Juuso Nordgrenilla rankka alku Kataloniassa: “Tiet miinakenttiä”

15.10.2016 / 08:09
Juuso Nordgren koki kovia Kataloniassa. Tiet olivat vesisateen jäljiltä surkeassa kunnossa ja auto petti. (kuva: Marko Salminen)

[ A- ] / [ A+ ]

Juuso Nordgrenilla oli varsin takkuinen avaus rallin MM-sarjan Espanjan osakilpailussa. Drive DMACK Fiesta Trophy -luokassa ajava karkkilalainen joutui ongelmiin heti torstain yleisö-EK:lla ja tilanteet jatkuivat myös ensimmäisenä varsinaisena ajopäivänä.

Ralli starttasi torstai-iltana Barcelonan keskustassa ajetulla erikoiskokeella. Koko letkan viimeisenä reitille lähtenyt Nordgren joutui yllättäviin vaikeuksiin kesken pätkän. Tilanteen jälkeen suomalainen antoi rajua kritiikkiä järjestäjille.

– Lähdettiin ihan normaalisti ajamaan ja ohjeissa oli, että kaikki ajavat kaksi kierrosta. Koska olimme viimeinen auto reitillä, järjestäjät lähettivät purkuauton heti meidän perään. Toisella kierroksella saimme sitten purkuauton ja toisen siviiliauton kiinni. Eihän siinä paljon aikaa mennyt ohittamisessa, mutta oma ajaminen meni sekaisin.

– Onhan tuo aivan käsittämätön tilanne MM-tason rallissa. Älytön turvallisuusriski ja menin tilanteessa täysin hämilleni, Nordgren sanoo.

Ensimmäisenä varsinaisena ajopäivänä perjantaina ja sen ensimmäisellä pätkällä Nordgren osui ajourassa olleeseen kiveen, joka rikkoi renkaan ja samassa rytäkässä vaurioitui myös tukivarsi.

– Pätkä lähti meiltä hyvin liikenteeseen ja väliaikojenkin perusteella meillä oli kyytiä ihan sopivasti. Puolivälissä EK:ta oli kovavauhtinen paikka ja olimme sen kiven kyllä merkanneet, mutta tie oli syöpynyt pahemmin mitä olin odottanut ja kivi tullut kunnolla esiin, Nordgren kertoo.

Koska päivän aikana ei ollut huoltoa, Nordgren joutui taistelemaan rikkinäisellä ohjauksella kaikki päivän viisi jäljellä ollutta erikoiskoetta.

– Ajaminen oli sen jälkeen todella vaikeaa, koska etupyörä siirtyi pari senttiä taaksepäin. Siinä meni samalla pyöränkulmat sekaisin ja akseliväli lyheni, nuorukainen kertaa Fordinsa vikalistaa.

Päivän viimeisellä erikoiskokeella Nordgrenin Fiestasta irtosi takarengas, kun pyörännapa petti kesken ajon.

– Tie oli aivan järkyttävässä kunnossa. Tarkoituksena oli päästä vain läpi, jotta iltahuollossa saataisiin auto fiksattua kuntoon, mutta asvalttiosuudella huomattiin, että takapyörä taittui alle. Muutama kilometri yritettiin sinnitellä, mutta sitten pyörä lähti kokonaan irti, Nordgren harmittelee.

Moni WRC-luokan kuljettaja valitteli päivän aikana teiden huonoa kuntoa, ja viimeisten joukossa ajanut Nordgren sanoo, että kolme päivää kestänyt vesisade oli tehnyt teistä varsinaisia miinakenttiä.

– Tiet ovat olleet karmeassa kunnossa. Aikaisempina vuosina ja kuivalla kelillä tiet eivät ole kuulemma menneet edes pahasti urille, mutta nyt kun vettä on satanut kaatamalla, mutapohja on pettänyt ja kaikki mahdolliset kivet ovat tulleet esille.

Espanjan MM-ralli jatkuu lauantaina ja sunnuntaina asvaltilla. Perjantain ongelmien takia Nordgren taktiikka ja tavoitteet muuttuivat.

– Tänään tuli niin monta minuuttia tukkaan, että täytyy varmaan unohtaa se tavoite kolmen joukkoon ajamisesta. Aloitetaan huomenna rauhassa ja koitetaan sunnuntaina saada vähän aikojakin tehtyä. Opettelun kannalta menevät jäljellä olevat päivät, Nordgren toteaa.

Lähde: Juuso Nordgrenin tiedote

Lue myös Latvala: “Joku siihen osui”


Facebook kommentit