallin 10-kertainen Suomen mestari Juha Salo, joka oli nopein kaikilla neljällä erikoiskokeella. Historic-luokassa odotetusti ylivoimaiseen voittoon komealla Ford Escort RS:llä kaasutteli Mikko Hirvonen.
TerraWise-ralli saatiin ajaa upeassa, aurinkoisessa säässä ja kuljettajat kehuivat kilpailun jälkeen reittiä, sekä teiden kuntoa. Rallin 10-kertainen Suomen mestari ja Keravalla pienoisrallin yleiskilpailun voittoa myös vuosi sitten juhlinut Juha Salo lähti tämänvuotiseen kilpailuun suurimpana ennakkosuosikkina ja komeasti karkkilalainen myös kesti nämä “paineet” olemalla nopein kuljettaja jokaisella neljällä ajetulla erikoiskokeella.
– Kaikki meni hyvin ja tosi hyvä päivä ajatellen kahden viikon päästä ajettavaa Riihimäki-rallia. Tiedetään nyt ainakin mitä aletaan tekemään ja mihin suuntaan kehitetään tästä, SM1-luokan pisteissä toisena ennen kesäkauden neljää osakilpailua oleva Salo pohti SM-sarjan seuraavaa osakilpailua.
Salon mukaan tuleva Riihimäen osakilpailu on isossa roolissa ajatellen mestaruusmahdollisuuksia, Teemu Asunmaa kun repäisi talvikaudella SM-pisteissä Saloon nähden jo varsin suuren eron.
– Riihimäki ratkaisee loppukauden suunnan. Jos meinaan mestaruuden ajamalla pystyä ottamaan, niin se kilpailu pitää pystyä voittamaan. Tai ainakin vähintään olla Teemun edellä ja kyllä se myös melko lailla tarkoittaa sitä, että siinä tapauksessa se pitää myös voittaa, Salo ennakoi.
Yleiskilpailussa Keravalla toiseksi sijoittunut Marko Mänty hävisi Salolle 10,4 sekuntia ja kolmannen sijan napannut Mikko Lehessaari 22 sekuntia. Eerik Pietarinen oli vielä kolmen erikoiskokeen jälkeen kiinni kolmannessa sijassa, mutta tekniikkamurheet viimeisellä erikoiskokeella toivat Mitsubishi-kuljettajalle keskeytyksen.
Mikko Hirvonen ja Jarmo Lehtinen olivat Keravalla ylivoimaisia Historic-luokassa (Kuva: Jari Hotti)
“Jarmon kanssa erittäin hauska päivä”
Urallaan 163 MM-rallia ajanut ja niistä 15 voittanut Mikko Hirvonen teki Keravalla paluun legendaarisen Ford Escort RS:n rattiin parin vuoden tauon jälkeen ja nuotteja hänelle luki tuttuun tyyliin Jarmo Lehtinen, joka nykyisin toimii Toyota Gazoo Racingin urheilujohtajana rallin MM-sarjassa. Kaksikko oli odotetusti nuotista ajavien Historic-luokan kilpailijoista nopein ja eroa toiseksi ajaneeseen ex-jääkiekkoilija Pasi Sormuseen kertyi tasan minuutti.
– Meillä oli Jarmon kanssa erittäin hauska päivä. Ei ollut tilanteita matkan varrella, kaikki toimi niin kuin pitikin. Oli kyllä hieno päivä. Ei ollut tarkoituskaan riskiä missään kohtaa ottaa, rytmi löytyi ja pidettiin hauskaa, iloinen Hirvonen kommentoi rallin jälkeen.
Ennen starttia Hirvonen kertoi, että sairastuminen rallin alla oli lähellä peruuttaa osallistumisen.
– Pari päivää tuossa mietin, että lähdenkö ollenkaan. Mutta onneksi olo parani ja päästiin mukaan, Hirvonen kommentoi.
Edellisen kerran Hirvonen oli kilpaillut kotimaan sorateillä vanhalla Escortilla vuonna 2015. Kokenut kuljettaja myönsikin rallin jälkeen, että rallin alkuvaiheessa otteissa oli vielä hieman “hakemista”.
– Vähän oli joo, ei ihan joka mutka osunut kohdalleen. Siitä se pikku hiljaa alkaa taas osumaan, Hirvonen hymyili.
TerraWise-rallin luokkavoittajat
Luokka 1 – Matti Töyrylä-Ilkka Manninen
Luokka 2 – Mikko Hirvonen-Jarmo Lehtinen
Luokka 3 – Juha Salo-Jarno Ottman
Luokka 4 – Henrik Pietarinen-Juha Lummaa
Luokka 5 – Ilmo Lario-Tatu Hämäläinen
Luokka 6 – Jani Luhtaniemi-Juha-Pekka Jauhiainen
Luokka 7 – Tuomo Vanhala-Antti Ahonen
Luokka 8 – Joona Tyyskä-Mika Aaltonen
Luokka 9 – Altti Anttonen-Riku Nikkinen
Luokka 10 – Tomi Jutila-Tuukka Ulvila
Luokka 11 – Tomi Vilenius-Sami Hyttine
Luokka 13 – Pasi Valkonen-Annina Noso
Luokka 14 – Jyri Aaltonen-Jenny Nyholm
Luokka 16 – Kimmo Rostedt-Antti Kemmo
Luokka 17 – Lasse Bussman-Anton Wikström
Luokka 18 – Jussi Nordberg-Jussi Koskinen
Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti
Facebook kommentit