Juho Hänninen ajoi Ruotsissa jo testiä: ”On siinä vielä parannettavaa”

13.2.2017 / 10:43
Juho Hänninen on kantanut suuren testivastuun Toyota Yaris WRC:n kehitystyössä. Ruotsikin meni hänen osaltaan testaamiseksi perjantaisen puupusun myötä. (kuva: Toyota Gazoo Racing)

[ A- ] / [ A+ ]

Juho Hänninen on kantanut suuren testivastuun Toyota Yaris WRC:n kehitystyössä. Jari-Matti Latvala antoi hänelle ja koko tiimille parhaan mahdollisen palkinnon Ruotsin MM-rallin voitollaan.

Latvala ajoi virheettömästi, ja autokin toimi kuin kello. Hänninenkin ajoi kelpoa vauhtia tasaisesti kymppikärkeen, mutta perjantain ajovirhe ja osuma puuhun suisti hänet sijalle 23.

Hänninen sanoo, että testeissä jo viime vuonna tehty työ kantaa nyt hedelmää.

– Jari-Matti ajoi ihan älyttömän hyvin. Aikalailla oli hymy kaikilla. Työnmäärä ei ole viime aikoina todellakaan vähentynyt, ja nyt tällainen palkinto jätkille jo toisesta kisasta, niin kyllä se on aika kova juttu, Hänninen sanoi UrheiluUutiset.comille.

Hän ei kuitenkaan suostu ottamaan suurempaa creditiä testaamisestaan Latvalan voitossa.

– No ehkä vähän, mutta kyllä se niin on, että kun tullaan kisaolosuhteeseen, niin Jari-Matilla sopeutuminen kävi hienosti. Hän ei säikähtänyt vaikka keli muuttui jään, lumen ja soran kesken. Hän pystyi ajamaan todella kovaa koko ajan. Itselläni on siinä vielä parannettavaa.

Ruotsin MM-rallissa Hänninen testasi jotain lähes kaiken aikaa. Auto ei ollut aivan sellainen kuin kuski olisi halunnut, ja lisäksi lauantai ja sunnuntai olivat hänen osaltaan ihan puhdasta testaamista tulevaisuutta varten. Samalla oma ajaminen hieman kärsi.

– No siinä oli hyvin monenlaisia asioita ihan keskilukosta lähtien jousitukseen. Lähinnä se oli sitä, että meillä oli testeissä aika erilaiset olosuhteet. Pääsimme ajamaan aika hyvällä pidolla ja nyt sitten rallissa oli tosi liukasta. Kokeiltiin hyvin erilaisia muutoksia joka huollossa ja pätkien välissäkin. Siitä tuli paljon informaatiota itselle ja koko porukalle, Hänninen kertoi.

– Vähän vaikeaa se on, kun joka pätkälle muutat jotain. Siinä menee itselläkin ajaminen sellaiseen tunnustelemiseen. Meillä oli hitaissa paikoissa vaikeuksia, siihen koitettiin keksiä lääkettä. Aika paljon tuli kyllä oppia. Ja sen huomasi, että testi on tärkeä päästä ajamaan samanlaisissa olosuhteissa. Itse huomasi myös, että kun kisan aikana autoa muuttaa, niin se ei ole kaikkein paras vaihtoehto. Montessa tilanne oli toinen. Siellä ei tarvinnut muuttaa mitään.

Seuraava MM-ralli ajetaan soralla Meksikossa. Silloin nähdään ensimmäistä kertaa miten uudet autot nielevät pölyä. Meksikossa erityispiirteenä on myös ajaminen erittäin korkealla yli 2000 metrin korkeudessa. Kun ilma on ohuempaa, auton moottoriteho laskee. Toyota jatkaa testaamista jo tällä viikolla. Meksikoa varten tiimillä on tiedossa hyvät testiolosuhteet Keski-Euroopassa.

– Nyt pitää Meksikoon tehdä itse läksyt vaan paremmin, ettei tarvitse sitten kisan aikana ruuvata autoa, Hänninen korosti.

Miiro Koivula, twitter @MiiroKoivula

Lue myös Latvalalle Ruotsin kruunu


Facebook kommentit