Juuso Nordgren: “Henkisesti pisin päivä”

15.10.2016 / 23:14
Juuso Nordgrenilla on ollut kohtuullisen värikäs seikkailu Katalonian MM-rallissa.

[ A- ] / [ A+ ]

Juuso Nordgrenin taival Espanjan MM-rallissa jatkui edellispäivien tapaan hieman takkuisesti, mutta ensimmäistä kisaansa Drive DMACK Fiesta Trophy -luokassa ajava suomalainen pystyi kuitenkin parantamaan ajoaan päivän edetessä.

– Maaliin päästiin ja kaikki pätkät ajettiin läpi, mutta henkisesti varmaan pisin päivä mitä olen ralliauton ratissa viettänyt, Nordgren sanoo.

– Tässä on niin monta muuttujaa ollut, kun periaatteessa kylmiltään lähdetään uudella autolla, uusilla renkailla ja ilman alustasäätöjä vetämään MM-rallia. Ei se ole helpoin lähtökohta, nuorukainen jatkaa.

Perjantaina Nordgrenin Fiesta koki kovia, kun hiekkatiet olivat sateiden jäljiltä menneet todella huonoon kuntoon. Lauantaina rallikaravaani siirtyi asvaltille, joten yhtä varoen ei letkan viimeisten joukossa ajaneen Nordgrenin tarvinnut ottaa.

– Päivän tokalla pätkällä meni eturengas ja jonkin verran siinä tuli tukkaan, mutta muuten ei ole ollut mitään huolia.

Vaikka päivä olikin Nordgrenille henkisesti pitkä, joukkoon mahtui myös hyviäkin asioita.

– Aamu alkoi tosi tahmeasti, mutta päivän mittaan parannettiin. Eilisen jälkeen meillä oli vain tavoitteena ajaa varmoja kilometrejä tulevaisuutta varten ja siinä onnistuttiin. Vauhtia nostettiin hiljalleen ja iltapäivän lenkillä vähän vertailtiin tuloksia muiden aikoihin, Nordgren kertoo.

Tietyissä paikoissa kokemuksen puute Fiestasta kuitenkin näkyi.

– Päivän viimeinen pätkä Saloussa meni kyllä aivan käteen. En saanut autoa kääntymään tiukkoihin mutkiin, kun en ole päässyt ”kikkailemaan” Fiestalla ja sen takia tuollaisella yleisöä varten tehdyllä mikkihiiripätkällä takkiin tuli vähän turhan paljon.

Katseet tulevaisuudessa  

Drive DMACK Fiesta Trophyssä autojen säätäminen on rajattu tiukasti, jolloin kaikilla kuljettajilla on autoissaan samat perussäädöt, kuten ajokorkeus, pyöränkulmat sekä ajonvakaajat. Nordgren kertoo, että Fiestasta saisi vielä paremman, mutta sääntöjen avulla autot pyritään pitämään luokassa keskenään tasavertaisina.

– Ihan hyvältä auto tuntuu ja ensimmäiset omat säädöt tehtiin päivän viimeistä edelliselle EK:lle. Muutimme iskunvaimentimia siirtymällä ja siinä tuli vähän kiire, ja renkaiden paineet jäivät älyttömän korkeiksi. Alkuun sujui hyvin, mutta viimeiset viisi kilometriä oli aika liukastelua, kun renkaat lämpenivät ja paineet olivat aivan tapissa, Nordgren harmittelee.

Ensimmäistä kisaansa asvaltilla ajanut Nordgren kertoo, että nuotittaminen on onnistunut, eikä muutoksia ole tarvinnut tehdä.

– Se on ollut positiivinen juttu ja nuotti on toiminut oikeasti todella hyvin. Sen verran hyvä rutiini meillä on kartturini Mikael Korhosen kanssa jo tällä hetkellä, että sillä pärjää ulkomaillakin.

– Emme ole joutuneet nuotin runkoa muuttamaan, kuten mutkien muotoja tai mitään sellaista, mutta lisäsimme toiselle ajokerralle erilaisia muuttuvia tekijöitä, kuten likaa, mutaa ja soraa, jotka olivat tulleet isojen autojen jäljiltä, Nordgren toteaa.

Sunnuntaina ajetaan vielä neljä erikoiskoetta ja EK-kilometrejä kertyy reilut 60. Nordgrenin tavoitteet ovat maltilliset, sillä erot tuloksissa ovat varsin selkeät sekä eteen että taakse. Nordgren sanoo suoraan, ettei aio miettiä liikaa auton säätämistä tai rengastaktiikoita.

– Jatketaan samalla suunnitelmalla kuin tänäänkin. Aloitetaan rauhassa ja tavoitteena varmat kilometrit. Sitten meillä on kokonainen Espanjan MM-ralli ajettuna ja jos ensi vuonna ajamme tässä samassa sarjassa, niin hyvät kilometrit tällaisella autolla alla.

Lähde: Juuso Nordgrenin tiedote


Facebook kommentit