Kartingin MM-mitalisti mukaan AKK Driver Academyn valmennukseen – “Paljon annettavaa”

21.11.2018 / 14:56
Juho Valtanen saavutti kartingin MM-pronssia 2017 (Kuva: Juho Valtasen tiedotus).

[ A- ] / [ A+ ]

Autourheilun juniorimaajoukkueen 2019 valintaleirillä Vierumäellä vauhtiin pääsivät myös uudet valmentajat Juho Valtanen ja Johan Vilo. Marraskuussa AKK Driver Academyn valmennustiimiin liittyy lisäksi Joonas Kostiainen.

Lokakuussa järjestetty autourheilun juniorimaajoukkueen valintaleiri kaudelle 2019 toi esille uusia kasvoja myös valmentajajoukosta. Kartingin viimeisintä lajiosaamista voimakkaasti valmennukseen tuo kartingin MM-pronssia 2017 ajanut Juho Valtanen, joka jatkaa valmennuksen ohella edelleen omaa ajouraansa kovin tavoittein.

– Viimeiset neljä vuotta valmennettavana oltuani, AKK:n valmennuspäällikkö Tuomo Nikkola pyysi minua liittymään mukaan valmentajaksi. Tottakai haluan jakaa tietouttani, jota olen pitkällä urallani tähän mennessä kerännyt. Uskon, että minulla on paljon annettavaa nuorille lupauksille. Oman kuljettajauran pystyy yhdistämään valmennukseen hyvin, sillä uskon kehittyväni tässä myös itse. Jatkan itsekin kartingin puolella. Jos saadaan Suomeen MM-kisat, niin sitten voitetaan kotikisassa maailmanmestaruus, Valtanen hymyili.

Kartingin kuntovalmentajaksi AKK Driver Academyyn liittyy Johan Vilo, jolla on lajitaustaa kartingista jo vuodesta 2004 lähtien. Kartingin parissa hän on työskennellyt jo kymmenen vuotta. Vilon koulutus ja kiinnostus AKK:ta kohtaan johtivat lopulta valmentajasopimukseen.

– Aloitin VM Karting Centerillä työt kymmenen vuotta sitten ja sitä myötä olen ollut aktiivisesti lajin parissa mukana. Hain AKK:sta aiemmin nuorisopäällikön paikkaa, mutta sen mentyä ohi pääsimme myöhemmin sopimukseen valmennuspestistä. Valmennushommat ovat tulleet minulle luontaisesti kouluttauduttuani liikunnanohjaajaksi, totesi valmentajasopimuksesta iloinen Vilo.

Kolmas uusi kasvo valmennuksessa on Joonas Kostiainen, joka omaa myös vahvan lajitaustan kymmenen vuoden ajalta. Kostiainen on ajanut kartingia ja pikkuformuloita kansainvälisellä tasolla saakka ja ollut itsekin aikoinaan AKK Driver Academy -valmennettava. Autourheilu-uransa jälkeen Kostiainen kilpaili kestävyysurheilun puolella viisi vuotta, lajeinaan triathlon, sekä erikseen myös juoksu, pyöräily ja uinti.

Nyt uuden valmentajan toimenkuvana on kuljettajien fyysisten ominaisuuksien yksilöllinen kehittäminen sekä hiominen lajivaatimuksien edellyttämään suuntaan. Urheiluhieronta ja manuaalinen terapia ovat myös Kostiaisen ammatillista osaamisaluetta.

Autourheilun juniorimaajoukkueen kokoonpano kaudelle 2019 julkaistaan AKK:n mitaligaalassa 5. tammikuuta Jyväskylän Paviljongissa.

Teksti: AKK Driver Academyn tiedote


Facebook kommentit