Kauden kolmas voitto toi Pietariselle jo 46 pisteen johdon – “Ei puhuta vielä mitään mestaruudesta”

20.5.2018 / 08:18
Eerik Pietarinen on tänä vuonna voittanut neljästä SM-rallista kolme (Kuva: RPF).

[ A- ] / [ A+ ]

Kouvolan SM-ralli kulki viiden erikoiskokeen ajan Nikolay Gryazinin komennossa. Rallin SM-sarjan historian ensimmäistä venäläisvoittajaa yleiskilpailun osalta ei kuitenkaan saatu, kun Gryazin ajoi ulos ja joutui keskeyttämään. Voittoon ajoi lopulta Eerik Pietarinen, jo kolmannen kerran tällä kaudella.

Eerik Pietarisen dominointi rallin SM-sarjassa sai jatkoa lauantaina Kouvolassa, kauden neljännessä osakilpailussa, joka samalla avasi myös sarjan kesäkauden. Tosin vielä viiden erikoiskokeen jälkeen Pietarisen kauden kolmas osakilpailuvoitto näytti jäävän tulematta, kun kolmatta SM-ralliaan tällä kaudella ajanut Nikolay Gryazin ajoi viidelle ensimmäiselle erikoiskokeelle neljä pohja-aikaa ja johtomarginaali Pietariseen nähden oli jo 14,8 sekuntia.

Viime vuoden tapaan myös tänä vuonna jo tässä vaiheessa kalenterivuotta paljon kilpailleen Gryazinin osaaminen ja nopeus tiedetään, mutta siitäkin huolimatta venäläisnuorukaisen näinkin kova vauhti tuli Pietariselle yllätyksenä.

– Kyllä se vähän yllätti ja varsinkin sillä pitkällä pätkällä, siellä ajoi todella kovaa, Pietarinen myönsi UrheiluUutiset.comille nostaen samalla esiin kolmannen erikoiskokeen, missä Gryazin ajoi peräti 8,9 sekunnin pohja-ajan.

– Kova jätkähän se on, Pietarinen kehui.

Viidennellä erikoiskokeella Pietarinen yhdessä kartanlukijansa Juhana Raitasen kanssa onnistui ajamaan ensimmäisen pohja-aikansa kukistamalla Gryazinin 1,2 sekunnilla. Kokonaistilanteessa kaksikon välinen ero oli tässä kohtaa 14,8 sekuntia, kun ajamatta oli vielä kolme erikoiskoetta. Kuudes erikoiskoe koituikin sitten Gryazinin kohtaloksi voittohaaveiden osalta. SRT-tiimin Skoda lipsahti keula edellä ulos ja edessä oli keskeytys. Jälleen kerran saatiin osuva osoitus siitä tosiasiasta, että autourheilussa vasta maalissa ne pokaalit ja pisteet jaetaan.

– Tottahan se on, että maaliin ne kisat pitää kuitenkin ajaa, Pietarinen korosti.

Kun mukaan lasketaan viime syksynä ajettu Lempäälän SM-ralli, niin Pietarinen on nyt juhlinut SM-rallin yleiskilpailun voittoa viidestä viimeisimmästä kilpailusta neljässä. Vuosi sitten Pietarinen varmisti juuri Kouvolassa SM2-luokan Suomen mestaruuden, vaikka ajamatta oli vielä kaksi osakilpailua. Nyt tulleesta voitostaan huolimatta Pietarinen ei ollut täysin tyytyväinen omaan suoritukseensa.

– Lopputulos oli hyvä, mutta pätkille jäi parannettavaa. Virheitä tuli jarrutuspaikoissa ja mutkanopeuksissa. Kyllä sitä aina huomaa, kun turhaan nostaa ja se on aina virhe. Kun saa kilometrejä alle, niin kyllähän se virheiden määrä vähenee, Pietarinen muistuttaa.

Gryazinin ulosajon jälkeen Pietarisen johtomarginaali oli 12,6 sekuntia, kun ajamatta oli enää kaksi erikoiskoetta ja reilut 17 ek-kilometriä. Pietarisen mukaan keskittymistä ei tässä kohtaa ollut kuitenkaan vaikeaa pitää yllä, ajatus ei lähtenyt harhailemaan palkintoseremonioihin liian aikaisin.

– Ei se vaikeaa ollut. Kun ajetaan rallia, niin sitten ajetaan rallia ja ajetaan aina loppuun asti. Ei siinä tule mietittyä mitään muuta.

Rallin SM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan Seinäjoella lauantaina 16. kesäkuuta. Pietarisen johto SM1-luokassa toisena olevaan Marko Mäntyyn nähden on jo 46 pistettä. Kun ajamatta on vielä Seinäjoen lisäksi Sastamala-Huittisten ja Turun osakilpailut, ei Pietarinen suostu kuitenkaan vielä puhumaan mestaruudesta tässä vaiheessa kautta.

– Kausi on vielä pahasti kesken. Ikinä ei voi tietää mitä tapahtuu ja jokaiseen kilpailuun pitää aina keskittyä erikseen. Ei puhuta vielä mitään mestaruudesta, vaan ajetaan kausi loppuun ja katsotaan sitten, Pietarinen päätti.

Kouvolan SM-rallin yleiskilpailun lopputulokset

1) Eerik Pietarinen (Skoda) 48.42,4
2) Emil Lindholm (Skoda) + 16,5
3) Marko Mänty (Skoda) + 17,3
4) Teemu Asunmaa (Skoda) + 22,5
5) Juha Salo (Peugeot) + 32,1
6) Jarkko Nikara (Subaru) + 1.21,2
7) Henrik Pietarinen (Mitsubishi) + 1.23,6
8) Tomi Tukiainen (Skoda) + 2.05,1
9) Joonas Tokee (Subaru) + 2.12,0
10) Esa Ruotsalainen (Mitsubishi) + 2.16,1

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit