Juha Salo: ”Ei ole helppoa, mutta ei sen pidäkään olla”

18.2.2017 / 20:01
Juha Salo otti toiseksi korkeimmat SM-pisteet Mikkelistä. (kuva: Marko Mäkinen)

[ A- ] / [ A+ ]

Rallin SM-sarjan toinen osakilpailu Mikkelissä päättyi Hannu´s Senior Rally Teamin Juha Salon ja Jarno Ottmanin osalta torjuntavoittoon. Kaksikko taisteli ryhdikkäästi rallin korkeimmista SM-pisteistä loppuun asti.

– Tehtiin, mitä voitiin. EK5:lla meiltä rikkoutui pop-off-venttiili, eikä moottori toiminut kahdella seuraavalla pätkällä niin kuin sen olisi pitänyt toimia. Samalla huomattiin, että kärkeen ei ollut mahdollisuuksia ja kun takaa ei tullut uhkaajia niin kaksi viimeistä pätkää ajoimme varmistellen kohti maalia.

– Harmittaa olla hyvä toinen tai kolmas. Olemme viime vuoden kilpakumppaneita vauhdillisesti edellä, mutta edessä ovat nyt Teemu (Asunmaa) ja Kalle (Rovanperä). Vauhtini ei tyydytä, Salo summasi Vaakuna-rallin tunnelmat.

SM-rallin voittoon ajaneen nuoren Kalle Rovanperän suoritukselle Salo antaa täyden tunnustuksen.

– Kova on poika ajamaan. Suomalainen ralliurheilu ei ole aallonpohjassa, Mikkelissä näimme, miten kirkas tulevaisuus meillä vielä tulee olemaan. Väkeä oli reitin varrella runsaasti ja Kallen menestys on koko sarjan kannalta todella hienoa asia. Kallen lisäksi odotan tämän kauden osalta Esapekan WRC-kisoja mielenkiinnolla, Salo totesi.

Kahden ensimmäisen SM-osakilpailun jälkeen Salo ajaa SM1-luokan SM-pisteissä toisena.

– Tahkolla yritetään taas uudelleen ajaa voittokantaan. Ei tässä vielä kirvestä kaivoon heitetä. Ei ole helppoa, mutta ei sen pidäkään olla, Salo muistutti.

Talvikauden kolmas ja viimeinen osakilpailu Tahko SM-ralli ajetaan 10.-11. maaliskuuta Kuopiossa.

Lähde: Juha Salon tiedote


Facebook kommentit