Kalliokoski haki vauhtia Ranskaan Kouvolan festivaaleilta – “Tiimin kotikisa on tietenkin tosi tärkeä”

31.8.2018 / 20:50
Jere Kalliokoski Kouvolan rallicross-festivaaleilla Skodan ratissa (Kuva: Jari Hotti).

[ A- ] / [ A+ ]

Jere Kalliokoski ajoi kaudella 2016 rallicrossin SM-sarjassa Supercar-luokan Suomen mestariksi. Sen jälkeen mestaruuden tuonut Skoda on viettänyt lepohetkeä kotitallissa, mutta EM-sarjan tauon aikana oli mahdollisuus ulkoiluttaa autoa, kasata tuttu huoltotiimi ympärille ja lähteä mittaamaan vauhtia Pohjolan nopeimpien kuljettajien sekaan.

Mittaus oli onnistunut, Jere Kalliokoski oli aikojen perusteella kilpailun nopein suomalainen, mutta pieni virhe semifinaalissa vei käden ulottuvilla olleen finaalipaikan. Tiimissä loisti silti tyytyväisyys kilpailun jälkeen, taso on säilynyt sekä autossa, huollossa, että kuljettajassa.

– Kisaan lähdettiin hyvillä mielin, pitkästä aikaa Skodalla ja omalla tiimillä. Tiedettiin, että taso tulee olemaan erittäin kova, Kalliokoski sanoo.

Aamupäivä näytti, että tuttu vauhti oli tallella myös kotimaan radoilla Kalliokosken ollessa nopein suomalainen. Ensimmäisen erän viidenneksi paras aika nosti Kalliokosken heti kilpailun kuumien nimien joukkoon ja toisen startin lähtölista oli kivenkova. Oliverit Eriksson ja Solberg, Thomas Bryntesson, EM-sarjassa neljäntenä tällä hetkellä oleva Peter Hedström ja Kalliokoski.

– Ensimmäinen erä meni toiveiden mukaan, eli lähtövoitto ja olin kokonaistilanteessa viidentenä. Toisessa erässä oli mukana viisi nopeinta kuljettajaa, oli aika kova kattaus. Pysyin muiden kyydissä, mutta hiillostamaan en päässyt. Tulin maaliin viidentenä ja olin lopulta koko toisen erän kuudenneksi nopein, Kalliokoski kertasi.

Kolmas alkuerä tarjosi yleisölle draamaa, sekä rytinää ja sitä järjesti suomalaistrio Riku Tahko, Ari Perkiömäki ja Kalliokoski. Lähtökiihdytyksen painimisen tuloksena Kalliokoski oli lähellä kellahtaa ensimmäisessä kaarteessa, Perkiömäki väänsi autoaan pois hiekkakasasta ja Tahkolta hajosi eturengas. Kokonaistilanteessa Kalliokoski oli sijalla kahdeksan.

– Otti päähän. Tasainen lähtö ja sain osumaa, kylki edellä hiekalle ja auto oli kaatua. Pääsin vielä liikeelle, mutta erä oli pilalla. Auto oli aika heikossa hapessa erän jälkeen ja oli huollolta kova temppu parsia se ajokuntoon lyhyessä ajassa ennen semejä.

“Tavoite on taas semifinaalipaikassa”

Semifinaaleja ajettiin kolme, joista jokaisesta pääsi kaksi nopeinta finaaliin. Kalliokoskella olivat vastassa Solberg, Hedström, Daniel Thoren, Miikka Kaskinen ja Pekka Mustakallio.

– Ihan ok lähtö kolmannesta ruudusta, mutta vähän oli tilannetta ekassa kurvissa ja tipuin neljänneksi. Kaskinen oli edellä, ajattelin yrittää ohitusta takasuoran hyppyrin jälkeisessä “lantan kurvissa” ja se onnistui. Hedströmin kanssa oli kova vääntö finaalipaikasta, ajoin hänet kiinni ja pyysin vähän lisää vauhtia. Hetken olin jo toisena, mutta ruotsalainen veti tällä kertaa pidemmän korren, Kalliokoski harmitteli.

– Oli ihan hieno viikonloppu. Ajollisesti kisa meni odotusten mukaan. RallyX Nordicin kuskeille on hankala laittaa kampoihin, koska autoissa on aika iso tasoero. Mutta saatiin hyvä fiilis, pidettiin hauskaa ja todettiin, että vauhtia löytyy, Kalliokoski totesi.

Seuraavaksi Kalliokoski kilpailee tänä viikonloppuna Ranskan Loheac’ssa, missä EM-sarja tekee paluun pitkältä kesätauolta. Kalliokoski kilpailee ranskalaisessa G-Fors-tiimissä, joten edessä on tiimin kotikilpailu.

– Olen ajanut Loheacin radalla kahdesti, kerran kilpaa ja viime talvena testiä. Jos sataa, rata on tosi liukas, mutta kuivalla se on ihan makea ajaa. Tiimi on painottanut, että tämä kotikisa on tietenkin tosi tärkeä. Koitetaan tarjota heille parasta osaamista, Kalliokoski ennakoi.

Kalliokosken kausi ei ole mennyt ihan odotusten mukaisesti, vaikka vauhti radalla on riittänyt. Edellisessä kilpailussa Ruotsin Höljesissä Kalliokoski taisteli sekä kilpakumppanien, että autonsa kanssa.

– Onhan tässä ollut kaikkea, mutta tavoite on taas semifinaalipaikassa. Kunhan ei mene kuten Höljesissä, missä oli vähän liekkejä ja lopulta ratti kädessä, niin eiköhän se hyvin mene, Kalliokoski päätti.

Teksti: Jere Kalliokosken tiedotteet


Facebook kommentit