Jukka Kasilla leveät ajolinjat Tampereella – “Kilpailu kovenee”

27.9.2016 / 16:50

[ A- ] / [ A+ ]

Rallin SM-sarjan kauden päätösosakilpailu, Tampereen ympäristössä viime viikonloppuna ajettu Pirelli-ralli, tarjoili Jukka Kasille paikoin leveitä ajolinjoja. Ford Fiesta S2000 -autoa SM1-luokassa tuupannut Kasi sinnitteli kuitenkin ojien välissä ja oli lopulta värikkäiden vaiheiden jälkeen luokkansa viides. Tulos oli siinä haarukassa mitä Kasi ja kartturi Henri Ania lähtivät Tampereelta hakemaan.

Yhdeksän erikoiskokeen ralli käynnistyi nuotitusjakson jälkeen perjantaina illansuussa kahdella erikoiskokeella. Toisen rallipäivän täytti seitsemän vaativaa pikataivalta takavuosien Jyväskylän MM-ralleista tutuilla teillä.

– Perjantain toisella erikoiskokeella Pengonpohjassa mentiin paikoin liian leveästi. Jotenkin auton takapää karkasi välillä alta osin pintapehmeällä tiellä, viritti Jukka Kasi rallin avausta.

Lauantaina nopeilla ja vaativilla erikoiskokeilla Kasin ajolinjat eivät paikoin mahtuneet tielle. Vauhti kantoi välillä ihan kärkipään tasolle, mutta muutamat lähes spinnauksiin johtaneet virheet veivät sijoitusta alaspäin.

– Tampereen ralli oli erikoinen päätös tälle kaudelle. Ylileveitä luisuja osui yhteen kisaan enemmän, kuin muuten koko kauteen yhteensä. Kovaa kisassa piti tietenkin ajaa, mutta emme lähteneet matkaan millään yltiöpäisellä yrittämisellä, Kasi pohdiskeli.

– Savon ek3-pätkällä Fiestassa oli enää vain yksi pyörä tien puolella. Samanlainen tilanne toistui vielä rallin viimeisellä Ekojärven erikoiskokeella. Ei vain jääty siihenkään paikkaan, vaan matka jatkui. Täytyy myöntää, että näissä tilanteissa tuuriakin oli matkassa hieman mukana ja ajoimme kilpailun maaliin saakka, kuvaili Kasi vaiherikasta päivää.

Kasi ja Ania lähtivät tavoittelemaan Pirelli-rallista SM1-luokan sijoitusta vähintään kuuden sakkiin. Viides sija täytti ehdottomasti kilpailulle asetetut tavoitteet. Kauden päätös myös vahvisti luokan kiristyneen kilpailuasetelman.

– Uskilan erikoiskoe ajettiin tänä vuonna lähes samanlaisessa kelissä kuin vuosi sitten. Nyt meidän aika tuolle pätkälle oli pienistä virheistä huolimatta lähes minuuttia parempi kuin vuosi sitten. Kilpailu kovenee ja jatkossa meidän pitää pystyä vieläkin parempiin suorituksiin, pyöristi Kasi rallikauden finaalitunnelmat.

Lähde: Rally Team Kasingin tiedote
Kuva: Jari Nurminen


Facebook kommentit