Kolmas Extreme E kausi käynnistyy – Tiimit, kuljettajat ja uusi kilpailuformaatti

10.3.2023 / 18:27
Extreme E -sarjassa sattuu ja tapahtuu paljon (Kuva: Charly Lopez / Extreme E).

[ A- ] / [ A+ ]

Saudi-Arabia isännöi kolmantena vuonna peräkkäin Extreme E -sarjan kauden avausta. Kolmannen kilpailukauden merkittävimmät uudistukset ovat yleisöystävällisempi kilpailuformaatti, sekä kilpailukalenterin kasvu aiemmasta viidestä osakilpailusta kymmeneen.

On varsin helppoa sanoa, että vuonna 2021 käynnistynyt Extreme E -sarja on ottanut vahvalla otteella oman paikkansa autourheilun huippusarjojen joukosta. Viime vuonna sarjaa seurasi maailmanlaajuisesti 135 miljoonaa katsojaa, kasvun ollessa avauskauteen 2021 verrattuna yli 30 prosenttia. Tänä vuonna sarjan odotetaan rikkovan kaikki aiemmat katsojaennätykset, eikä vähiten siksi, että kilpailujen määrä kasvaa kymmeneen, kun se vuosina 2021 ja 2022 oli viisi.

– Ensimmäiset kaksi kautta ovat olleet valtava menestys ja nyt alkavasta kaudesta on luvassa kilpailullisin ja tiukin tähän mennessä. Luvassa on varmasti näyttäviä kilpailuja ja nyt kun niitä on kymmenen, on se houkutteleva mahdollisuus aivan kaikille, jotka ovat tässä mukana. Uskomme, että kilpailujen määrän lisäys vain parantaa sarjaamme entisestään, Extreme E -sarjan perustaja ja toimitusjohtaja Alejandro Agag vakuuttaa.

Sarjaa ajetaan tänä vuonna Saudi-Arabiassa, Skotlannissa, Italiassa, Chilessä, sekä toinen Amerikan mantereen kilpailu joko Yhdysvalloissa tai Brasiliassa. Jokainen kilpailuviikonloppu pitää sisällään kaksi osakilpailua, joten tänä vuonna osakilpailuja tullaan ajamaan saman verran, kun kahdella aiemmalla kaudella yhteensä.

Kauden avausosakilpailu Saudi-Arabiassa kantaa nimeä Desert X Prix ja se ajetaan Neomissa, Punaisenmeren rannalla. Rata on 3,4 kilometriä pitkä ja sarjaan täksi vuodeksi varakuljettajan rooliin nimetyn norjalaisen Andreas Bakkerudin mukaan rata on todella haastava ja tarjoaa varmasti yleisöystävällisiä kilpailulähtöjä.

– Rata on minulle hyvin erilainen, koska en ole koskaan kilpaillut hiekalla. Kilpaileminen rannalla, meren ollessa vieressä, on jotain täysin erilaista. Tällä radalla on joitain moniosaisia yhdistelmiä. Kuljettajien täytyy olla fiksuja ja hillitä halujaan ajaa täysillä, koska radalla on tiukkoja mutkia ja portteja. Lisäksi pehmeä hiekka voi mennä pahastikin urille, Bakkerud arvioi ensitutustumisen perusteella.

Bakkerudin lisäksi varakuljettajaksi nimettiin italialainen Tamara Molinaro. Varakuljettajat toimivat sekä neuvonantajina, testaten ja auttaen kilpailuradan viimeistelyssä, sekä hyppäävät tarvittaessa kilpailuun mukaan, mikäli jonkun tiimin kuljettaja esimerkiksi sairastuu tai loukkaantuu. Bakkerud on yksi 2000-luvun menestyneimmistä rallicross-kuljettajista.

– Olin innoissani saadessani kutsun tulla sarjan kuljettajaksi. Olen testannut sarjan autoa aiemmin, mutta saapuminen kilpailupaikalle ja nähdessäni kaiken sen “hulluuden”, mieleni räjähti. Tämä on jotain sellaista mitä en ole koskaan aiemmin kokenut urallani moottoriurheilussa, Bakkerud kuvailee.

 

Johan Kristoffersson on juhlinut osakilpailuvoittoa Extreme E:ssä viidesti (Kuva: Colin McMaster / Extreme E).

 

pitkävetovihjeet

 

 

“Olemme täällä siksi, että haluamme voittaa”

Autojen tekniikkaa ja ennen kaikkea turvallisuutta on jälleen pyritty tauon aikana kehittämään ja lisäksi tänä vuonna käyttöön tulevilla Continentalin uusilla renkailla pyritään saamaan auton ajettavuutta vieläkin paremmaksi, avainsanan ollessa sivuttaispito liukkaalla hiekalla.

– Uudet renkaat tarjoavat erittäin hyvän sivuttaispidon, mutta mikäli kuljettaja riskeeraa liikaa, saatamme nähdä kaatoja. Useissa mutkissa alue on varsin leveä, joten se tarjoaa useita mahdollisuuksia valita ajolinja ja se taas ilman muuta tarjoaa myös hyviä ohitusmahdollisuuksia, Bakkerud ennakoi.

McLaren, Andretti, Chip Ganassi, Lewis Hamilton, Nico Rosberg, Jenson Button ja Carlos Sainz. Siinä todellisia autourheilun legendaarisia nimiä, jotka pyörittävät Extreme E -sarjassa omaa tiimiään. Uusi tulokastiimi on Carl Cox Motorsport. Tiimi on perustettu vuonna 2013, mutta se osallistuu nyt ensimmäistä kertaa Extreme E -sarjaan. Tiimin omistaa viime vuonna 60 vuotta täyttänyt Carl Cox, maailmalla erittäin tunnettu ja suuresti arvostettu DJ, sekä tuottaja.

– Mahdollisuus olla osa jotain niin dynaamista neljällä pyörällä kuin mitä Extreme E sarjana on, se on unelmien täyttymys. Kilpa-autoilu, aivan kuten musiikki, kulkee veressäni ja aion tuoda kaiken intohimoni ja energiani tähän sarjaan, sekä rakentaa jotain spesiaalia. Olemme täällä siksi, että haluamme voittaa, Cox korostaa.

Carl Cox Motorsport -tiimin kuljettajat ovat espanjalainen Christine GZ (Christine Giampaoli Zonca), sekä saksalainen Timo Scheider. Hallitsevana mestarina kauteen starttaa Hamiltonin X44-tiimi, jonka viime kauden mestarikuljettajista Sebastien Loebia ei tänä vuonna sarjassa mukana nähdä, mutta sen sijaan Cristina Gutierrez nähdään. Gutierrez saa tiimikaverikseen jamaikalaisen Fraser McConnellin, joka viime vuonna osallistui kauden viimeiseen osakilpailuun.

Hamiltonin X44 ja Nico Rosbergin tiimi ovat sarjan menestyneimmät tiimit, molemmilta kun löytyy mestaruuden lisäksi yksi kakkossija. Rosbergin tiimissä kilpailevaa Johan Kristofferssonia pidetään yleisesti sarjan nopeimpana kuljettajana, mistä todisteena viisi osakilpailuvoittoa kymmenestä. Kristofferssonin tiimikaverina jatkaa Mikaela Åhlin-Kottulinsky.

Tulokaskuljettajia tänä vuonna mukana on kaksi. Chip Ganassi Racing -tiimin naiskuljettaja, yhdysvaltalainen ja Las Vegasista kotoisin oleva Amanda Sorensen, on tullut rapakon takana tunnetuksi muun muassa Formula Drift -sarjasta, missä hän debytoi jo 16-vuotiaana. Heikki Kovalainen puolestaan tuo ensimmäistä kertaa sinivalkoista osaamista Extreme E -sarjaan, suomussalmelaisen muodostaessa JBXE-tiimin kuljettajakaksikon yhdessä norjalaisen Hedda Hosåsin kanssa.

 

Uuden kilpailuformaatin odotetaan piristävän kilpailulähtöjä entisestään (Kuva: Charly Lopez / Extreme E).

 

 

 

Suomessa sarjan kilpailuilla laaja näkyvyys

Dakar-rallissa tammikuussa loukkaantunut Carlos Sainz ei pysty kauden avausosakilpailuun osallistumaan ja häntä tuuraa sarjassa edellisen kerran vuonna 2021 mukana ollut Mattias Ekström. Aivan kuten aiemmillakin kausilla, niin myös tänä vuonna sarjaan osallistuvat molemmat Hansenin veljekset, Timmy ja Kevin. Timmyn tiimikaveri on britti Catie Munnings ja Kevinin kanssa ajovuorot jakaa australialainen Molly Taylor.

Extreme E -sarjan kilpailuformaatti on kokenut ison uudistuksen kahden kauden jälkeen. Kilpailupäivä käynnistyy kahdella alkuerävaiheella, missä molemmissa ajetaan kaksi viiden auton lähtöä. Kuljettajan vaihto tapahtuu kahden ajetun kierroksen jälkeen. Jokaisesta alkuerälähdöstä voittaja saa yhden pisteen sarjan kokonaispisteisiin, kun taas muuten sijoituksista kertyy tiimeille alkueräpisteitä ratkottaessa finaalipaikkoja.

Alkueräpisteet jakautuvat jokaisesta lähdöstä viidelle parhaalle seuraavasti: 10, 8, 6, 4 ja 2. Ensimmäisen alkuerävaiheen lähtöjärjestys arvotaan, kun taas toisen alkuerävaiheen lähtöjärjestys määräytyy ensimmäisen alkuerävaiheen tulosten perusteella. Alkuerissä viisi eniten pisteitä kerännyttä tiimiä etenee finaaliin (Grand Final), kun taas sijoille 6.-10. päätyneet tiimit ajavat viiden auton lähdön (Redemption Race) taistelussa pienemmistä sarjapisteistä.

Tasapisteissä paremmuuden ratkaisee tiimien Continental Traction Challenge -ajat. Aika otetaan aina lähdössä tietyltä sektorilta rataa, joka on ennalta määrätty. Kyseinen sektori on noin 2/3 radan kokonaispituudesta ja tuon osouuden ajat lasketaan yhteen jokaisen tiimin nais- ja mieskuljettajalta. Nopeimman kokonaisajan kilpailupäivänä tehnyt tiimi palkitaan lisäksi kahdella sarjapisteellä.

Finaalin lähtöjärjestys ratkaistaan GridPlay-systeemillä, eli fanit äänestävät omia suosikkejaan ja ne tiimit mitkä finaaliin selviytyvät, sijoitetaan lähtöruudukkoon annettujen äänten mukaan. Ne tiimit jotka eivät finaaliin selviydy, “testamenttaavat” saamansa äänet valitsemalleen finaalitiimille. Finaalissa sarjapisteitä jaetaan näin: 25, 18, 15, 12 ja 10, kun taas sijojen 6.-10. lähdön sarjapisteet ovat: 8, 6, 4, 2 ja 1.

Kyseisen formaatin mukainen kilpailu ajetaan kilpailuviikonlopun molempina päivinä, lauantaina ja sunnuntaina. Alkuerät ajetaan lauantaina ja sunnuntaina Suomen aikaa kello 7.00-8.30 ja finaali, sekä sijojen 6.-10. kilpailulähtö kello 14.00-16.00. Suomessa Extreme E -sarjan kilpailutapahtumia voi katsoa suorina lähetyksinä CMore-palvelun, DAZN-palvelun, Eurosport-kanavien, Discovery+ -palvelun, sekä sarjan YouTube- ja Facebook-kanavien kautta.

Tiimit ja kuljettajat 2023

ABT CUPRA XE (GER)

Klara Andersson (SWE) 2 (1-0-1) 40
Nasser Al-Attiyah (QAT) 5 (1-0-1) 46

ANDRETTI (USA)

Catie Munnings (GBR) 10 (1-1-2) 142
Timmy Hansen (SWE) 10 (1-1-2) 142

CARL COX MOTORSPORT (GBR)

Christine GZ (ESP) 8 (1-0-1) 128
Timo Scheider (GER) 3 (0-1-0) 21

CHIP GANASSI RACING (USA)

Amanda Sorensen (USA)
RJ Anderson (USA) 1 (0-0-0) 8

JBXE (GBR)

Hedda Håsas (NOR) 5 (0-0-1) 25
Heikki Kovalainen

MCLAREN EXTREME E (GBR)

Emma Gilmour (AUS) 7 (0-1-0) 75
Tanner Foust (USA) 5 (0-1-0) 46

ROSBERG X RACING (GER)

Mikaela Åhlin-Kottulinsky (SWE) 10 (2-2-2) 170
Johan Kristoffersson (SWE) 10 (5-0-0) 201

SAINZ XE TEAM (ESP)

Laia Sanz (ESP) 10 (0-2-1) 150
Carlos Sainz (ESP) 10 (0-2-1) 150 *
Mattias Ekström (SWE) 5 (0-1-0) 87

VELOCE RACING (GBR)

Molly Taylor (AUS) 7 (3-0-0) 145
Kevin Hansen (SWE) 9 (0-2-3) 135

X44 RACING (GBR)

Cristina Gutierrez (ESP) 10 (2-1-3) 194
Fraser McConnell (JAM) 1 (0-0-0) 2

Varakuljettajat

Tamara Molinaro (ITA) 5 (0-1-0) 32
Andreas Bakkerud (NOR)

* = Ei osallistu kauden avaukseen loukkaantumisen takia
Nimen perässä ajetut Extreme E kilpailut, palkintosijoitukset ja pisteet

 

 

Aiemmat mestarit

Kuljettajat

2021 – Molly Taylor ja Johan Kristoffersson
2022 – Cristina Gutierrez ja Sebastien Loeb

Tiimit

2021 – Rosberg X Racing
2022 – X44 Racing

Osakilpailuvoitot

Kuljettajat

Johan Kristoffersson 5
Molly Taylor 3
Cristina Gutierrez 2
Mikaela Åhlin-Kottulinsky 2
Sebastien Loeb 2
Catie Munnings 1
Klara Andersson 1
Kyle LeDuc 1
Nasser Al-Attiyah 1
Sara Price 1
Timmy Hansen 1

Tiimit

Rosberg X Racing 5
X44 Racing 2
ABT Cupra XE 1
Andretti 1
Chip Ganassi 1

Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com

Kommentit: Tiedotteet

 

Heikki Kovalaisen päätös vaihtaa ralliin sai maailmanmestarin tarttumaan puhelimeen


Facebook kommentit