Juho Koski-Lammen junioridebyytti toi kakkossijan – “Positiivisesti yllättynyt”

6.2.2018 / 13:37
Juho Koski-Lammi oli hyvässä vauhdissa Kangasniemellä junnujen SM-avauksessa (Kuva: Timo Pullikka).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan kauden ensimmäinen osakilpailu ajettiin viime lauantaina Kangasniemellä. Joulukuussa 18 vuotta täyttänyt Juho Koski-Lammi kilpaili nyt ensimmäistä kertaa juniorisarjassa ja debyytti olikin onnistunut, kun lopputuloksista Koski-Lammi yhdessä kartanlukijansa Arto Ala-Kokkilan kanssa löytyi riviltä kaksi.

Juho Koski-Lammen ja Arto Ala-Kokkilan sijoitus oli toinen niin yleiskilpailussa, kuin myös omassa luokassa. Koski-Lammi Motorsportin tiedotteen mukaan Kangasniemellä saatiin viime lauantaina nauttia mahtavasta rallisäästä ja Koski-Lammin veljessarjan nuorimmaisen Honda Civic Type-R toimi koko päivän ajan hienosti.

Kuudesta ajetusta erikoiskokeesta Koski-Lammi ajoi koko kilpailun nopeimman ajan kahdelle ja kolmella erikoiskokeella syntyi oman luokan pohja-aika.

– Kisa meni hyvin ja sain pidettyä mukavan ajorytmin päällä koko päivän. Reitti oli todella hienossa kunnossa, eikä matkan varrella tullut sen suurempia tilanteita tai virheitä. Positiivisesti olen yllättynyt, että vauhti oli alusta alkaen näinkin hyvää, Koski-Lammi kommentoi tiedotteessaan kilpailun jälkeen.

Yleiskilpailun voittokaan ei ollut kaukana, sillä Koski-Lammi hävisi voittoon ajaneelle Jaakko Tullalle vain 1,3 sekuntia.

– Harmittaahan se, kun eroa Tullaan jäi ainoastaan 1,3 sekuntia, mutta kokonaisuutena päivä meni hyvin kohtalaisen puhtaalla ajolla. Ajoimme koko päivän järkevää ajoa, emmekä lähteneet ottamaan mitään turhia riskejä, kartanlukija Ala-Kokkila paketoi kaksikon kilpailupäivän tapahtumat.

Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan seuraava osakilpailu ajetaan 24. helmikuuta Oulussa.

Lue myös! Jaakko Tullan voitto tuomassa muutoksia loppukauteen – ”Täytyy käydä kumppaneiden kanssa neuvottelut” (3.2.2018)

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit