Juuso Nordgrenin Tahko SM-ralli päättyi pettymykseen

14.3.2016 / 14:09
Juuso Nordgrenin taival Tahko SM-rallissa päättyi ulosajoon (Kuva: Jari Nurminen)

[ A- ] / [ A+ ]

Juuso Nordgrenin kisa kauden kolmannessa SM-rallissa Tahkolla päättyi pettymykseen. Karkkilalainen oli SM3-luokan kärjessä ennen viimeistä erikoiskoetta, mutta ulosajo pilasi mahdollisuudet muhkeaan pistepottiin. Lopullinen sijoitus oli kymmenes.

– Ajettiin hankeen viimeisellä ek:lla. Se oli risteyspaikka, mutta jäi jarrutus vähän myöhään ja ajauduttiin pöperölle. Oli siinä porukkaa auttamassa, mutta jouduttiin ottamaan omat lapiot esiin ja aikaa paloi kuuden minuutin edestä, Nordgren kommentoi tiedotteessaan.

Perjantaina Tahko Rallissa ajettiin kaksi pätkää, joiden jälkeen Nordgren oli toisena reilut kolme sekuntia Emil Lindholmia perässä. Nordgren nousi kärkipaikalle Lindholmin suistuttua ladulta lauantaiaamun ensimmäisellä pätkällä. Tämän jälkeen Nordgren kävi sekuntikamppailua kotiteillään ajanutta Jukka Korhosta vastaan. Hiljalleen Korhonen oli hivuttautunut iskuetäisyydelle.

– Ennen viimeistä pätkää eroa oli alle kaksi sekuntia. Viimeisiin väliaikapisteisiin tultiin tasoissa, mutta sitten lipesi hankeen.

Ulosajo 23 kilometriä pitkällä rallin päättäneellä erikoiskokeella sattui noin kuusi kilometriä ennen maalia.

– Emme me edes ajaneet hirveällä riskillä siinä vaiheessa, mutta sitä lumisohjoa oli vaan niin paljon, ettei auto yksinkertaisesti pysähtynyt. Yritettiin ajaa puhtaasti ja jättää sladit kokonaan pois, eikä koko pätkällä ollut mitään tilanteita. Noh, tulipahan ainakin taas kasvettua henkisesti.

Taistelu Tulevaisuuden Tähti-tittelistä ja paikasta Jyväskylän MM-ralliin sai pienen kolauksen, sillä toisena pisteissä ollut Miika Hokkanen sijoittui kuudenneksi. Pistekamppailua johtanut Pyry Ovaska oli Tahkolla 15.

– Pisteet olisivat tulleet tarpeeseen, mutta ei kakkoseksi jääminen kiinnostanut myöskään. Vielä on yksi kisa jäljellä, joten mitään ei ole vielä menetetty. Taistelu jatkuu, Nordgren päättää.

Lähde: Juuso Nordgrenin tiedote


Facebook kommentit