Kartturilta sensaatio, pettyi suoritukseensa – “Olihan se aika soutamista”

28.9.2019 / 08:21
Juhana Raitasen rengasrikon vauriot näkyvissä oikean takarenkaan kohdalla (Kuva: Jari Hotti).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallin SM-sarjan kauden viimeinen osakilpailu käynnistyi perjantai-iltana todellisella sensaatiolla. Mestaruustaistelujen osalta suurin draama koettiin SM1-luokassa.

Kaksipäiväinen Salo-Turku SM-ralli tänä viikonloppuna päättää rallin SM-sarjan kauden 2019 ja tuo lopulliset ratkaisut niin mestaruustaisteluihin eri luokkien osalta, kuin myös muiden mitalien kohtalon. Perjantaina ohjelmassa oli Salon seudulla ajetut kaksi erikoiskoetta syysillan pimeydessä ja heti saatiin sensaatio, kaikkien mestaruus- ja mitalitaistelujen ulkopuolelta.

Eerik Pietarisen kartanlukijana paremmin tunnettu Juhana Raitanen on aiemminkin ajanut rallia ja CV:stä löytyy muun muassa Vetomies-kilpailun voitto vuodelta 2017. Mutta nyt Raitanen starttasi ensimmäistä kertaa kuljettajana SM-sarjan osakilpailuun SM1-luokassa ja ensimmäistä kertaa R5-luokan autolla, TGS Worldwide -tallin Skoda Fabialla. Tulos: pohja-aika heti avauserikoiskokeelle, 0,7 sekuntia nopeammalla ajalla kuin Emil Lindholm ja SM1-luokan mestariehdokkaat Juha Salo, sekä Teemu Asunmaa jäivät yli kaksi sekuntia.

Huikeasta suorituksestaan, todellisesta sensaatiosta huolimatta, Raitanen ei ollut yhtään tyytyväinen suoritukseensa. Eväitä nähtyä parempaan siis vieläkin löytyy ja se lupaa hyvää lauantain erikoiskokeita ajetellen.

– Olihan se aika soutamista. Liikaa yritystä, aika monta mutkaa meni pilalle, Raitanen kommentoi iltahuollossa UrheiluUutiset.comille lisäten vielä todellisella jäämiehen olemuksella ja ilmeellä, että tuloksen selvittyä fiilis ei nyt ollut kummoinen.

Toisella erikoiskokeella epäonni puuttui peliin, kun rengasrikko maksoi aikaa reilut puoli minuuttia. Raitanen putosi kärkipaikalta kuudenneksi, 37,5 sekunnin päähän kärjestä.

– Kesken pitkän suoran alkoi tärisemään, ei osunut mihinkään, Raitanen ihmetteli.

Hetki ennen kilpailun starttia Raitanen taustoitti osallistumistaan Salo-Turku SM-ralliin ja nimenomaan R5-luokan autolla.

– Nyt tuli sopiva tauko Eerikin rallien osalta. Haaveena on ollut aina koittaa tuollaista autoa, niin nyt sitten päätettiin toteuttaa se haave. 50 kilometriä ajoin testiä ennen kilpailua, eli ei kauhean paljon. Jonkinlainen tuntuma on, mutta on siinä vielä hakemista. Toivotaan, että kisan aikana oppisi jotain, Raitanen totesi.

 

 

“Hyvä veto pojalta”

Yötauolle yleiskilpailun ja SM1-luokan johtoasemassa saapui Lindholm, jonka johtomarginaali toisena olevaan Juha Saloon nähden on 2,7 sekuntia.

– Vaikeaa on ollut, ehkä vaikeampaa kuin mitä ajattelin. Jarrujen kanssa ollut aika paljon tuskaa, poljintuntuma vaihtelee. Välillä on pehmeä ja välillä normaali. Pimeässä on kyllä yllättävän vaikeaa, aika vähän olen tollaisissa olosuhteissa ajanut. Se heittää omat haasteensa, Lindholm kommentoi.

Lindholmin mestaruushaaveet kaatuivat kirjaimellisesti edellisessä osakilpailussa Laitilassa tapahtuneen ulosajon myötä. Volkswagen-kuljettaja myöntää, että kauden finaalikilpailuun pystyi lähtemään aika lailla ilman paineita.

– Nyt ei voi ajaa kuin omasta ilosta ja onhan se pronssimitalikin tietysti jonkun arvoinen asia sekin. Koitetaan pitää se kolmas sija pisteissä, Lindholm suunnitteli.

Raitasen huikea suoritus avauserikoiskokeella sai Lindholmilta osakseen kehuja.

– Tosi hieno suoritus! Tiedän, että Juhana on kova rattimies, että ehkä sittenkin olisi pitänyt olettaa, että noin voi käydä. Mutta eka veto R5-autolla, niin onhan se huikea juttu, Lindholm hehkutti.

Hehkutuksiin yhtyi myös rallin kymmenkertainen Suomen mestari Salo.

– Hyvä veto pojalta, oli kyllä hienosti ajettu! Vaikka lähtöpaikka olisi mikä, niin ei se auto itsestään mihinkään mene. Kova suoritus, SM-sarjan kokenein kuljettaja kehui.

“Ei nämä ihan rutiinihommia ole”

Salo lähti kauden viimeiseen SM-ralliin SM1-luokan pistejohtajana, neljän pisteen erolla Teemu Asunmaahan nähden. Avauspätkän jälkeen kaksikon välinen aikaero oli vain 0,1 sekuntia Salon hyväksi, mutta Asunmaan lipsautettua autonsa pellolle kakkospätkällä, kasvoi ero pariinkymmeneen sekuntiin.

– En usko, että taktiikka muuttuu. Oma rytmi täytyy ainakin säilyttää huomisen aamun ekalla lenkillä, se täytyy vetää suht’ normaalisti. Mitään hölmöä ei tietenkään parane tehdä. Ja isompi riskihän se on tehdä jotain hölmöä, jos ajaa liian varovasti. Samalla sykkeellä mennään, mutta jos tuntuu, että voi ottaa pois, niin ottaa sitten pois. Tai että jos pitää ottaa pois, niin ottaa pois, Salo pyöritteli tilannettaan nyt, kun Asunmaa jäi isolla erolla taakse.

Salon ei tarvitse kilpailua tänä viikonloppuna voittaa mestaruuden voittaakseen, se riittää, että Asunmaa pysyy tuloksissa takana.

– Ei se ihan helpoin alku ollut. Aika paljon luistaa, kun on reitillä ensimmäisten joukossa. Mutta niinhän se luistaa varmaan muillakin. Muutamia tilanteita oli, mutta aika lailla virheettömästi noin muuten tultiin. Kakkospätkän ajasta olin yllättynyt, luulin, että jäädään pohja-ajasta lähes 10 sekkaa. Ei kaikki nyt ollut luistamisen takia, söhläsin itsekin siellä. Ei ollut puhdasta ajoa, mutta ei sitten ollut varmaan muillakaan, Salo pohti.

SM2-luokassa pistejohtaja Esa Ruotsalainen repäisi perjantaina 9,9 sekunnin eron Ville Hautamäkeen nähden. Hautamäen varikkopilttuussa riitti kuhinaa iltahuollossa. Rutiinihommia vai huolia?

– Ei nämä ihan rutiinihommia ole. Jostain ihmeen syystä auto on järkyttävän levoton ajaa. Ainahan näissä lukot paukkuu, mutta nyt on sellainen fiilis, että toi takalukon pauke on ihan järkyttävää. Ei ole yhtään sellainen mitä pitäisi olla. Eikä tässä oikein ehdi tekemään mitään, Hautamäki harmitteli.

SM3-luokassa kärkinelikko, Lauri Joona, Heikki Koski-Lammi, Henri Hokkala ja Sami Pajari, mahtuvat 6,5 sekunnin sisään. Näillä tuloksilla Joona nousisi Pajarin ohi pisteissä ja Suomen mestariksi, mutta selvää on, että maaliin on vielä pitkä matka ja kilpailu vielä pahasti kesken.

– Tultiin vain läpi. Hyvin kaukana täydellisestä ajamisesta. Ihan en ole täysin tyytyväinen, mutta ihan hyvässä tilanteessa ollaan kuitenkin. Kesällä en ole ajanut pimeässä yhtään, Pajari myönsi.

SM4-luokassa Jesse Turunen otti odotetusti homman haltuun heti avauspätkillä. Joensuulaisen johtomarginaali toisena olevaan Sami Korvolaan nähden on jo 27,8 sekuntia. Kolmantena oleva Mikael Kettunen puolestaan hävisi Turusella perjantai-iltana 51,8 sekuntia. Korvolan pistejohto Turuseen ennen finaalia oli kaksi pistettä. Sen sijaan pistekolmonen Jani Seppälä ajoi ulos ja vaikka kilpailu lauantaina jatkuisikin, niin mestaruushaaveet voi jo haudata.

Toinen ajopäivä Salo-Turku SM-rallissa käynnistyy lauantai-aamuna kello 10.41. Päivän ohjelmassa on seitsemän erikoiskoetta.

Lauantain aikataulu

10.41 – EK3 Pöylä 1 (13,40 km)
11.50 – EK4 Tiskarla (12,48 km)
12.10 – EK5 Vaskio (17,90 km)

13.01 – Huoltotauko (Neste K Paimio)

14.42 – EK6 Pöylä 2 (13,40 km)
15.39 – EK7 Saukonoja (14,70 km)
16.27 – EK8 Suopohja (4,48 km)
17.29 – EK9 Metsämäen ravirata (1,26 km)

17.30 – Maali Metsämäen raviradalla

Teksti: Jari Hotti, Turku
toimitus@urheiluuutiset.com


Facebook kommentit