Kalliokoski dominoi Jalasjärven vapaita harjoituksia – “Tavoite on voittaa nämä kaksi osakilpailua”

18.8.2017 / 21:34
Jere Kalliokoski metsästää Jalasjärveltä kauden avausvoittoaan (Kuva: Jari Hotti).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallicrossin SM-sarjan kauden neljäs osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Murtoharjun uudella moottoriradalla Jalasjärvellä. Varsinainen kilpailupäivä on lauantaina, mutta perjantaina kuljettajat pääsivät tutustumaan rataan vapaiden harjoitusten myötä. SuperCar-luokassa nopeinta vauhtia piti hallitseva Suomen mestari Jere Kalliokoski.

Jere Kalliokoski itse asiassa ajoi vapaissa harjoituksissa SuperCar-luokan neljä nopeinta aikaa, joista nopein oli yli sekunnin kovempi noteeraus, kuin toiseksi kovinta vauhtia nopeimmalla kierroksellaan pitänyt Toni Lukander. Jukka Lautamäki oli kolmanneksi, Ari Perkiömäki neljänneksi ja Ari-Pekka Niemi viidenneksi nopein, joten SM-pisteiden kärkikuusikon edustajat olivat heti viikonlopun alkuun hyvässä vauhdissa.

Jalasjärven osakilpailu on SM-sarjan kauden toiseksi viimeinen osakilpailu, joten ratkaisut niin mestaruustaistelun, kuin myös himmeämpien mitalien osalta lähestyvät kovaa vauhtia. Viime vuonna SuperCar-debyyttikaudellaan heti Suomen mestaruuden voittanut Jere Kalliokoski ei vielä tällä kaudella ole osakilpailujen voittoihin yltänyt ja SM-pisteissä AL-Härmän Skoda-kuljettaja on vasta viidentenä.

– Auton tekniset ongelmat ovat kyllä estäneet ne parhaat tulokset. Myös muutamia omia virheitä on tullut. En enää mieti mikä on sarjatilanne, vaan tavoite on voittaa nämä kaksi osakilpailua, Kalliokoski ilmoitti tavoitteensa loppukaudelle SM-sarjan osalta.

SM-sarjan edellisestä, Kaanaassa ajetusta osakilpailusta, on aikaa ehtinyt vierähtämään jo 1,5 kuukautta ja tuota aikaa ei tiimeissä ole pelkästään lomailtu. Ei myöskään Kalliokoski Motorsportin osalta.

– Autosta löytyi selvä vika, joka on nyt saatu korjattua. Ajoin testiä Jalasjärvellä yhden päivän. Oli märkää ja kuivaa. Hyvältä tuntui, Kalliokoski kertoo.

SuperCar-luokan SM-pistekärki Atro Määttä ei tälläkään kertaa vapaisiin harjoituksiin osallistunut, kuten ei tehnyt Hyvinkäällä, Honkajoella, eikä Kaanaassakaan. Hyvinkäällä ja Kaanaassa voitot ajanut Määttä johtaa SM-sarjan kuninkuusluokkaa kolmen osakilpailun jälkeen 11 pisteen erolla ennen Perkiömäkeä.

– En olisi kyllä alkukaudesta uskonut, että ihan näin hyvin menee. Nyt ei voi kun yrittää parhaansa, sillä en ole vielä tällä Jalasjärven uudella radalla käynyt ajamassa. Olen kyllä kuullut, että se on hieno rata, Määttä kommentoi.

“Rata, sekä puitteet olivat positiivinen yllätys”

SM-pisteissä neljäntenä oleva Toni Lukander on jäänyt pistekärki Määtästä 16 pistettä. Toisena oleva Perkiömäki on viiden ja kolmantena oleva Lautamäki kolmen pisteen päässä. Viime kaudella SM-pronssille luokassa ajanut Lukander ei puhu mitalista, vaan tavoite on edelleen se kovin, eli mestaruus.

– Kyllä tässä vielä mestaruudesta taistellaan ihan täysillä, vaikka alkukaudesta ollaankin koettu pieniä epäonnistumisia. Tavoitteena on siis edelleen mestaruus ja sitä varten ollaan testattu ja valmiina laittamaan kaikki peliin, Lukander kommentoi ennen tulevaa kilpailua.

Rallicrossin SM-sarja päättyy syyskuussa Lukanderin kotiradalla Kouvolassa, mutta sitä ennen siis kilpaillaan uudella Jalasjärven radalla.

– Olemme käyneet testaamassa myös tällä uudella radalla ja Dynamo-tiimin mekaanikot saivat “Lakuauton” hyviin säätöihin niin kuivaa, kuin märkääkin rataa ajatellen. Rata, sekä puitteet olivat positiivinen yllätys ja uskon, että Murtoharju sopii erittäin hyvin meidän kalustollemme, Lukander sanoo.

SRC:ssä perjantaina ajettujen vapaiden harjoitusten kärkitrio oli Joni-Pekka Rajala, Henri Haapamäki ja Jussi Klemola. Autokrossissa nopeinta vauhtia puolestaan piti Jesse Kallio ennen Toni Kuhasta ja Tuomas Venäläistä. RX Academyn nopeimmat olivat Kallio, Jussi-Petteri Leppihalme ja Kalle Markkanen, sekä Crosskartissa Leevi Lassila, Valtteri Koski ja Jimi Kalliomäki.

Murtoharjun moottoriradan rakennustyöt käynnistyivät tammikuussa 2014 ja nyt ajettava rallicrossin SM-osakilpailu on radan ensimmäinen SM-tason tapahtuma. Rata-alueelta löytyy istumapaikkoja jopa 2000 katsojalle, joten puitteet ovat kunnossa.

Kilpailu käynnistyy lauantaina alkuerillä kello 9.00 ja päivä huipentuu kello 16.30 starttaaviin finaalilähtöihin. Ennen semifinaaleja (noin kello 14.30) Jalasjärven kaupunginjohtaja Juha Luukko saapuu vihkimään uuden radan virallisesti kilpailukäyttöön.

Lue myös! Rallicrossin SM-sarjan pistetilanteet

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit