Kalliolla ja KTM:llä vaikea aloitus MotoGP:ssä

11.11.2016 / 22:54
Mika Kallion ja KTM:n paluu MotoGP-luokkaan sujui nihkeästi. Suomalainen oli perjantain harjoitusten viimeinen. (kuva: Focus Pollution)

[ A- ] / [ A+ ]

Mika Kallio ajoi pitkästä aikaa MotoGP-luokassa ratamoottoripyöräilyn MM-sarjan Valencian harjoituksissa. Edellisen kerran kuusi vuotta sitten MotoGP:tä ajanut Kallio lähti radalle innosta puhkuen, mutta kohtasi harjoituksissa yllättäviä haasteita.

Kallio sijoittui kahden harjoitussession yhdistetyissä ajoissa koko kuljettajakatraan viimeiseksi. Kallio kommentoi tuloksia tuoreeltaan tiimipalaverin jälkeen.

– Ei tästä päivästä jäänyt kauheasti muisteltavaa. Meni taas sillä tavalla itselle perinteisesti, että testeissä menee kaikki hyvin ja kilpailuviikonloppuna ilmenee kaikenlaista pientä ongelmaa. Meillä oli tiettyjä isoja ongelmia rungon ja jousituksen säätöjen kanssa, mitkä vaikuttivat olennaisesti takarenkaan pitoon, Kallio taustoitti heikkoa tulosta.

KTM testasi kalustoaan viimeksi juuri Valenciassa muutama viikko sitten ja Kallion mukaan tuolloin kaikki tuntui paljon paremmalta ja suomalainen ajoikin sekunnin kovempia kierrosaikoja kuin nyt.

– Ajetut kierrokset olivat tänään vähän erikoisia, koska muutama viikko sitten ajoimme täällä Valenciassa testejä, eikä ollut tuollaisia pito-ongelmia. Tällaista tämä välillä on. Ei näihin pieniin vastoinkäymisiin pidä liian negatiivisesti asennoitua. Uskon meidän pystyvän isoon parannukseen huomenna. Ei se vauhti ole kadonnut tässä välissä näin nopeasti, Kallio sanoi viitaten edellisiin testeihin.

Kallion huippunopeudet olivat päivän aikana lähellä alempaa keskikastia ja ongelma tuntui olevan saada pyörä vauhdilla mutkista ulos puuttuneen pidon vuoksi. Isoin odotuksin pyöränsä radalle vienyt Kallio ei osannut suorilta käsin vielä sanoa, millaisia muutoksia he tulevat tekemään lauantaille.

– Ei me vielä tehty viimeistä päätöstä huomisesta, mutta uskoisin isoja muutoksia olevan luvassa, kun ei ole mitään menetettävää. Ei tarvitse liikaa pelätä, koska ei näillä sekunneilla kuitenkaan kannata ajaa. Pitoa lisätään taakse ja se vaikuttaa koko ajamiseen. Siinä onnistuessamme saan kierrosajat tippumaan. Moottorin osalta ei ole ongelma, sieltä löytyy kyllä vauhtia, Kallio kertoi.

Lauantainen viimeinen harjoitussessio alkaa Kallion ja tiimin osalta siis pyörän säätämisellä, jotta suomalainen pääsee kaasuttamaan aika-ajossa hyvän tuloksen. Kallio oli selkeästi odottanut paluuta kilparadalle, joten hänellä riittää nälkää huomenna.

– Oli hieno hetki taas päästä muiden sekaan ajamaan. Itsellä ja tiimilläkin oli varmasti pientä ekstrajännitystä ja se vähän näkyi aluksi. Hyvä juttu, että ollaan nyt täällä. Nautin tästä kovasti. Huomenna on taas uusi päivä ja positiivisella fiiliksellä mennään, Kallio painotti hymyillen.

Lauantai alkaa Kallion osalta aamun harjoituksilla ja jatkuu iltapäivällä aika-ajoilla klo 15.10. MotoGP:n Valencian osakilpailu alkaa sunnuntaina 13. päivä klo 15 Suomen aikaa.

Lähde: Mika Kallion tiedote

Lue myös Kallio tulevaisuudestaan MotoGP:ssä


Facebook kommentit