Rallin SM-sarjan kesäkausi avataan tänä viikonloppuna Seinäjoen seudulla, missä ajetaan perjantaina ja lauantaina legendaarinen Pohjanmaa Ralli.
SM1-luokan pistejohtajana Seinäjoelle suuntaa Teemu Asunmaa, joka ajoi talvikaudella palkintosijoitusten värisuoran. Kauden avaus Rovaniemellä tammikuussa toi komean voiton, helmikuussa Kuopiossa sijoitus oli kolmas ja maaliskuussa Jyväskylässä toinen. Asunmaalla on hallussaan 12 pisteen sarjajohto, kun ajamatta on vielä kesäkauden neljä osakilpailua. Pohjanmaa Ralli on Asunmaalle kotikilpailu, onhan Alavudelta matkaa Seinäjoelle vain reilut 50 kilometriä.
– Mukavaa, kun ei tarvitse lähteä kauaksi kotoa! Ainahan on kiva lähteä kotikilpailuun, mutta kilpailun näkökulmasta se on loppujen lopuksi ralli muiden joukossa. Pätkien varsilla on varmasti paljon tuttuja ja yhteistyökumppaneita, Asunmaa kommentoi tiedotteessaan.
SM1-luokassa Seinäjoella mukana on 11 kilpailijaparia. Asunmaan ohella suurimpiin ennakkosuosikkeihin pitää tottakai laskea mukaan talvikaudella kaksi osakilpailua voittanut Jari Huttunen, joka saa kesäkauden avaukseen astetta uudemman version Skoda Fabiasta. Asunmaalla puolestaan on allaan Skodan se viimeisin kehitysversio, jolla rallin moninkertainen Suomen mestari ajoi ensimmäisen kilpailunsa Jyväskylän SM-rallissa talvella. Nyt edessä on soradebyytti tällä autolla.
– Ollaan koitettu saada autoa sopivammaksi käteen, mutta kelit ovat testeissä menneet aina huonoksi, eikä olla päästy toivotunlaisesti eteenpäin. Vielä on työstettävää ja jatkamme prosessia Pohjanmaan jälkeen. Ei oteta paineita. Ainahan voittoon pyritään, kun ajetaan. Toki aura-auton rooli voi hieman vaikuttaa, kun tiet ovat todella kuivia, numerolla yksi reitille stattaava Asunmaa ennakoi.
Viime vuonna Asunmaan taival Seinäjoella päättyi rajuun ulosajoon jo kilpailun avauserikoiskokeella, kun taas SM1-luokan voitto irtosi vuosina 2018, 2019 ja 2020. Vuonna 2015 Asunmaa teki melkoisen urotyön, ajamalla Seinäjoella yleiskilpailun voittoon SM2-luokan Subarulla. Viime sunnuntaina 36 vuotta täyttänyt Asunmaa haki kilpailutuntumaa huhtikuun lopulla Liettuasta, missä hän ajoi luokkavoittoon Visaginas Rallissa Toyota GR Yaris -autolla.
Talvikaudella Huttunen ajoi kolmessa SM-rallissa 13 kappaletta SM1-luokan pohja-aikoja, mikä oli enemmän kuin muilla kuljettajilla pohja-aikoja yhteensä. Asunmaa ja Juha Salo kellottivat molemmat viisi pohja-aikaa ja Juuso Metsälä, sekä Roope Korhonen yhden.
“Automme asetuksiin on hyvä fiilis”
Jos nousevat SM1-luokan osallistujista Asunmaa ja Huttunen esiin selkeinä ennakkosuosikkeina, niin yhtä helppoa on nimetä myös sen kuuluisan “mustien hevosten” osaston edustajat. Pohjanmaan ralliteillä urallaan jo neljällä eri vuosikymmenellä kilpaillut Juha Salo ajoi vahvan talvikauden ja lähtee kesäkauteen SM-pistekakkosena.
– On hauskaa, kun päästään taas ajamaan. Vähän vähänlaisesti pääsimme tänä keväänä testaamaan, eikä mitään isompaa testiä ajettu. Kevätkylvöt ovat vauhdissa ja teille ei saa kovin helposti lupia. Viime lauantaina kokeilimme autoamme kotitiellä. Tosin ei meillä hirveätä tarvetta ole ajaa testiä ennakkoon. Meillä renkaat ja niiden eri versioiden suorituskyky on tiedossa ja automme asetuksiin on hyvä fiilis, parikymmentä kilometriä testiä ajanut Salo kehui.
Vaikka Salolta löytyykin Suomen mestaruuksia iso määrä ja erilaisia voittopokaaleja on kertynyt vähintään kahden autotallillisen verran, ei karkkilalainen ole koskaan urallaan yltänyt Pohjanmaa Rallissa ykköseksi.
– Rallin ajaminen Etelä-Pohjanmaalla vaatii tarkkuutta ja sellaisen erilaisen rohkeuden ajaa. Jarrutusten tulee osua kohdilleen ja sen jälkeen pitää antaa vain mennä eikä ihmetellä mitään. Automme on säädöiltään sorateille sellainen, kun sen kuuluukin olla. Tässä on koko kevät odotettu, että kausi taas jatkuu. Ralli alkaa jo perjantaina ja jokainen pätkä pitää onnistua jos aikoo menestyä, Salo muistuttaa.
Salon ohella Asunmaan ja Huttusen haastajaksi kärkitaisteluun mukaan mielii varmasti myös Lauri Joona, joka viime viikonloppuna osallistui Portugalin MM-ralliin. Joona nappasi SM-sarjan talvikaudelta kaksi kolmossijaa (Rovaniemi ja Jyväskylässä) ja mikäli nousujohteiset otteet saavat jatkoa myös kesäkaudella, voi Joona yltää tänä vuonna tuloksissa vielä hyvinkin korkealle.
– Saatiin Portugalista hyvät sorakilometrit, vaikka toki erilaista sellaista. Autonkäsittelyä se kuitenkin varmasti paransi. Pohjanmaalla on hienot tiet ja kelikin näyttää sopivalta niin katsojille kuin meillekin, Joona pohti.
Joona testasi viime viikolla Skodan viimeisintä kehitysversiota, Skoda Fabia RS Rally 2 -autoa, mutta Seinäjoella alla on vielä vanhempi Rally2 Evo -auto.
– RS on todella hieno auto! Toki paljon tehtävää siinä on, että saan alustan säädöt mieleiseksi, mutta perusauto vaikuttaa todella hyvältä, jämäkältä ja kestävältä. Mielenkiinnolla odotan, kun päästään ensimmäisen kerran tositoimiin sen kanssa, Joona hehkutti.
Rallin SM-sarjan kauden neljäs osakilpailu käynnistyy Seinäjoella perjantaina kello 19.49. Avauspäivänä ohjelmassa on kaksi erikoiskoetta. Lauantaina urakoidaan kuusi erikoiskoetta ja yhteensä kilpailun kahdeksalle erikoiskokeelle pituutta kertyy 106,69 kilometriä. Pohjanmaa Rallissa juhlitaan tänä vuonna tasavuosia, ajettiinhan kilpailu ensimmäisen kerran 50 vuotta sitten.
Seinäjoen SM-rallin aikataulu
Perjantai 19.5.
19.49 – EK1 Kuusenmäki (11,34 km)
20.35 – EK2 Länsikylä (12,84 km)
Lauantai 20.5.
11.29 – EK3 Palonkylä (9,54 km)
12.05 – EK4 Päkki (22,49 km)
12.33 – EK5 Naarajoki 1 (14,69 km)
15.10 – EK6 Seinäjoki City (1,40 km)
15.52 – EK7 Ooperi (19,70 km)
16.35 – EK8 Naarajoki 2 (14,69 km)
SM1-luokan kuljettajat Seinäjoella
Teemu Asunmaa (Skoda Fabia RS Rally2)
Juha Salo (Skoda Fabia Rally2 Evo)
Jari Huttunen (Skoda Fabia Rally2 Evo)
Lauri Joona (Skoda Fabia Rally2 Evo)
Niclas Grönholm (Citroen C3 Rally2)
Riku Tahko (Hyundai i20 N Rally2)
Anssi Rytkönen (Skoda Fabia R5)
Jukka Ketomäki (Skoda Fabia R5)
Heikki Kovalainen (Skoda Fabia RS Rally2)
Mika Eloluoma (Skoda Fabia R5)
Stefan Henkola (Skoda Fabia R5)
SM1-luokan pistetilanne 3/7 osakilpailun jälkeen
1) Teemu Asunmaa (AlavUA) 67
2) Juha Salo (KaUA) 55
3) Jari Huttunen (KiuUA) 50
4) Lauri Joona (SAU) 47
5) Juuso Metsälä (KeurUA) 33
6) Niclas Grönholm (EMSC) 27
7) Anssi Rytkönen (KoMoKe) 18
8) Riku Tahko (PoSUA) 18
9) Kees Burger (RiiUA) 13
10) Teuvo Niskala (SiUA) 13
Kaikkien luokkien SM-pistetilanteet ja kauden 2023 tilastot
Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com
Kommentit: Tiedotteet
Facebook kommentit