Juuso Nordgren: “Voitosta ajetaan ensimetreistä lähtien”

9.3.2016 / 06:22
Juuso Nordgren juhli Mikkelin SM-rallissa SM3-luokan voittoa (Kuva: Jari Nurminen)

[ A- ] / [ A+ ]

Rallin SM-sarjan kauden kolmas osakilpailu ajetaan tulevana viikonloppuna Kuopiossa. Tahko SM-ralli on kauden viimeinen talviralli. Edellisessä SM-rallissa Mikkelissä SM3-luokan voittanut Juuso Nordgren lähtee hyvillä fiiliksillä ja hyvin valmistautuneena tulevaan koitokseen.

– Hyvät on fiilikset. Viikonloppuna pidettiin nuottitreenipäivä ja alkuviikosta kävimme ajamassa testiä Salon Juhan kanssa. Treenipätkää olin aikaisemmin ajanut Suzukilla ja Citroenilla, mutta nyt olimme ensimmäistä kertaa Peugeotilla, Nordgren kertoo valmistautumisestaan.

Edellisen SM-rallin Mikkelissä voittanut Nordgren sanoo, ettei ykkössija hirveästi helpottanut henkistä valmistautumista tulevaan koitokseen.

– Niinhän sitä luulisi, mutta omissa odotuksissa ei ole muita kuin voittoja, joten en tiedä onko nyt yhtään sen helpompaa lähteä ajamaan, Nordgren naurahtaa.

– Ei se voitto sikäli muuta valmistautumista. Edelleen pitää tehdä paljon töitä, sillä kehitettävää ja opeteltavaa on vielä edessä.

Harvemmin 2000-luvulla ajettu Tahko-ralli nousi täksi vuodeksi takaisin SM-sarjaan, joten varsinkin nuoremmille kuskeille reitti on täysin uusi. Tänä vuonna kilpailu käsittää seitsemän erikoiskoetta, joille yhteispituutta kertyy noin 105 kilometriä.

– Vähän ristiriitaiset odotukset teiden suhteen. Kuuleman mukaan todella isoa tietä, vähän samanlaista kuin Mikkelissäkin, jopa nopeampaakin. Lisäksi olisi pienempää tietä, jota pystytään käyttämään vain näin talvisin. Joka tapauksessa monipuolinen reitti on taas edessä, Nordgren pohtii.

Tulevaisuuden Tähti-titteli tähtäimessä

SM3-luokassa kilpailevat alle 25-vuotiaat tai sitä nuoremmat kuljettajat tavoittelevat jälleen tällä kaudella himoittua paikkaa päästä ajamaan Suomen MM-rallin JWRC-luokkaan. Kahden osakilpailun jälkeen SM3-luokan pistejohdossa on Anssi Rytkönen 52,5 pisteellä, mutta hän ei voi ikänsä puolesta enää tavoitella palkintoa. Toisena oleva Pyry Ovaska (39 pistettä) on tällä hetkellä tiukimmin kiinni valintakoepaikassa, mutta myös luokassa kolmantena oleva Miika Hokkanen (28,5 pistettä) ja neljäntenä oleva Juuso Nordgren (25 pistettä) täyttävät tässä vaiheessa kautta hankkeen kandidaateille asetetut kriteerit. Viidentenä luokassa oleva Jukka Korhonen on niin ikään ylittänyt 25-vuoden ikärajan.

Nordgrenin taktiikka Tahko-rallissa on totta kai ajaa voitosta, mutta fiksusti. Nilsiän UA:ta edustava Jukka Korhonen pääsee ajamaan tutuille teille, mutta hän ei aja Tulevaisuuden Tähti-tittelistä, joten tulosliuskaa on tarkkailtava huolellisesti.

– Luulen, että meillä tulee Jukan kanssa tiukka kisa. Hän on sanonut, että Tahko-rallissa ajetaan hänen kotiteillään, joten varmasti Jukka menee kovaa siellä.

– Kyllähän se täytyy tietysti fiksusti pisteistä ajaa. Jos Jukka menee “liian” kovaa, niin kukaan muu ei saa mennä enää meistä ohi. Tavoitteena meillä on ottaa sellaiset pisteet, joihin omat eväät riittävät, mutta kyllä me voitosta ajetaan ensimetreistä lähtien, Nordgren sanoo.

Lähde: Juuso Nordgrenin tiedote


Facebook kommentit