Kauden toinen voitto nosti Lautamäen mukaan mitalitaisteluun – “Pitkän työn tulos”

13.8.2018 / 10:12
Jukka Lautamäki piiskasi Skodansa voittovauhtiin Jalasjärvellä (Kuva: RPF).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallicrossin SM-sarjan Jurvan osakilpailussa heinäkuussa pahoin epäonnistunut Jukka Lautamäki teki lauantaina kotiradallaan Jalasjärvellä ajetussa kauden toiseksi viimeisessä osakilpailussa komean paluun mukaan Supercar-luokan mitalitaisteluun. Lautamäelle nyt tullut voitto oli kauden toinen.

Rallicrossin SM-sarjan kauden neljäs osakilpailu ajettiin viime lauantaina Murtoharjun moottoriradalla Jalasjärvellä. Vuosi sitten radan avajaisia vietettiin rallicrossin SM-sarjan osakilpailun merkeissä sateisessa säässä, mutta tänä vuonna sateelta kuitenkin vältyttiin. Paikalle oli saapunut runsaasti yleisöä ja tämä jos mikä sopi hyvin kotiradallaan kilpailleelle jalasjärveläiselle Jukka Lautamäelle.

Lautamäki romahti kesäkuisen Honkajoen voittonsa jälkeen heinäkuussa Jurvan Botniaringillä Supercar-luokassa sijalle 12, mutta Jalasjärvellä Skoda-kuljettaja teki komean paluun takaisin Supercar-luokan kärkitaisteluun ja sitä kautta mukaan jälleen myös mitalitaisteluun.

Alkuerien ykkönen oli Riku Tahko, joka vei nimiinsä ensimmäisen ja toisen alkuerän. Kolmannessa alkuerässä Tahko jäi kahdeksanneksi, mutta pisteet riittivät kuitenkin kokonaistuloksissa ykkössijaan. Semifinaalilähdöissä Tahko, sekä toiseksi korkeimmat alkueräpisteet napannut Lautamäki olivat omaa luokkaansa ja finaalista olikin lupa odottaa tämän kaksikon välistä kaksintaistelua.

Tuo taistelu ratkesi sitten oikeastaan jo finaalin startissa, missä Lautamäki onnistui erinomaisesti, kun taas paalupaikalta startannut Tahko epäonnistui. Lautamäki ajoi virheettömän ajon päätteeksi ruutulipulle ykkösenä, vajaan neljän sekunnin erolla ennen Tahkoa. Mikko Ikonen sijoittui toisen kerran peräkkäin kolmanneksi.

– Ei hienompaa voi olla kuin voitto kotikisassa. Tämä on mahtavaa! Kyllä tällainen voitto on pitkän työn tulos ja hienoa, että se osuu juuri tähän kilpailuun, Lautamäki riemuitsi finaalin jälkeen.

Supercar-luokan toinen kahden voiton kuljettaja tällä kaudella, Ari Perkiömäki, koki nyt kauden ensimmäisen ison pettymyksen, kun Ford-kuljettaja jäi finaalin ulkopuolelle loppusijoituksen ollessa seitsemäs. SM-pisteissä Tahko nousi kärkeen, mutta vain neljän pisteen turvin ennen Perkiömäkeä ja Ikosta, jotka ovat ennen Kouvolan finaalia siis tasapisteissä. Lautamäki on neljäntenä, kahdeksan pisteen päässä Perkiömäestä ja Ikosesta.

Rallicrossin SM-sarjan kauden viimeinen osakilpailu ajetaan Kouvolassa lauantaina ja sunnuntaina 25.-26. elokuuta.

Supercar-luokan finaalin lopputulokset

1) Jukka Lautamäki (Skoda) 3.49,595
2) Riku Tahko (Mini) + 3,730
3) Mikko Ikonen (Saab) + 4,879
4) Ari-Pekka Niemi (Ford) + 10,118
5) Jari Tuuri (Mitsubishi) + 15,557
6) Miikka Kaskinen (Citroen) + 26,179

Lue myös! Rallicrossin SM-sarjan pistetilanteet 4/5 osakilpailun jälkeen

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit